Kuntien metsäpolitiikka on yhä monipuolisempaa: lähimetsän kohtalo huolestuttaa kuntalaisia, päästötavoitteet kiinnittivät huomion hiilinieluihin

Luonnonsuojelujärjestö WWF lähetti lokakuun lopulla lähes 600 kirjettä Suomen kuntiin ja seurakuntiin. Viesti kannusti vastuullisempaan metsänhoitoon.

WWF:n johtava metsäasiantuntija Panu Kunttu muistutti, että luonnon monimuotoisuuden väheneminen ja ilmastokriisi etenevät nopeasti, toimet laahaavat perässä.

– Nyt on kirin paikka, Kunttu sanoi.

Lähes kaikki Suomen kunnat ovat metsänomistajia. Tuoretta tietoa kuntien omistamasta pinta-alasta ei kuitenkaan ole.

Viimeisin tilastokeskuksen luku on vuodelta 2013. Silloin kunnat omistivat noin 430 117 hehtaaria metsiä. Yli 1 000 hehtaaria omisti 125 kuntaa ja yli 3 000 hehtaaria 32 kuntaa. Selvästi suurin metsänomistaja oli Oulu yli 21 000 hehtaarin metsämailla. Seuraavina tulivat Kuopio vajaalla 13 000 hehtaarilla ja Helsinki vajaalla 10 000, Joensuu reilulla 9 500 ja Jyväskylä vajaalla 8 500 hehtaarilla.

Suomi on yksi maailman metsäisimmistä maista. Yhteensä metsää ja kitumaata on 22,8 miljoonaa hehtaaria. Tästä vain 2,2 miljoonaa hehtaaria on täysin hakkuiden ulkopuolella.

Suurin osa metsistä kuuluu yksityisille metsänomistajille. Kuntien metsäomaisuus jää vaatimattomaksi myös valtion maiden rinnalla.

Juuri kuntien metsillä on kuitenkin selvästi pinta-alaansa suurempi merkitys: ne ovat lähellä ihmistä. Samalla ne muodostavat usein laajempia ja yhtenäisempiä alueita, kuin yksityisten omistajien pirstaleiset maat, jolloin yhtenäisten suojelualueiden muodostaminen helpottuu.

–  Metsäpolitiikka näyttelee suurta roolia ilmastotavoitteiden saavuttamisessa ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä. Lisäksi kuntien metsät ovat kuntalaisille tärkeitä virkistysalueita, Kunttu sanoo.

Kuntien metsänhoidon aika

Metsäasiantuntija Kuntun mukaan nyt on oikea aika herätellä keskustelua kuntien metsänhoidosta. Kuntavaalit lähestyvät. Lisäksi METSO-ohjelmaan ehtii yhä hakea.

METSO-ohjelma, eli Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma vahvistaa metsien monimuotoisuutta. Tarvetta on, sillä vain noin kolme prosenttia Etelä-Suomen metsistä on suojeltuja.

METSO-ohjelma perustuu vapaaehtoisuuteen. Valtio kannustaa suojelemaan tarjoamalla vastineeksi rahaa. Kunnille korvausta on tarjolla vähemmän kuin yksityisille maanomistajille.

– Kuntien kiinnostus on ollut toistaiseksi melko laimeaa. Aikaikkuna hakea on kuitenkin yhä auki. Jos kunta suojelee metsän, se ansaitsee rahaa ja samalla maasto jää kuntalaisille virkistyskäyttöön, Kunttu toteaa.

METSO-ohjelma loppuu vuonna 2025. Valtioneuvoston kunnille ja seurakunnille asettama suojelutavoite on 7 000 hehtaaria, josta vuosina 2008–2018 täyttyi 4 660 hehtaaria. Tästä 3 330 kuului kunnille.

Kuntalaiset huolissaan metsistään

Ihmisten side metsiin on Suomessa tiivis. Kun suomalaisten metsäsuhdetta on tutkittu, on selvinnyt, että metsä on yli 80 prosentille henkilökohtaisesti melko tai erittäin tärkeä.

Metsän merkityksellisyys ihmisille näkyy myös kuntalaisten suhtautumisessa lähimetsiinsä.

Kuntun mukaan WWF on saanut enenevissä määrin yhteydenottoja kuntalaisilta, jotka ovat huolissaan lähimetsistään ja niiden hakkuista.

– Viimeistään koronavuosi on avannut yhä useamman silmät lähiluonnon tärkeyteen. On havaittavissa kasvavaa kiinnostusta.

Keväällä 2020 luonnonsuojelujärjestö julkaisi metsävaikuttamisen oppaan. Se neuvoo ihmisille tapoja osallistua kuntien, seurakuntien ja valtion metsiin vaikuttavaan päätöksentekoon. Opas ohjeistaa muun muassa kunnan metsäsuojelualoitteen tekemisessä. Samalla se avaa päätöksentekoon liittyviä näkökulmia.

Luonnonsuojelu ei ole erillään muusta metsäpolitiikasta.

– Virkistyskäytön yhdistäminen luonnonsuojeluun ajaa samoja tavoitteita. Esimerkiksi luontopolut tekevät lähialueita tutuiksi, jolloin syntyy myös halu niiden säilyttämiseen. Samalla elinvoimainen luonto on kunnille kilpailuvaltti, kun ne houkuttelevat asukkaita, Kunttu sanoo.

Virkistysarvo on vaikuttanut myös merkittäviin metsänsuojelupäätöksiin. Näin kävi esimerkiksi Oulussa.

Kaupunki alkoi väitellä Sanginjoen ulkometsän kohtalosta vuonna 2004. Kiista sai virallisen päätöksen 16 vuotta myöhemmin, keväällä 2020.

Sanginjoen ”masto- ja hirsipuumetsä” oli aikanaan Oulun perustajan Kaarle IX:n lahja kaupungille. Nyt alueelle perustettiin Suomen suurin kunnallinen luonnonsuojelualue. Pinta-alaa on yhteensä 1 168 hehtaaria. Virkistysarvot ja alueen vetovoima asukkaiden ja matkailijoiden silmissä olivat keskeisiä syitä lopullisen suojelupäätöksen syntymiselle.

Tulostavoitteista hiilineutraaliustavoitteisiin

Perinteisesti metsänhoitoa on ohjannut raha. Eduskunta on asettanut tulostavoitteen valtion metsille, ja kunnat vastaavasti omille metsilleen.

Metsän merkitys ei kuitenkaan ole vain taloudellinen. Se tiedetään myös kunnissa.

Kuntaliiton koordinoiman maaseudun INFRA-hankkeen toteuttaman kuntametsien käytön nykykartoituksen mukaan suomalaiset kunnat ovat kiinnostuneita kehittämään metsiensä käyttöä ja suunnittelua aiempaa monitavoitteisemmiksi. Kuntaliiton kyselyn perusteella 74 prosenttia kuntien metsistä toteuttaa kahta tai useampaa tavoitetta samanaikaisesti.

Kuntien metsätavoitteet heijastavat yhteiskunnallista kehitystä.

Vaikka kunnat ovat liittäneet metsiin taloudellisia odotuksia, myös ympäristönsuojelu ja lähiluonnon tärkeys ovat olleet esillä pitkään. Kunnat ovat huomioineet esimerkiksi metsien virkistysarvon keskimäärin muita maanomistajia paremmin.

Jo vuonna 2002 Suomen luonnonsuojeluliitto, sen Uudenmaan luonnonsuojelupiiri ja Helsingin luonnonsuojeluyhdistys julkaisivat kirjan Kuntametsien hyvä hoito. Vuonna 2011 oppaasta julkaistiin netissä täysin uudistettu versio nimellä Kuntametsät asukkaiden ja luonnon keitaiksi. Vajaa kymmenen vuoden takainen teos paneutui arvokkaisiin elinympäristöihin ja uhanalaisiin lajeihin. Samalla se korosti metsän luontopolkujen ja virkistysalueiden tärkeys kuntalaisille.

Aivan viime vuosina metsät ovat saaneet vielä entistäkin monipuolisemman roolin. Ne hillitsevät ilmastonmuutosta. Kun puu kasvaa, se sitoo hiiltä, eli kasvava metsä toimii hiilinieluna. Tämän jälkeen alue säilyy hiilivarastona.

– Uusia näkökulmia kuntien metsänhoitoon ovat metsän ravinnekierto, vesistövaikutukset ja hiilinielut sekä -varastot. Kunnat haluavat nyt tarkastella metsiensä nielupotentiaalia, Kuntaliiton ympäristöpäällikkö Miira Riipinen sanoo.

Kiinnostukseen vaikuttavat kuntien hiilineutraaliustavoitteet. Yhä useampi kunta on asettanut tavoitevuoden hiilineutraaliudelle, ja selvittää nyt, kuinka suuri apu kunnan metsistä on tavoitteen saavuttamisessa.

Erot kuntien välillä suuria

Aina kunnan ääni ja kuntalaisten etu eivät näy metsää koskevissa päätöksissä. Vain harvalla kunnalla on omia metsistä vastaavia viranhaltijoita. Monet ovat ulkoistaneet metsänhoidon alan ammattilaisille.

Valtaosa kuntien metsistä on talous- tai virkistyskäytössä. Talousmetsiä on reilu 51 prosenttia, virkistysmetsiä reilu 42 prosenttia ja suojelumetsiä vajaa 8 prosenttia.

Luvut käyvät ilmi Kokonaiskestävä kuntametsä -hankkeen kyselystä vuonna 2020. Sama kysely paljastaa, että kuntien metsäpolitiikka on vaihtelevaa. Yhdet ovat edelläkävijöitä muutoksessa, toisissa metsäpolitiikan murros on juuri käynnissä, kolmansissa metsää hoidetaan niin kuin ennenkin.

– Erot metsien hoidossa eri kuntien välillä ovat todella suuria. Kysely osoittaa, että kuntakenttä on monipuolinen, ja erot korostuvat myös metsäasioissa, Kuntaliiton Veera Visuri sanoo.

Suuri edelläkävijä on Turku, jonka metsäpolitiikka on ehkä Suomen edistyksellisintä. Turun tavoite on olla hiilineutraali vuonna 2029. Myös kaupungin metsäohjelma yltää samaan vuoteen. Edistyksellinen ohjelma linjaa muun muassa avohakkuista luopumisesta ja hakkuiden keskeyttämisestä pesimäaikoina. Turku laatii paraikaa myös luonnon monimuotoisuusohjelmaa alueen ympäristöarvojen säilyttämiseksi.

Metsänhoito on murroksessa myös monissa muissa kunnissa. Esimerkiksi Turun naapurissa Kaarinassa on tehty saman suuntaisia toimenpiteitä.

Jyväskylä taas laati uuden metsäohjelmansa perusteellisesti ja demokraattisesti. Laaja sidosryhmäpaneeli kuuli useita tutkijoita ja asiantuntijoita. Jyväskylä asetti samalla selvän suojelutavoitteen metsilleen. Tarkoituksena on suojella 17 prosenttia kaupungin metsistä.

Myös pääkaupunkiseudun kaupungit ovat julkaisseet luonnonhoito-ohjelmia. Lappeenranta ja Ii puolestaan laskevat nielujensa potentiaalia. Inkoo on päättänyt luopua metsän taloudellisesta tulostavoitteesta ja hoitaa puustoa jatkuvaa kasvua suosien.

Tieto monin paikoin levällään

Vaikka metsä kiinnostaa, ei tietoa siitä ole aina helppo saada. Tässäkin kuntien väliset erot ovat suuret.

Osa kunnista tiedottaa asukkaitaan lähimetsien tilasta tarkasti. Metsiä pääsee tarkastelemaan esimerkiksi karttasovellusten avulla. Toiset kunnat eivät sen sijaan jaa metsistään juuri mitään tietoa.

Kunnilla on tässä parantamisen varaa, arvioi Kuntaliiton Riipinen. Nettisivuilla on toistaiseksi vähän metsäohjelmia.

– Vuorovaikutusta kuntalaisten kanssa olisi hyvä lisätä, sillä metsissä on kyse kuntalaisia kiinnostavasta ja tunteita herättävästä kysymyksestä, Riipinen sanoo.

Samaan aikaan myös kunnissa koetaan, ettei käytössä ole tarpeeksi tietoa. Esimerkiksi asiantuntijoista osa kannustaa vuoropuheluun kuntalaisten kanssa, toiset katsovat, ettei metsätietoa ole syytä jakaa laajemmalle yleisölle.

Metsä on henkilökohtaisella tasolla suomalaisille tuttu, mutta käsiteltävät asiat ovat usein vaikeita jopa tutkijoille ja muille asiantuntijoille. Kuntien on vaikea saada koottua tietoa, sillä metsä- ja luontotiedot ovat hajallaan eri järjestelmissä. Samalla edes tiedeyhteisö ei ole päässyt yhteisymmärrykseen siitä, kuinka suuri metsien vaikutus ilmastolle on.

Yhteisymmärrys vallitsee siitä, että metsien hiilinieluja ja -varastoja tarvitaan, jos Suomi ja kunnat haluavat päästä ilmastotavoitteisiinsa. Näkemykset metsäteollisuuden vaikutuksesta kokonaisuuteen kuitenkin vaihtelevat.

Riipisen mukaan kunnissa on koettu vaikeaksi, että valtakunnallinen linja ilmastolle myönteisestä metsänhoidosta puuttuu.

– Kunnat kaipaavat selviä oppaita metsäpolitiikkansa tueksi. Nyt nielukysymyksistä käydään poliittisia riitoja, ja tutkimustahotkin ovat asiasta erimielisiä.