Kuntalehden 9/2023 pääkirjoitus

Johtaminen on murroksessa. Tämä lause on liiankin tuttu sekä julkisuudesta että konsulttien vetämistä valmennuksista.

Kliseiden kääntöpuoli on yleensä se, että ne ovat ainakin osittain totta. Vaikka omassa organisaatiossa haluttaisiin toimia entiseen malliin, viimeistään ulkopuoliset asiat pistävät pakan sekaisin.

Kunnissa hyvä ja laadukas johtaminen on tärkeämpää kuin ehkä koskaan. Kunnissa on samaan aikaan menossa niin paljon muutoksia, että pelkkää Exceliä käyttämällä kuntaa on mahdotonta johtaa menestyksekkäästi.

Itsenäisen Suomen historian yksi suurimmista hallinnollisista myllerryksistä, hyvinvointialueiden perustaminen, muutti kuntien ydintehtävän yhdessä yössä. Kun kuntien rahoista ja ajasta suurin osa meni aiemmin sairaiden ja ikääntyneiden palveluiden ylläpitoon, nyt kunnissa pitää kääntää katse ihmisen elämän alkupäähän eli varhaiskasvatukseen ja koulutukseen. Kunnista vain Helsinki järjestää edelleen itse sote-palvelut, mutta rahoitus tulee pääosin valtiolta.

Tämä uudistus voi olla monelle kunnalle iso muutos. Lapsiperheiden arjen tarpeet ovat hyvin erilaisia kuin jo työelämästä pois jääneiden senioreiden. Toivottavasti myös kuntien päättävissä elimissä on riittävästi osaamista johtaa muutosta.

Monen kuntapäättäjän lapsiperhearjesta saattaa olla sen verran aikaa, että näkemystä kannattaa kysyä vaikka omilta lapsilta ja lastenlapsilta. Hyvä idea voisi olla järjestää omassa kunnassa matalan kynnyksen foorumeita, joissa uutta tilannetta haasteineen ja mahdollisuuksineen käytäisiin läpi yhdessä kuntalaisten kanssa.

                    *          *          *

Johtamisen muutos näkyy valitettavasti myös kuntien johtajapaikkojen tuulisuudessa. Me Kuntalehdessä uutisoimme verkossa lähes viikoittain tilanteista, joissa kunnan luottamushenkilö- ja viranhaltijajohdon välinen luottamus on hävinnyt. Joskus luottamus häviää jopa muutamassa kuukaudessa nimityksestä.

Tällaisissa tilanteissa olisi erinomaisen tärkeää järjestää perusteellinen selvitys prosessista. Miksi luottamus on hävinnyt niin nopeasti ja miten tällaiset tilanteet vältetään tulevaisuudessa? Ei ole kenenkään etu, että sukset menevät ristiin nopeasti.

Kuntajohtajapäivillä Seinäjoella kävimme useita keskusteluja kuntajohtamisen kipupisteistä. Hyvän johtamisen keinoiksi nousivat lähes kaikissa keskusteluissa luottamuksen rakentaminen, avoin vuorovaikutus ja ennen kaikkea kuunteleminen.

                    *          *          *

Tähän lehteen haastattelemamme tuore kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen, kok., korostaa yhteistyötä, avoimuutta ja rohkeutta kokeilla. Yhteistyötä tarvitaan hallituksessakin. Kuntia koskettavia asioita käsitellään ainakin viiden ministerin ja useamman ministeriön pöydissä.

Vaikka hallinnossa on tehty isoja remontteja ja vastuualueita muutettu, lopulta mikään organisaatio tai yksikään ihminen ei pysty hoitamaan kaikkea yksin. Siksi pöydän toisella puolella olevia kannattaa kuunnella ja yrittää ymmärtää heidän näkökulmiaan. Kuntalaista kiinnostaa viime kädessä palvelun saatavuus ja laatu, ei niinkään se, mikä virasto palvelua tuottaa.

P.S. Kuntajohtamisesta ja monesta muustakin ajankohtaisesta aiheesta saat lisätietoa Kuntamarkkinoilla 13.–14. syyskuuta. Kuntatalolle Helsinkiin on tulossa tänä vuonna ennätysmäärä osallistujia. Toivottavasti näemme siellä!

Jarkko Ambrusin, päätoimittaja

Kuva: Liisa Takala