Monissa kunnissa linja-autoihin on tarjolla sarja- tai kuukausikortteja, joilla matkan saa edullisemmin. Osan matkalipun hinnasta maksavat kunnat.

Matkoja varten tarvitaan kuitenkin sirullinen matkakortti, jonka voi ostaa Matkahuollon myyntipisteestä tai matkakortteja myyvältä asiamieheltä.

Etelä-Karjalassa on Ylen mukaan vain kuusi paikkaa, josta matkakortin voi ostaa. Joutsenon keskustassa asuva joutuu ostamaan matkakorttinsa 20 kilometrin päästä Lappeenrannan Matkahuollosta ja Simpeleellä asuva 30 kilometrin päästä Parikkalan Särkisalmelta.

Matkahuollon aluepäällikkö Eeva Hämäläinen Kuopiosta kertoo Ylen haastattelussa, että Pohjois-Savossa on vain kolme matkakortin ostopaikkaa. Radion mukaan Suomessa onkin enemmän jopa Alkoja kuin Matkahuollon matkakorttien ostopaikkoja.

Hämäläisen mielestä kunnat voisivat ottaa hoitaakseen Matkahuollon matkakorttien myynnin. Myyntipiste voisi olla vaikkapa kunnantalolla.

Kunnat eivät ole ajatuksesta kuitenkaan kovin innostuneita, koska se toisi lisäkustannuksia.

– Myyntipäätteen ja lisenssien hankkiminen maksaisi kunnalle muutamia satoja euroja, Hämäläinen kertoo.

(KL)

Lue Ylen juttu aiheesta

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä