Yhä useampi suuri kaupunki perii maksuja lasten liikuntavuoroista – asiantuntija varoittaa vaikutuksista
Asiantuntijan arvion mukaan liikuntasalien maksullisuus iskee ennen kaikkea matalan kynnyksen toimintaan. Kilpaurheilua harrastavilla on niin paljon muitakin kuluja, että siellä vaikutus olisi kokonaisuudessaan pienempi. (Kuva: Ville Miettinen)
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kunnille tekemän TEAviisari-tiedonkeruun perusteella yhä useampi Suomen suurista kaupungeista haluaa mennä seurojen kukkarolle, kun maksuja koulujen liikuntasalien käytöstä pohditaan. Pienempien kokoluokan kunnissa tilanne on toinen.
Suomessa on 21 yli 50 000 asukkaan kaupunkia, joista 10 antaa tänä vuonna koulujen liikuntasalit maksutta lasten ja nuorten harjoitusvuoroille. Muodollisella tasolla (alle 10 prosenttia markkinavuokrasta) maksu on kuudessa kaupungissa ja osittain tuetun maksun salin vuokraajat joutuvat maksamaan viidessä kaupungissa.
-Painopiste on siirtymässä väärään suuntaan. Vuonna 2020 isoista kaupungeista 11 ei perinyt koulujen liikuntasaleista lapsilta ja nuorilta vuokraa lainkaan, seitsemässä kaupungissa maksu oli muodollinen ja vain kolmessa kaupungissa oli käytössä osittain tuettu maksu, THL:n tiimipäällikkö Timo Ståhl kertoo.
Väärä suuntaus
Vaikka muutokset isojen kaupunkien osalta ovat pieniä lukumäärällä peilaten, niin tilanne muuttuu, kun katsotaan kaupunkien lasten ja nuorten määrää. Esimerkiksi Helsingissä on yli 50 000 iältään 7-14 vuotiasta lasta ja nuorta.
Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)
-Suuntaus isojen kaupunkien kohdalla on väärä. Osittain tuettujen salimaksujen käyttöönotto iskee kovimmin juuri matalan kynnyksen ryhmien ja erilaisten höntsäryhmien kustannuksiin. Jos harrastusta aloittaessa kulut nousevat, niin liikuntaharrastus voi jäädä tyystin aloittamatta.
-Lasten kilpaurheilun kokonaiskustannuksissa salivuokrien osuus on sitten jo pienempi, eikä siellä kustannusvaikutus välttämättä niin suuri ole. Tämä muodollista salimaksuista siirtyminen osittain tuettuihin vuoroihin on harrastusten kustannusten nousun kannalta huolestuttava ilmiö, Timo Ståhl jatkaa.
Kynnys pidettävä matalalla
Vaikka suurissa kaupungeissa on lipeämistä maksuttomuuden parista osittain tuettuihin liikuntavuoroihin ollut havaittavissa, niin kaikissa kuntaryhmissä tilanne ei ole sama. Yhä edelleen suurin osa eli 67 prosenttia suomalaista kunnista tarjoaa koulujen liikuntasaleja maksutta lasten ja nuorten harjoitusvuoroille. Yleisimmin maksuttomuus on käytössä alle 5000 asukkaan kaupungeissa ja kunnissa, joista 73 prosenttia tarjoaa tilojaan maksutta urheiluseurojen toimintaan.
-Kun isoista kaupungeista maksuttomuus on käytössä vain 48 prosentissa, niin lapset ja nuoret eivät ole enää eri kunnissa tasavertaisessa asemassa. Jos harrastuskustannukset nousevat liiaksi, niin harrastustoiminta voi jäädä aloittamatta, Ståhl muistuttaa.
-Harrastus- ja liikuntatoiminta on merkittävä keino edistää lasten ja nuorten hyvinvointia, terveyttä ja tervettä kasvua. Tämän vuoksi on tärkeätä, että kunnat tukevat matalan kynnyksen harrastustoimintaa, Timo Ståhl arvioi.
THL:n TEAviisari-tiedonkeruut mittaavat kuntien toimintaa asukkaidensa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Joka toinen vuosi tehtävään Liikunnan edistäminen kunnissa -tiedonkeruuseen vastasi keväällä 2022 yhteensä 288 kuntaa eli lähes kaikki (98 %) Manner-Suomen kunnat.
Liikuntapaikkojen maksuttomuuden osalta kyselyssä kerättiin tietojen koulujen liikuntasaleista, jotka ovat matalan kynnyksen toiminnan perusliikuntapaikkoja. Kyselyssä ei selvitetty maksuttomuuden ulottumista esimerkiksi kuntien ja kaupunkien omistamiin jää- ja uimahalleihin.
Kommentti: Tunnustan – olen jäävi
Kerrankin osui tutkaan ajankohtainen aihe ihan omaa harrastuspiiriä liipaten. Olen vuodesta 2004 pyöritellyt Kajaanissa painiseuraa, joka on muuten Kainuun paras painiseura. Olemme kyllä myös maakunnan ainoa painiseura.
15 vuotta kajaanilaiset urheiluseurat ovat saaneet nauttia kaupungin omistamien liikuntapaikkojen maksuttomuudesta. Tuki on ollut todella merkittävä, sillä vuosina 2004-2007 seuramme maksoi vuokria kaupungille noin kolmanneksen vuosibudjetistaan.
Maksuttomuuden ansiosta olemme voineet pitää harrastuksen hinnan niin alhaisena, että Kelan toimeentuloasiakas tai turvapaikanhakija on saanut halutessaan jälkikasvunsa liikunnan pariin. Siellä vaaleatukkaisten komulaisten, heikkisten, härkösten ja partasten joukossa on vääntänyt lapsia lähes 20 eri maasta.
Uusia ryhmiä on voitu perustaa matalalla kynnyksellä, mikäli sopiva vetäjä on löytynyt. Sama on ollut tilanne myös muilla seuroilla eri lajeissa. Kaupunkimme lajikirjo vetää taatusti vertoja mille tahansa alle 50 000 asukkaan paikkakunnalle ja osalle isommistakin, sillä Mikkelissä ei painita.
Nyt toimivaa mallia halutaan ainakin osan kaupungin virkamiesten toimesta romuttaa. Etelän konsultti kävi viime viikolla kertomassa seurojen kokouksessa, että maksuttomuudesta ollaan luopumassa muuallakin. Ja se kannattaisi tehdä Kajaanissakin.
Hirvittävän kova se luopumisvauhti ei kaikissa kuntien kokoluokissa näytä kuitenkaan olevan. Ja kaupunkimme poliittiset päättäjät ovat lähes yhdestä suusta luvanneet, ettei hyvää ja toimivaa mallia olla romuttamassa.
Ja kuten THL:n Timo Ståhl tuossa edellä toteaa, niin maksuttomuuden poistaminen iskisi lujaa juuri matalan kynnyksen ryhmiin. Ja jos matalan kynnyksen ryhmiä ei ole, niin mistä löytyy harrastajia kilparyhmiin?
Onko meillä varaa siihen, että osa vanhemmista jättää villet ja gallet viemättä liikunnan pariin, koska harrastushinnat karkaavat? Eikö olisi paljon parempi pelata iltaisin salibandya, koripalloa tai hypätä pituutta turvallisen aikuisen ohjauksessa kaupungin omistamissa tiloissa. Toisena vaihtoehtona on kulkea ilman valvontaa noilla kaupungin kaduilla ja puistoissa. Tai soittaahan ne sitten aikaan poliisin paikalle, kun jotain tapahtuu.
Ja vaikka olen tässä asiassa jäävi, niin uskallan sanoa, että olen nähnyt mitä saamme urheiluseuroissa parhaimmillaan aikaan. Ja senkin olen vuosikymmenten aikana nähnyt mitä pahimmillaan voi tapahtua, kun lapsi ohjautuu väärälle tielle. Niihin nimiin törmää käräjäoikeuksien juttuluetteloissa ja maakuntalehden kuolinilmoituksissa.
Jutun kirjoittaja Pekka Moliis on Kajaanin Juntta ry:n puheenjohtaja.
Kysymys on moninaisempi ja tilanteet erilaisia eri kunnissa. Kunta saattaa ensinnäkin tarjota tiloja maksuttomaan vapaaharjoitteluun muualla kuin kouluissa. Koulujen tilavuorot jaetaan seuroille, jolloin myös vastuu on niillä. Tiloista saatetaan periä vuokraa, ja kunta voi antaa vuosiavustusta seuralle mm. vuokrien maksamiseen. Seuran kannattaa tällöin pitää huoli, että se myös käyttää ne varaamansa ja maksamansa vuorot; joku muu ottaisi ne kyllä käyttöönsä. Koulujen suunnittelussa pitäisi ottaa huomioon iltakäyttö siten, että käyttäjät eivät pääse haahuilemaan koko rakennuksessa, ainoastaan rajatulla alueella.