Näihin kolmeen keinoon voidaan kunnissa tukeutua, kun torjutaan rakenteellista syrjintää, kannustaa oikeusministeriön erityisasiantuntija
Kunnat eivät pysty aina tarjoamaan kaikille samanlaisia palveluita. Laissa kerrotaan kohtuullisista mukautuksista, jos jokin palvelu voidaan tarjota edes pääpiirteittäin samanlaisena vähemmistölle kuin enemmistöllekin. (Kuva: Pixabay)
Rakenteellisen syrjinnän tunnistaminen vaatii yhteistyötä kunnissa ja muissakin organisaatioissa, oikeusministeriön erityisasiantuntija Mia Luhtasaari korostaa.
– Näitä asioita ei yksi ihminen pysty ratkaisemaan, vaan nämä vaativat useamman viisaan pään yhdistämistä.
Kyse ei ole yleensä tahallisesta syrjinnästä, vaan järjestelmään tai palvelurakenteeseen kiinnittyneistä käytännöistä, jotka aiheuttavat syrjintää, Luhtasaari jatkaa.
Oikeusministeriön teettämässä tuoreessa esiselvityksessä tarkastellaan yhteiskunnallisissa rakenteissa esiintyvää syrjintää. Olennaista on, että rakenteista saadaan pois syrjivä toiminta ja muut käytännöt, jotka asettavat ihmiset lähtökohtaisesti eriarvoisiin asemiin.
Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)
Mistä kulmasta voisi sitten päästä käsiksi oman kunnan rakenteisiin piiloutuneisiin ongelmakohtiin, Mia Luhtasaari?
– Jos kuntaan annetaan jopa toistuvaa palautetta huonosta kohtelusta tietyn palvelun kohdalla, silloin on erittäin hyvä paikka pysähtyä miettimään rakenteellisen syrjinnän mahdollisuutta.
Samalla kannattaa katsoa laajemminkin palvelujärjestelmää eikä vain sitä yhtä palvelua, johon on kiinnitetty huomiota.
– Voi olla hyvä ottaa askel taaksepäin, jotta näkee asiat laajemmassa perspektiivissä, Luhtasaari sanoo.
Lainsäädäntö ei ole syrjivää
Rakenteellinen syrjintä voi heikentää yhdenvertaisia mahdollisuuksia ja johtaa tiettyjen väestöryhmien aseman heikkenemiseen. Syrjintä voi ilmetä selkeämmin, kun katsoo kuntalaiselle tarjottavaa palvelukokonaisuutta, oikeusministeriön erityisasiantuntija vastaa.
– Kunta saattaa päättää keskittää suomi toisena kielenä -opetuksen tiettyyn kouluun kunnassa. Resurssien kannalta keskittäminen on järkevää. Mutta miten se vaikuttaa koulun oppilasrakenteeseen ja mahdollisuuksiin harjoitella suomea koulussa ja vapaa-ajalla? Mitkä ovat päätöksen vaikutukset yksittäiseen oppilaaseen ja vieraskielisten oppijoiden ryhmään laajemmin?
– Jos vieraskielisiä perheitä muuttaa koulun lähiseudulle, onko kaupungin tarjoamia vuokra-asuntoja tarjolla ja miten alueella voidaan vastata perheiden tarpeisiin myös neuvolassa, varhaiskasvatuksessa ja työllisyyspalveluissa?
Myös julkisen liikenteen saatavuutta on hyvä tarkastella osana tätä kokonaisuutta.
– Kaupungin tarjoama yksittäinen palveluratkaisu ei välttämättä näyttäydy syrjivänä, mutta se voi liittyä kokonaisuuteen, jossa on jo nähtävissä syrjiviä piirteitä, kun kyse on alueesta, jolla herää huolia esimerkiksi ihmisten yhdenvertaisuuteen ja hyvinvointiin liittyen.
Mia Luhtasaari antaa toisenkin esimerkin, jonka kautta voidaan miettiä rakenteista johtuvaa eriarvoisuutta. Tämä esimerkki on tilanteesta, kun tiettyjä väestöryhmiä ei selkeästi tavoiteta kunnan toiminnassa.
– Haasteita voi olla esimerkiksi liikuntarajoitteisten nuorten osallistumisessa heille tarjolla oleviin harrastuksiin. Harrastuspaikkojen on oltava saavutettavissa.
Jotta rakenteellisen syrjinnän voi tunnistaa, on usein esitettävä itseltään ja muilta asiasta kiinnostuneilta oikeita kysymyksiä. Pääseekö kuntalainen harrastuksiin julkisella liikenteellä? Vastaako harrastustarjonta nuorten kiinnostuksen kohteita? Missä kanavissa harrastusmahdollisuuksista ilmoitetaan? Otetaanko koulut mukaan suunnitteluun? Entä nuoret itse?
Monessa suhteessa voidaan olla tyytyväisiä siihen, miten ihmiset voivat eri lähtökohdista ja taustoista riippumatta nauttia muiden muassa kunnan palveluista. Suomessa on moni asia kunnossa yhdenvertaisuuden näkökulmasta, Luhtasaari huomauttaa.
– Suomessa ei ole syrjivää lainsäädäntöä. Kaikki ovat yhdenvertaisia lain edessä, mutta käytännössä tarvitaan vielä työtä tosiasiallisen yhdenvertaisuuden toteutumiseksi ihmisten arjessa. Demokratian toteutumisen kannalta esimerkiksi esteettömien äänestyspaikkojen tarjoaminen on tärkeää.
Kolme keskeistä tietä
Kuntien on hyvä keskittyä erityisesti kolmeen asiaan, kun ehkäistään rakenteellista syrjintää tai kitketään sitä pois, Mia Luhtasaari arvioi.
Kunnilla on jo lainkin perusteella oltava yhdenvertaisuussuunnitelma.
– Siihen kannattaa panostaa, ja toivoisin, että suunnitelma nähtäisiin konkreettisena työkaluna yhdenvertaisuuden edistämiseksi, Luhtasaari kannustaa.
– Suunnitelma vaatii arviointia siitä, missä nyt ollaan.
Suunnitelman valmistelu ja laadinta voi yhdistää viranhaltijoita ja luottamushenkilöitä, kun on arvioitava omaa tilannetta ja toimintaa laajalti.
Jotta tämä arviointi onnistuu, niin kuntalaiset on saatava osallistumaan ongelmien tunnistamiseen ja yhdenvertaisuuden edistämiseen.
– On tärkeää kuulla kuntalaisia, heidän mielipiteitään ja kokemuksiaan.
Sitten Luhtasaari nostaa esille viestinnän merkityksen kolmantena ohjenuorana.
– Yhdenvertaisuutta voidaan päättää edistää asia kerrallaan, mutta valintojen perustelut on kerrottava avoimesti. Kun valinnat ja perustelut ovat kuntalaisten tiedossa, päätöksiä on helpompi ymmärtää.
– Yhdenvertaisuussuunnitelman tavoitteiden on pohjauduttava arviointiin ja jaettuun tahtotilaan. Vain tällä tavoin tavoitteet kehittyvät yhteisiksi ja niihin voidaan yhdessä sitoutua.
Kunnat eivät pysty aina tarjoamaan kaikille samanlaisia palveluita. Laissa kerrotaan kohtuullisista mukautuksista, jos jokin palvelu voidaan tarjota edes pääpiirteittäin samanlaisena vähemmistölle kuin enemmistöllekin.
Esimerkiksi jonkin uimarannan WC-tilat voivat olla toisella tavalla järjestettynä sellaiselle henkilölle, joka ei pääse kulkemaan yleisiin WC-tiloihin.
– Poikkeusjärjestelyjen on kuitenkin oltava kohtuullisia, eikä sijoitettuina esimerkiksi paljon kauemmaksi kuin muille tarjotut tilat.
– Lisäksi on hyvä ottaa huomioon se, etteivät tilat ole syrjiviä sukupuolivähemmistöjä kohtaan, Mia Luhtasaari painottaa.
”Rakenteissa on vielä valuvikoja”
Yhteiskunnan toimivuus rakentuu sitä ylläpitävistä ja yhteisistä rakenteista sekä instituutioista, jotka on usein kohdennettu tiettyihin elämänalueisiin, kuten koulutukseen, terveyteen tai työllisyyteen. Näissä rakenteissa voi olla myös syrjintää.
Rakenteellista syrjintää esiintyy keskeisissä yhteiskunnan rakenteissa.
– Yhteiskunnan rakenteiden olisi tuettava niin yksilöitä, perheitä kuin yhteisöjä riittävästi, jotta yhdenvertaisuus toteutuisi käytännössä.
– Nykyisellään rakenteissa on vielä valuvikoja, jotka johtavat syrjintään.
Tutkimuskanavia vahvistettava
Jutussa aiemmin mainittu ja oikeusministeriön teettämä esiselvitys rakenteellisesta syrjinnästä ilmestyi taannoin.
Oikeusministeriön tilaaman esiselvityksen tavoitteena oli tunnistaa syrjiviä käytäntöjä ja antaa työkaluja rakenteellisen syrjinnän tunnistamiseen ja torjumiseen. Näitä työkaluja myös kunnille esiselvityksestä löytyykin.
Esiselvityksessä sanotaan myös, että esimerkiksi koulutuspuolella henkilöstön asenteet ja ennakkoluulot saattavat vaikuttaa siihen, ettei opiskelijoiden oppimista tueta tasa-arvoisesti.
Erot opintopolulla saadussa ohjaamisessa voivat alkaa jo varhaiskasvatusvaiheessa. Lisäksi selvityksessä huomautetaan, että vammaisten lasten ja nuorten kohdalla esteettömyydellä ja saavutettavuudella on suuri vaikutus mahdollisuuksiin osallistua opetukseen. Esteellisyyttä voidaan pitää rakenteellisen syrjinnän ilmenemisenä.
Oikeusministeriön teettämässä selvityksessä rakenteellista syrjintää tarkastellaan muun muassa lainsäädännön ja instituutioiden toiminnan tasolla. Selvitys sisältää suosituksia syrjinnän torjunnan ja seurannan kehittämiseksi koulutuksen lisäksi erityisesti työelämässä. Selvityksen ovat laatineet tutkijat Panu Artemjeff ja Liban Sheikh.
Selvityksen mukaan rakenteellisen syrjinnän seurantaa olisi vahvistettava kattavasti muun muassa tietojärjestelmiä, tutkimuskanavia ja laillisuusvalvonta-aineistoja kehittämällä.
Lue myös:
Mitäpä pitäisi tehdä kun kunnan konsensus, jota perustellaan että niin on demokraattisesti hallinnossa päätetty, on niin vahvaa ettei yksikään kunnan valtuutettu tai minkään lautakunnan jäsen, puhumattakaan viranhaltijoista, ainakaan julkisesti lausu eriävää mielipidettä mistään asiasta.
Esimerkki.
Suositulla ranta-alueella kulkevalle läpikulkutielle ilmestyi kaksi henkilöautoliikenteen estänyttä suurta kiveä. Kuntaan asiasta tehtyyn tietopyyntöön antamassaan vastauksessa kuntatekniikan päällikkö kertoi ettei lupaa tien sulkemiselle ole. Hän oli tarkastanut ja varmistanut asian sillä ettei löydä tietoimitus- tai muitakaan asiakirjoja joissa lupa olisi myönnetty.
