Arno Kotron kolumni: Nyt pitää olla tarkkana!
Niinhän siinä kävi, että hallitus päätti tehdä lukioista ja ammattikouluista maksuttomia. Sdp:lle asiasta tuli sen luokan kynnyskysymys, ettei siitä voinut joustaa – vaikka paljosta muusta pystyikin, kuten omaisuusverojen korjaamisesta varallisuuseroja kaventaviksi ja opintorahan korottamisesta.
Kynnyskysymykset tuppaavat olemaan niitä, joihin kompastuu. Tässäkin voidaan vielä tuiskahtaa kunnolla turvalleen.
Maksuttomuuden tausta-ajatus on toki kohdillaan. Kenenkään opintie ei saa katketa siihen, että on vahingossa mennyt valitsemaan vanhempansa huonosti. Totta on sekin, että niiden työllistyminen on heikkoa, joilla on pelkkä peruskoulutodistus.
Mutta aina on hyvä miettiä iskulauseita analyyttisemmin. On nimittäin niin, että vain harvalla lompakko on este toisen asteen opinnoille. Olisikin ollut järkevintä kohdentaa resurssit niille, jotka rahaa tosiasiassa tarvitsevat, ei tuhlailevasti koko ikäluokalle; hyttystä ei kannata ampua tykillä.
Hallituksen ratkaisusta on kustannustehokkuus kaukana.
* * *
Keskustelussa tuntuu myös hämärtyvän korrelaation ja kausaliteetin ero. Toisen asteen käyneet työllistyvät huomattavasti paremmin kuin pelkän peruskoulun suorittaneet, mutta tuskinpa työllistyminen johtuu yksinomaan vaikkapa valkolakista. Kolmas muuttuja voi olla esimerkiksi elämänhallinta, joka mahdollistaa sekä työt että opiskelun.
On ilman muuta toivottavaa, että mahdollisimman moni jatkaa opintoja peruskoulun jälkeen. Kokonaan toinen kysymys on, pitääkö siitä tehdä maksuton velvollisuus.
Vanha totuushan on, ettei ilmaisia lounaita ole. Toisen asteen maksuttomuuden hinta voi olla kova, jos uudistusta ei tehdä taiten.
* * *
Jo nyt on nähty melkoista sähläystä. Helsingissä maksuttomuuteen käytetään tänä vuonna pari miljoonaa, jolla muun muassa ostetaan matkaliput lukioita käyville. Mutta hups, laskuista unohtuivat ne 40 prosenttia lukiolaisista, jotka käyvät yksityiskouluja: heille ei lippurahaa tipu. Reilulta ei tunnu sekään, että espoolainen, joka käy lukion Helsingissä, saa helsinkiläisten verorahoilla ilmaisen lipun, mutta helsinkiläinen yksityislukion opiskelija jää ilman.
Jälki voi olla rumaa, jos maksuttomuus toteutetaan valtakunnallisella tasolla yhtä hutiloiden. Silloin saattaa käydä esimerkiksi niin, että kunnat säästävät kustannuksissa, oppimateriaalit kilpailutetaan ja halvimmat valitaan.
Opetuksen taso laskee, jos opettajat joutuvat käyttämään materiaaleja, joita eivät halua. Tai mikä pahempaa, materiaaleja ei hankita ollenkaan, vaan hallintopalatsien pöytälaatikkopedagogit keksivät, että opettajat ja opiskelijathan voivat laatia digitaaliset materiaalit itse.
Koska ylioppilaskirjoitukset yhä vahvemmin ratkaisevat sen, ketkä pääsevät jatko-opintoihin, hyvin toimeentulevat vanhemmat todennäköisesti hankkisivat lapsilleen ammattitaitoisesti tehdyt oppimateriaalit.
* * *
Erityisen iso takaisku on, jos maksuttomuuden vuoksi rahaa ei riitä lukioiden perusrahoituksen korjaamiseen. Pahimmillaan lukioissa käy kuten ammattikouluissa: karsitaan opetuksesta. Silloin koko uudistus kääntyy tavoitteidensa vastaiseksi. Parasta syrjäytymisen vastaista toimintaa ja elämänhallinnan vahvistamista on nimittäin laadukas lähiopetus.
Mutta perfektin konditionaali on tunnetusti hedelmätön verbimuoto, siis tämä jälkiviisastelijan ”olisi pitänyt”. Päätetty mikä päätetty.
Nyt pitää vain olla valppaana uudistuksen kanssa, ammattikoulureformi mokattiin jo. Tarvitaan perusteellinen valmistelu, jonka avulla väistetään pahimmat karikot: oppimateriaalin laadun heikkeneminen, keskusjohtoisuuden lisääntyminen opettajien autonomian kustannuksella, perusrahoituksen näivettyminen ja lähiopetuksesta leikkaaminen.
Arno Kotro
Kirjoittaja on helsinkiläinen lukion opettaja. Kolumni on julkaistu Kuntalehdessä 8/2019.
Arno Kotron kuva: Tuula Heikkinen
