Kaksi kolmesta helsinkiläisestä ja vantaalaisesta on valmis maksuihin, joilla torjutaan ilmastonmuutosta.

Neljä viidestä helsinkiläisestä ja vantaalaisesta pitää ympäristönsuojelua talouskasvua tärkeämpänä, selviää Helsingin ja Vantaan tuoreesta tutkimuksesta.

Lähes yhtä moni ajattelee, etteivät ympäristönsuojelu ja talouskasvu sulje toisiaan pois. Näin ajattelevien osuus on kasvanut edellisistä kyselyistä.

Etenkin nuoret vastaajat ajattelevat, että ympäristönsuojelu ja talouskasvu ovat mahdollisia samanaikaisesti.

Vastaajien tietämys ilmastonmuutoksen syistä ja seurauksista on hyvä.

Selkeä yleinen mielipide on, että ilmastonmuutos johtuu ihmisen toiminnasta ja sen vaikutukset ovat pääosin kielteisiä.

Vastaajat kokevat, että omilla teoilla on merkitystä ilmastonmuutoksen torjunnassa ja noin kaksi kolmesta kertoo olevansa valmis veroihin tai maksuihin, joilla torjuttaisiin ilmastonmuutosta.

Taulukko: Helsingin kaupunki

Nuoret syövät kasvisruokaa, iäkkäät säästävät sähköä

Iästä riippumatta kyselyyn vastanneet kertovat sammuttavansa turhat valot, käyttävänsä energiansäästölamppuja, pyörittävänsä pyykkikoneen täytenä ja välttävänsä ruokahävikkiä. Lentomatkailun välttäminen sen sijaan on varsin harvinainen ilmastovalinta.

Iäkkäämmät vastaajat tarkkailevat ja säätävät asunnon sähkön- ja lämmönkulutusta muita ahkerammin.

Nuorten vastaajien keskuudessa suositaan kasvisruokaa sekä kierrätys- ja jakamistalouden eri muotoja. Esimerkiksi autojen yhteiskäyttö kiinnostaa eniten nuoria.

Helsinki ja Vantaa toteuttivat yhdessä asukkaidensa ympäristöasenteita ja ympäristökäyttäytymistä kartoittaneen kyselytutkimuksen vuonna 2017. Tutkimkseen vastasi 1560 ihmistä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä