Suomalainen kuntajohtaminen on peruspiirteiltään pysynyt melko muuttumattomana vuosikymmenien ajan. Viime aikoina on kuitenkin tullut näkyviin useita kehityskulkuja, jotka muokkaavat uusiksi johtamisjärjestelmää, sen toimijoiden rooleja ja johtamistapaa.

Perinteistä hallitus/lautakuntajärjestelmää on uudistettu yhdistämällä lautakuntia ja siirtymällä valiokuntamalliin ja puheenjohtajamalliin. Sektoroitunutta organisaatiota on pyritty avaamaan erilaisilla elinkaarimalleilla ja organisaatiomuutoksilla. Osa- ja kokopäivätoimisia poliittisia johtajia on palkattu kuntiin. Ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, pormestarimallia on vähitellen alettu ottaa käyttöön sekä pienemmissä kunnissa että suurissa kaupungeissa.

          *                    *                    *

Kuntajohtamisen muutoksen taustalla voidaan nähdä useita pyrkimyksiä. Yhtäältä halutaan vahvistaa poliittista johtajuutta eli poliittisen tahdon kanavoitumista käytännön toimintaan. Toisaalta ilmiölähtöisyys eli kokonaisuuksien johtaminen on päivän puheenaihe kuntakentälläkin. Siiloutuneen ja pirstoutuneen hallinnan tilalle haetaan toimintatapaa, jossa ongelmia voitaisiin ratkoa ilmiölähtöisesti ja kuntalaisten palveluihin vastata asiakaskeskeisesti.

          *                    *                    *

Etenkin suuremmat kaupungit asemoivat kilpailuympäristönsä yhä enemmän kansainväliseksi. Elinvoimaisuutta tavoitellaan eurooppalaisessa ja globaalissa kilpailuympäristössä, jonka katsotaan edellyttävän kaupungin johtamisen nostamista uudelle tasolle. Kaupunkien itseluottamus on kovassa kasvussa eivätkä ne halua tai tarvitse valtion lupaa toimia aktiivisesti erilaisilla areenoilla. Ilmastonmuutoksen torjunta ymmärretään laajasti uudeksi tehtäväksi.

Eurooppalaisesta näkökulmasta erilaiset pormestarimallit ovat se yleinen, ja kunnanjohtajajärjestelmä taas harvinainen tapa järjestää kunnan johtaminen. Suomessa on kuitenkin oltu pitkään tyytyväisiä vuonna 1927 käyttöön otettuun kunnanjohtajamalliin, jota on perusteltu mm. suomalaisten kuntien mittavien tehtävien vaatimalla asiantuntemuksella.

On kiinnostavaa nähdä, kykeneekö pormestarimalli haastamaan tätä suomalaista erikoispiirrettä ja saammeko lisää pormestarin johtamia kuntia. Pieniä merkkejä tästä on olemassa; mallista keskustellaan runsaasti, kiinnostus ja valmius pormestarimalliin on selvästi lisääntynyt. On kuitenkin huomattava, että toistaiseksi vain kuusi kuntaa on ottanut mallin käyttöön.

          *                    *                    *

Mielenkiintoinen piirre muutoksessa on ammatillisen ja poliittisen johtamisen kuroutuminen kohti toisiaan. Yhtäältä sellaiset tyypilliset poliittiseen johtamiseen liittyvät kompetenssit kuin sosiaaliset taidot, aktiivinen vuorovaikutus ja mielipiteen muokkaus ovat yhä tärkeämmässä roolissa ammattijohtajien työssä.

Ammattijohtajien työ näyttää yhä enemmän olevan vuorovaikutusta, joka tapahtuu erilaisilla rajapinnoilla kuntaorganisaation sisällä, suhteessa kansalaisiin, yrityksiin ja muihin sidosryhmiin. Sosiaalinen media on tässä avainroolissa. Toki myös asioiden johtaminen on edelleen tärkeää, mutta sen merkitys kokonaisuudessa on vähentynyt.

Samaan aikaan poliittisten johtajien työ ammattimaistuu. Yhä useammat kunnallispoliitikot ovat palkattuja johtajia ja toimivat aktiivisesti yhteydessä kunnan hallintokoneistoon. He käyttävät yhä enemmän sellaisia teknisiä välineitä, tiedolla johtamista ja johtamismenetelmiä, jotka aiemmin ovat olleet tyypillisempiä ammattijohtajille.

          *                    *                    *

Ammatillisen ja poliittisen johtajuuden lähentyminen on looginen seuraus käynnissä olevasta muutoksesta, eikä mitenkään outo ilmiö monissa Euroopan pormestarimaissa. Roolien sekoittumisessa on myös riskinsä, erityisesti silloin, jos valta ja vastuukysymykset eivät ole selkeästi määriteltyjä. Pahimmillaan kunnan organisaatiota ohjataan monesta suunnasta yhtä aikaa erilaisin tavoittein.

Vanha duaalimallin periaate, jonka mukaan poliitikot vastaavat poliittisista ja ideologisista perusvalinnoista ja virkahenkilöt pitäytyvät valmistelussa ja toimeenpanossa, on edelleen varteenotettava toimintaohje.

Arto Haveri, Kunnallispolitiikan professori, Tampereen yliopiston Johtamisen ja talouden tiedekunta

Kolumni on julkaistu Kuntalehdessä 6/2019