Poliisille asiasta tehdyn rikosilmoituksen/tutkintapyynnön esitutkintavaiheessa, sen sijaan että poliisi olisi kuulustellut ja pyytänyt kivet tielle nostattanutta, poikkeamisluvalla talonsa tien ja järven väliin rakentanutta henkilöä esittämään tien sulkemiseen tarvittavat lupapaperit, oli poliisi soittanut kuntaan.
Poliisin esitutkintapöytäkirjaan kirjattiin lausunto: kunnan tiemestari X kertoi että kunnasta on annettu tien sulkemiselle suullinen lupa ja että asiakirjoja etsitään.
Näin siitäkin huolimatta että poliisilla oli käytössään kopiot sähköposteista joitten mukaan Kuntatekniikan päällikkö oli todennut jo aiemmin ettei ko. tiehen liittyviä asiakirjoja kunnan arkistoista löydy. Asiakirjoja ei tämänkään jälkeen ole löydetty.
Asiaa käsitelleissä lukuisissa teknisen lautakunnan (tkl) kokouksissa ei kukaan lautakunnan jäsenistä kyseenalaistanut tien liikenteen rajoittamista, ei silloinkaan kun Eduskunnan oikeusasiamiehelle (EOAM) tehdyn kantelun myötä EOAM palautti asian välittömästi tkl:n käsittelyyn saatesanoina ”yksityistielakia ei ole noudatettu”
Kunta puolusti tien lainvastaista sulkemista Hallintoikeuteen asti, josta oikeutta vihdoin saatiin ja tien liikenteen rajoittaminen tuomittiin lainvastaiseksi.
Liikenteen lainvastaiseksi tiedetty, kolmevuotta jatkunut rajoittaminen tiellä jonka tiekunnan jäsen kunta on ja jonka tietoimitusasiakirjaan on jo vuonna 2010 kirjattu rajoittamaton tienkäyttöoikeus käytännössä kaikille tietä käyttäville; ranta-asukkaille, mökkiläisille, kahden yleisen uimarannan käyttäjäille, venepaikkojen ja -talaksien käyttäjille jne., ei pitänyt olla mahdollista.
Kysymys: Mikä avuksi jos ja kun, niin kuin ko. esimerkki osoittaa, oikeuttaan peräävä kansalainen tulee tyrmätyksi kaikissa instansseissa, vaikka tietää olevansa oikeassa ja muutkin tietävät että laki on hänen puolellaan? Tuntuu että ko. tapauksessa kuntaa ja tien sulkemista puolustivat myös karttoja ja teitä hallinnoivat viranomaiset, kun kukaan ei vaatinut asiakirjoja. Tiellä olevaa estettä osoittava ruksi ilmestyi karttaan noin viikko tien sulkemisen jälkeen, siihenkin riitti se että ”kunnasta oli soitettu ja asiasta oli käyty puhelinkeskustelu”
Ko. Kunnassa tilanne ei ole ainakaan paremmaksi muuttunut.
Nyt kunta aikoo hakata samalla ranta-alueella kasvavaa metsää muutamien, kiistellylle maisema-alueelle rakentaneiden pyynnöstä. Alueen asukkaat vaativat järvelle laskevassa rinteessä kasvavat puut kaadettavaksi järvinäköalan tieltä. Keväällä 2023 annettu lainvoimainen viranhaltijapäätös tuli sadoille hakkuita vastustaville alueen käyttäjille yllätyksenä, eikä olisi paljastunut ellei valveutunut kuntalainen olisi asiaan kunnan nettisivuill törmännyt.
Tämäkään ei siis kiinnostanut lautakunnissa, valtuustoissa tai kunnanhallituksessa kuntalaisten parhaaksi istuvia ja töitä tekeviä. Esimerkit eivät tähän lopu, mutta eiköhän tämä riitä.
Sen vielä kerron jotta näitä asioita paljastellut kuntalainen ja hänen vetämänsä yhdistys nauttii tätänykyä epäsuosituimmuus asemastaan, joka näkyy siten ettei kunnasta haluta velkaantunutta yhdistystä auttaa.