Kajaani, Kuhmo, Paltamo, Sotkamo ja Suomussalmi ovat jo valmistelleet kuntayhtymän, joka käytännössä ottaisi hoitaakseen kaikki samat palvelut kuin Kainuun maakunta nyt.

 

Myös organisaatio ja rahoitusmalli pysyisivät samana, kertoo Kajaanin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Arto Okkonen Ylelle.

 

– Tulonjakokin on kuntien valtuustoissa jo hyväksytty.

 

Keskiviikkona oli esillä mahdollisuus, että Kainuun hallintokokeilun jatkokauden rahoitusneuvottelut voitaisiin aloittaa kuntien kesken uudelleen. Okkonen tyrmää tämän ajatuksen.

 

– Se ei todellakaan tule tapahtumaan. Viiden kunnan valtuustot ovat päätöksensä tehneet, ja niitä ei enää avata.

 

Okkosen mukaan heti kesälomien jälkeen selvitetään, mitä sopimusteknisiä asioita viiden kunnan kuntayhtymän muodostamiseen tarvitaan.

 

– Kyseessä on eräänlainen liikkeenluovutus Kainuun maakunta -kuntayhtymältä viiden kunnan yhtymälle, kuvailee Okkonen.

 

Uusi malli sopii hyvin myös Kainuun maakuntajohtaja Alpo Jokelaiselle. Hän on vain huolissaan siitä, miten pienet kunnat palvelunsa järjestävät.

 

– Heille tulee erittäin suuri työ rakentaa rakenne uudestaan. Jos Hyrynsalmi, Puolanka ja Ristijärvi haluavat olla mukana Kainuun sairaanhoitopiirissä, meille syntyy sisäisesti erittäin vaikea tilanne. Meidän täytyy tehdä uudestaan kaikki suorite- ja laskutusperusteet, ja siinä me otamme takapakkia jopa enemmän kuin sen viisi vuotta, jonka nyt kokonaisena maakuntana olemme muuta valtakuntaa edellä.

 

Palvelujen ostaminen viisikolta tulisi pienille kunnille kalliiksi, pelkää Jokelainen.

 

– Meidän kustannus- ja hyötyetumme tulevat nimenomaan siitä, että emme laskuta jokaista risausta erikseen. Jos menemme laskutusperusteiseen malliin muutaman kunnan takia, on se erittäin suuri ja kallis työ, eikä siinä olisi mitään järkeä.

 

(KL)

 

Ylen uutinen aiheesta

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä