Tutkimus: Sote-uudistuksesta väiteltiin itsepäisesti ja omaan auktoriteettiin vetoamalla
Tutkimuksen mukaan sote-uudistuksen uskomusten perusteluissa korostui itsepäisyyden menetelmä aina Paras-hankkeesta Juha Sipilän (kuvassa) hallituksen ensimmäisten sote-lakiesitysten eduskuntaan saapumiseen asti. Kuva: VNK / Laura Kotila.
Sote-uudistuksesta on väitelty sen 16-vuotisen historian ajan itsepäisesti ja omaan auktoriteettiin vetoamalla, toteaa professori Heikki Hiilamo tutkimuksessaan tutkimukseen perustuvasta päätöksenteosta sote-uudistuksessa.
Tutkimuksen mukaan sote-uudistuksen uskomusten perusteluissa korostui itsepäisyyden menetelmä, kun useissa eri vaiheissa sote-valmistelua poliittiset linjaukset olivat ristiriidassa virkamies- ja akateemisten asiantuntijoiden näkemysten kanssa.
– Itsepäisyyden menetelmää voisi kuvata myös tutkimustiedon välttämiseksi päätöksenteossa tai politiikkaan perustuvaksi näytöksi. Sote-uudistuksen uskomusten perusteluissa korostui itsepäisyyden menetelmä aina Paras-hankkeesta Sipilän hallituksen ensimmäisten sote-lakiesitysten eduskuntaan saapumiseen asti, tutkimuksen policy briefissä todetaan.
– Useissa eri vaiheessa sote-valmistelua poliittiset linjaukset olivat ristiriidassa virkamies-ja akateemisten asiantuntijoiden näkemysten kanssa.
Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)
Itsepäisyyden menetelmä
Osana Kansalaisuuden kuilut ja kuplat -hanketta (BIBU) toteutetussa tutkimuksessaan Hiilamo hyödynsi filosofi Charles S. Peircen jaottelua. Jaottelussa itsepäisyyden ja auktoriteetin mentelmien ohella muita keinoja ovat intuitiivinen menetelmä ja tutkimuksen menetelmä.
Uudistuksen loppuvaiheessa asiantuntijoiden puheenvuorossa painottui auktoriteettiasema tutkimustietoon vetoamisen sijaan, Hiilamo kertoo.
Tutkimuksen mukaan itsepäisyyden menetelmä ei anna juuri roolia asiantuntijoille. Nimensä mukaisesti menetelmässä ei tarvita uskomuksen perustelemiseen asiantuntemusta.
– Voidaan toki ajatella joidenkin asiantuntijoiden, myös akateemisten asiantuntijoiden, käyttävän tätä menetelmää, jos he ovat jossain vaiheessa lyöneet lukkoon kantansa ja puolustavat sitä itsepäisesti, vaikka asiaperusteet uskomukselle ovat kadonneet esimerkiksi uusien tutkimustulosten tai olosuhteiden muuttumisen seurauksena. Julkisessa keskustelussa itsepäisyyden menetelmä voi saada huomiota tasapuolisuusharhan ansiosta, Hiilamon tutkimuksen policy briefissä todetaan.
Auktoriteetin menetelmä
Auktoriteetin menetelmässä henkilö voidaan nimittää poliittisista syistä asiantuntijaksi tittelin perusteella, vaikka hänellä ei olisi kokemusta valmistelun kohteena olevasta alueesta, policy briefissä muistutetaan.
Auktoriteetti perustuu tunnustettuun asiantuntemukseen.
– Akateemisen asiantuntemuksen näkökulmasta ongelmallista on kuitenkin se, että auktoriteetti voi perustua myös muuhun kuin juuri tarkastelussa olevaa ongelmaa koskevaan asiantuntemukseen. Akateemiset tittelit kertovat ulospäin tieteellisestä auktoriteetista muttei välttämättä asiantuntemuksesta esillä olevassa kysymyksessä, mihin pilkallinen toteamus ”päivystävistä dosenteista” myös viittaa, Hiilamon paperissa todetaan.
– Akateeminen asiantuntija on voinut esimerkiksi hankkia auktoriteettiasemansa myös jollain muulla alallakuin sillä, jossa hän esiintyy auktoriteettina tai jossa hänen auktoriteettiasemaansa viitataan. Henkilö saatetaan nimittää työryhmään tai muuhun valmisteluelimeen esimerkiksi siksi, että hän on professori tai lääkäri, vaikka henkilöllä ei olisikaan lainkaan kokemusta valmistelun kohteena olevasta alueesta. Varsinainen nimittämisperustelu voikin olla poliittinen, vaikka se esitellään asiantuntemukseen perustuvana
Asiantuntijoilla rooli Sipilän soten kaatumisessa
Hiilamon mukaan Sipilän hallituksen loppuvaiheessa uudistukseen kriittisesti suhtautuneilla sote-asiantuntijoilla oli tärke ärooli uudistuksen kaatumisessa.
– Tällöin uudistukseen työryhmissä, eduskunnan valiokunnissa ja mediassa kantaa ottaneet asiantuntijat turvautuivat lähes poikkeuksetta auktoriteetin menetelmään tieteellisen menetelmän sijasta, policy briefissä todetaan.
Tutkimuksen mukaan asiantuntijuuteen kuuluva luottamuksen ja varmuuden tunne voi johtaa siihen, että asiantuntijat luottavat monimutkaisissa kysymyksissä tieteellisen menetelmän sijaan helpompia vastauksia tarjoavaan auktoriteetin menetelmään. Auktoriteetin menetelmän vaarana on, että tieteellinen tieto ja asiantuntijuus kaventuvat politiikkaperusteisen evidenssin tuottamiseksi ja että tutkimustietoon perustuva asiantuntijuus hajaantuu monimutkaisissa kysymyksissä.
– Auktoriteetin menetelmään nojaaminen kertoo myös siitä, ettei akateemisten asiantuntijoiden osallistuminen vielä itsestään takaa tutkimustiedon käyttöä päätöksenteossa, policy briefissä todetaan.
Haastavaa päättäjille
Sote-uudistuksen valmisteluun itsekin osallistunut Hiilamo huomauttaa, ettei suurissa uudistuksissa pelkkä monipuolinen tieto takaa yksiselitteisiä ratkaisuja ongelmiin eikä valmistelijoiden ja päättäjien ole aina helppoa erottaa tutkittuun tietoon ja auktoriteettiin perustuvia kantoja toisistaan.
Tieteen ja politiikan vuorovaikutusta voisi tulevaisuudessa parantaa kokoamalla hajanaista tietoa yhteen ja luomalla yhteisöllisiä tapoja syventää ja hankkia asiantuntemusta.
Keskeistä on myös asiantuntijoiden roolin tukeminen arjessa.
– On tärkeää tunnustaa uudistuksiin ja päätöksentekoon osallistuminen osaksi yliopistojen asiantuntijoiden työtä, jotta aikaa perehtymiselle ja osallistumiselle löytyy. Moniääninen demokraattinen politiikka tuottaa oikeutettuja päätöksiä asiantuntijavaltaa paremmin, kunhan tiedon ja politiikan välinen vuorovaikutus toimii, Heikki Hiilamo sanoo tiedotteessa.
Tutkimuksen mukaan haasteita voisi tulevaisuudessa ratkaista esimerkiksi korostamalla tieteellistä menetelmää paitsi systemaattisen tutkimuksen ja kirjallisuuskatsausten avulla myös konsensusraporteilla, joissa eri alojen asiantuntijat pyrkivät esittämään yhteisiä näkemyksiä.
Heikki Hiilamon artikkeli Hallinnon tutkimus -lehdessä
Jääkö asiakkuus esim. vanhusten-vammaisten ja SOTE.n erityistukea tarvitsen ihmisten hyvinvointi jatkossakin tukijoiden, profesoreiden ja akateemisten asiantuntijoiden temmellyskentäksi? Kuuleeko ja huomioiko tutkijat ja neuvottelufoorumit tukitoimenpiteitä tarvitsevien ihmisten kokemuksen ja äänen todellisina asiantuntijoina. Välittyykö oikeaikaista tietoa meille luottamushenkilöille, millaisilla päätöksillä voimme tukea asiakkaiden elämänarkea. Oikeaa vuorovaikutteisuutta tarvitaan toimijoiden ja toiminnan välille.