Neljä nuorten pyörää nurmikolla
Fiksusti kouluun -ohjelman tavoitteena on, että useampi lapsi pääsisi kouluun turvallisesti pyöräillen tai kävellen. Kuva: Pixabay

Seitsemässä kunnassa on käynnistynyt Fiksusti kouluun -ohjelman ja kuntien välinen yhteistyö, jolla tavoitellaan parannuksia koulureittien ja koulujen piha-alueiden liikenneturvallisuuteen. Lisäksi ohjelman tavoitteena on luoda parempia ympäristöjä aktiiviselle ja kestävälle koulumatkaliikkumiselle.

Likesin ohjelmakoordinaattori Joonas Niemi kertoo, että hankkeella halutaan saada kattava kuva kuntien koulureittien toimivuudesta.

– Koulumatkaliikunnan kehittäminen koostuu monesta asiasta kuten infrasta, koulujen toiminnasta ja vanhempien asenteista. Tämän ohjelman tarkoituksen on koota nämä osa-alueet ja koordinoida työtä koulureittien kehittämiseksi.

Ohjelman pilottikunniksi ovat valikoituneet Kalajoki, Kangasala, Kemi, Kuopio, Lappeenranta, Salo ja Vantaa. Jokaisesta mukana olevasta kunnasta valitaan pilotissa kaksi koulua, joiden kävelylle ja pyöräilylle tarkoitettuja koulureittejä hankkeessa kehitetään.

Niemi huomauttaa, että koulureittien kehittäminen vaatii kokonaisuudessaan vuosien työtä. Odotuksena on, että kokeilun jälkeen kunnat voivat jatkaa kehittämistyötä tarvittaessa myös itsenäisesti.  

– Teemme kunnissa reittien ja koulun lähialueen turvallisuuden, toimivuuden ja kunnossapidon olosuhdekartoituksen. Näin saamme kunnille tietoa siitä, miten he voivat parantaa tilannetta esimerkiksi koulujen pyöräpysäköinnin ja liikenteen nopeusrajoitusten osalta.

Niemi kertoo, että ohjelman valmistelu on aloitettu kuntien kanssa muutama viikko takaperin. Hän iloitsee siitä, että etäpalavereissa on ollut mukana kunnan henkilökuntaa niin liikennesuunnittelun, sivistystoimen kuin liikuntatoimenkin piiristä.

– On hienoa, että pääsemme poikkihallinnollisessa yhteistyössä saman asian ääreen.

Nykyinen pilottiohjelma jatkuu kevääseen 2021 saakka. Tavoitteena on, että ohjelmassa kehitettyjä malleja voitaisiin tulevaisuudessa käyttää koko Suomessa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä