Sosiaaliturvauudistuksen iso kysymys: Haluammeko yksinkertaisen vai yksilöllisen järjestelmän?
Kuva: Pixabay
Sosiaaliturvan ongelma syntyy esimerkiksi siitä, että palveluja ei tunneta eikä niihin osata hakeutua.
Sosiaaliturvauudistusta valmistelevan parlamentaarisen komitean keskustelut ovat jatkuneet. Keskustelujen henki on komiteaa vetävän tutkimusprofessori Pasi Moision mielestä hyvä. Vaikka teemat ovat vaikeat ja helposti politisoituvat, niitä on päästy käsittelemään kiihkottomasti.
Sosiaaliturvauudistuksen tavoitteena on saada nykyistä selkeämpi ja toimivampi järjestelmä, jossa työnteon ja sosiaaliturvan yhteensovittaminen olisi mahdollista muuttuvien elämäntilanteiden mukaan.
Komitean varsinaisella asialistalla ei ole pohtia, kuinka ihmisiä tuettaisiin jo ennakolta aiempaa järjestelmällisemmin siten, ettei heille edes tulisi sosiaaliturvan tarvetta.
Moisio kertoo pyrkivänsä säännöllisesti muistuttamaan, että politiikan vaikuttavuus ihmisten auttamisessa on yleensä heikkoa ongelmien jo kasauduttua. Tehokkaampaa olisi, jos löydettäisiin keinot estää putoamiset.
Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)
Moisio on tutkinut jo pitkään syrjäytymistä ja köyhyyttä. Hän kirjoitti viime syksyllä Maanpuolustuslehteen nuorten syrjäytymisestä sekä toimeentulon ylisukupolvistumisesta.
– Toimeentulotuen ylisukupolvistumisen riskihetki on 20. ikävuoden tienoilla eli juuri silloin, kun nuoret yleensä muuttavat pois lapsuuden kodistaan. Järkevää sosiaalipolitiikkaa olisi kohdentaa sosiaalityön palvelut voimakkaasti juuri tässä ikävaiheessa toimeentulotukeen turvautuviin nuoriin, hän mainitsee artikkelissaan.
– Todellisuudessa tilanne on mennyt päinvastaiseen suuntaan. Vuoden 2017 ns. toimeentulotuen Kela-siirron myötä Suomeen luotiin valtakunnallisesti keskitetty, sähköiseen hakemiseen perustuva ja sosiaalityöstä irrotettu toimeentulotukijärjestelmä. Tämä on herättänyt paljon keskustelua siitä, onko toimeentulotuen erottaminen sosiaalityöstä näin voimakkaasti mielekästä.
Varhaiset palvelut unohtuvat
Parlamentaarisen komitean viimeviikkoisessa keskustelussa käytiin läpi palvelujen ja etuuksien yhteensovittamista. On yleistä, että ne eivät kohtaa, ja syitä on lukuisia: Sopivaa palvelua ei ole tarjolla tai sitä ei tarjota oikea-aikaisesti. Palveluun osallistuminen ei ole kannustavaa tai velvoittavaa. Palveluja ei ehkä tunneta eikä niihin osata hakeutua.
Asiakas saattaa saada kaavamaisesti palvelun sen perusteella, millä etuudella hän on eikä tarpeidensa perusteella. Palvelut ovat siiloutuneet, ja siirtyminen etuuksien ja palvelujen välillä on ongelmallista. Monessa muussa maassa kiinnitetään paljon enemmän huomiota varhaiseen palveluihin pääsemiseen.
Suomessa ikävän tyypillistä on myös jättää ihminen etuutensa kanssa yksin.
Yhteisen keskustelun teemana oli myös oikeuksien ja velvollisuuksien tasapaino. Jos palveluihin osallistuminen olisi etuuden saajille nykyistä kannustavampaa ja velvoittavampaa, yhteiskunnalla pitäisi samalla olla nykyistä vahvempi velvoite tarjota sopivia palveluita oikeaan aikaan.
Palvelutarpeen tunnistaminen ja palvelujen laatu vaikuttavat siihen, miten hyvin tukeminen onnistuu. Jos palveluja halutaan kehittää, niihin on myös panostettava.
Yksinkertainen järjestelmä ei ole yksilöllinen
– On selvää, että taustalla on isoja periaatteellisia kysymyksiä mutta myös rakenteellisia ongelmia, Moisio huomauttaa.
Monimutkaisuutta purettaessa joudutaan päättämään, kuinka paljon hyväksymme yksilöllistä huomiota. Mitä yksinkertaisempi järjestelmä, sen karkeampi se on yksilöllisille tarpeille. Hyväksymmekö, että joku saa tukea enemmän vai ovatko könttäsummat kaikille samat?
– On vaikea sanoa etukäteen, mihin suuntaan uudistusta lähdetään viemään. Keskustelua on joka tapauksessa äärimmäisen tärkeää käydä.
Sosiaaliturvauudistusta tehdään osissa, ja sen eri osat voivat valmistua ja tulla voimaan eri aikatauluilla.
Sosiaaliturvakomitea alkaa kirjoittaa kuluvan vuoden aikana kannanottonsa uudistusta varten.
