Pääkirjoitus: Uusi uljas maailma

Korona-ahdistus on peittänyt hetkeksi alleen ilmastoahdistuksen. Vaikka ilmansaasteet ja kasvihuonekaasut ovat vähentyneet dramaattisesti näiden kuukausien aikana, itse ongelma eli ilmastonmuutos ei ole mihinkään kadonnut.

Vaikka pandemiaa seuraisikin melkoinen taantuma, talouden pyörien alkaessa jälleen rullata löydämme tutun haasteen tasan samasta paikasta kuin mihin sen maaliskuun puolivälissä 2020 jätimme: edestämme.

Hankintojen hiilijalanjälkeä on ryhdytty tarkkailemaan vasta viime vuosina. Aluksi hankintoja ja investointeja ajateltiin ikään kuin hankintaprosessin kautta, mutta todellinen vaikutus kaupunkien ja kuntien hiilinielutaseeseen tulee tietenkin hankintojen elinkaaresta.

* * *

Hiilijalanjäljen mittaamiseen on useita työkaluja, mutta useimmat niistä perustuvat silkkaan arviointiin. Viitisen vuotta sitten Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa LUT:ssa kehitettiin laskuri, jota käytettiin legendaarisen DDR-nimen saaneen Valtion virastotalon purkamiseen Helsingin Sörnäisissä.

Purkutöiden hiilijalanjäljen seuranta muutti käytäntöjä työmaalla: työkoneet sammutettiin taukojen ajaksi, työmaakopeissa valot eivät palaneet yötä päivää. Purkumateriaalien kuljetus sujuvoitettiin purkupaikalla tapahtuneesta pulveroinnista ilman välivarastointia suoraan uusiokäyttöön. Ja niin edelleen.

Kun puretun talon hiilitase laskettiin, todettiin, että talon hiilijalanjälki oli purkutyöt mukaan luettuna pienempi purettuna kuin ennen purkua.

Hyvä esimerkki ennakkoluulottomasta ajattelusta löytyy Norjasta. Siellä Oslon kaupungin katu-urakoiden kriteereihin liitettiin vaatimus kaivinkoneiden hiilineutraaliudesta. Hullujussista eli kaivinkoneesta ei tule ensimmäisenä mieleen akun tai sähköjohdon päässä sievästi heiluva ympäristöystävällinen laite, mutta Oslossa sähkökaivinkoneista on tullut normi kaupunkirakentamisessa.

* * *

Helsingin kaupunki on mukana Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) Canemure-hankkeessa, jossa tavoitteena on pyrkiä kohti hiilineutraaleja kuntia ja maakuntia. Helsinki onkin valtava laboratorio, jossa investointien ja hankintojen hiilijalanjäljen synnystä saadaan tärkeää tietoa.

Kaupungilla on hankkeessa mukana kahdeksan pilottihankintaa. Lista on komea: Kuninkaantammen asuinalueen tulevat SR-urakkana toteutettavat puukerrostalot, uuden henkilöstöravintolan ravintolapalvelut, asfaltointiurakka, maidon ja lihatuotteiden hankinnat, palvelutalojen ruokapalvelut, asuinkerrostalojen peruskorjaus sekä katu- ja vesihuollon suunnittelu.

Tämän Kuntalehden sivuilla 44–46 näitä hankkeita käydään tarkemmin läpi.

Kaikkein tärkeintä on ajattelun muutos: jokainen pienikin askel oikeaan suuntaan merkitsee. Kokeilusta syntyy uusia tapoja toimia ja uudet tavat toimia näkyvät kuntien hiilijalanjälkitaseessa. Ilmasto kiittää.

Varsinkin näin koronan aikaan digiloikka näkyy myös konkreettisesti. Kun digitaaliset kokouskäytännöt ja suunnittelutyöt ovat muuttuneet luontevaksi osaksi etätyötä, mieleen on jäänyt portti auki myös muulle kehitystyölle.

Ja ilmastotyössä, jos jossain, kaikki uudet tavat toimia ovat erityisen tervetulleita. Digitaalinen ympäristö auttaa analogista maailmaa.