Asukkaat kokevat turvattomuutta myös Outokummun kaltaisilla harvaan asutuilla ja turvallisilta vaikuttavilla alueilla, muistuttaa tuore tutkimus. Kuva: Ville Miettinen

Naisista jopa 45 prosenttia välttelee liikkumista kotikuntansa keskustassa, selviää Turun yliopistossa tehdystä tuoreesta tutkimuksesta. Miehistä näin toimii vain 15 prosenttia. 

Lisäksi tutkimuksesta käy ilmi, että runsas 37 prosenttia naisista kokee turvattomuutta kotikuntansa keskustassa. Miehillä vastaava luku on 16 prosentin luokkaa. 

Apurahatutkija ja tohtorikoulutettava Pietari Kujala tutki rikollisuuden pelkoon liittyvän turvattomuuden tunteen ja välttelykäyttäytymisen välistä yhteyttä alueilla, jotka ovat kaupungistumisasteeltaan erilaisia.

Suomalainen turvattomuuden tutkimus on Kujalan mukaan pääosin keskittynyt kaupunkiympäristöihin.

–Kansainväliset tutkimukset kuitenkin korostavat tarvetta tarkastella myös harvemmin asutuilla alueilla esiintyvää turvattomuutta, hän toteaa Turun yliopiston tiedotteessa. 

Kujalan mukaan hänen tutkimuksensa tulokset korostavat sitä, että miesten ja naisten väliset erot on otettava huomioon koetun turvattomuuden vähentämiseen tähtäävissä toimissa.  

Lisäksi tulokset tähdentävät, että turvattomuuden tunteen vähentäminen on tärkeää myös harvaan asutuilla ja turvallisilta vaikuttavilla alueilla, Kujala sanoo. 

Tutkimus perustuu kahden vuoden välein ilmestyvään poliisibarometriin, johon haastatellaan noin tuhatta 15-79 –vuotiasta suomalaista.  

Kujalan tutkimusaineisto koostuu 2001-2016 kerätyistä tiedoista. Tutkimustulokset on julkaistu Nordic Journal of Criminology -lehdessä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*