Yksityisten palveluntuottajien ja hyvinvointialueiden välisen yhteistyön lähtökohtia kartoitetaan – Myös lainsäädäntöön liittyvät asiat huomioidaan
Sote-uudistus oli rakenneuudistus, joka muutti palveluiden järjestämisen ja rahoituksen rakenteen, sosiaali- ja terveysministeriön osastopäällikkö Kari Hakari kertoo. (Kuva: Ville Miettinen)
Sosiaali- ja terveydenhuollon neuvottelukunnan viimeisimmässä kokouksessa syyskuun lopulla käytiin läpi hallitusohjelman toimeenpanon vaikutuksia neuvottelukunnan työsuunnitelmaan. Samalla kokouksessa pohdittiin hallitusohjelman toimeenpanon vaikutuksia vuoden alussa toimintansa aloittaneiden hyvinvointialueiden työhön.
Sote-neuvottelukunnan varapuheenjohtajana toimii ylijohtaja Kari Hakari sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Sote-palveluiden kannalta on esillä kaksi erityistä asiakokonaisuutta, joita edistetään ja käsitellään tällä hetkellä myös neuvottelukunnan toimesta.
Ensimmäisenä Hakari nostaa esille hyvinvointialueiden taloudellisen tilanteen ja siihen liittyvät tarpeet tasapainottaa, sopeuttaa ja uudistaa toimintaa. Nämä tarpeet on kirjattu myös hallitusohjelmaan hyvinvointialueiden tehtäviksi.
Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)
– Kustannuskehityksen leikkaaminen on keskeinen asia väestön ikääntyessä ja palvelutarpeen kasvaessa.
Miten tätä talouden tasapainottamistyötä tehdään, se onkin sitten vielä monilta osin asia, jota selvitetään, Hakari lisää.
Toinen iso asiakokonaisuus on lainsäädännöllinen uudistamisen tarve kuluvalla hallituskaudella.
Nykyinen lainsäädäntö on rakennettu kuntapohjaisia palveluita varten.
Kun palveluiden järjestämisvastuu siirtyi kunnilta hyvinvointialueille, se vaatii myös lakiasioiden käsittelyä.
– Muun muassa terveydenhoitolain ja sosiaalihuoltolain uudistaminen on tehtävä.
– Sote-uudistus oli rakenneuudistus, joka muutti palveluiden järjestämisen ja rahoituksen rakenteen, mutta se ei muuttanut substanssilainsäädäntöä.
Leveämmät hartiat ovat valmiudessa
Sosiaali- ja terveysministeriön osastopäällikkönä toimiva Kari Hakari vastaa, että hyvinvointialueet on jo rakennettu, jotta sote-palveluita on kannattelemassa aikaisempaa leveämmät hartiat. Eli merkittävä askel on otettu, ja sen pohjalta jatkuu myös palveluiden sisältöä koskeva kehitystyö.
Uudistusta tehdään kansallisesti muiden muassa lainsäädäntötyön kautta, mutta merkittävä osa työstä tapahtuu hyvinvointialueilla.
– Alueilla tapahtuu omaa uudistamista.
– Esimerkiksi integraatiota peruspalveluiden ja erityispalveluiden välillä syvennetään ja vahvistetaan sekä kansallisesti että alueellisesti, Hakari huomauttaa.
Perusterveydenhoidon ja sosiaalipalveluiden entistä saumattomampi toiminta ei toteudu hetkessä.
– Se vaatii aikaa, osastopäällikkö lisää.
– Erilaisten tietojärjestelmien yhteensovittaminen ja virtaviivaistaminen vaatii myös aikaa, Hakari antaa toisena esimerkkinä.
Tukea antava rooli
Hyvinvointialueiden ohjauksesta vastaavat ministeriöt käynnistävät syksyn neuvottelukierroksen kaikkien hyvinvointialueiden kanssa.
Neuvotteluissa käydään kunkin alueen kanssa läpi hallitusohjelman linjaukset, käynnistyvä palvelureformi ja alueiden tilanne, kuten alueen muutos- ja uudistusohjelma.
– Reformin tehtävänä on tukea alueiden työtä.
Neuvottelujen perusteella alueille voidaan antaa toimenpidesuosituksia ja sovitaan yhdessä jatkotoimista.
Korona-aika vaikutti eri tavoin
Kari Hakari myöntää, että palveluiden järjestämisvastuun siirtyessä oli periaatteessa ajateltavissa kustannusten säilyvän suurin piirtein ennallaan. Eli saattoi olettaa, että hyvinvointialueet pärjäisivät suunnilleen vastaavilla rahoilla kuin kunnatkin olivat siihen mennessä palveluiden järjestämiseen käyttäneet.
Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan hyvinvointialueilla palveluiden järjestämiseen näyttää menevän yhteensä enemmän rahaa kuin kunnilla meni.
Täysin tyhjentävästi nykyistä tilannetta ei ole osattu vieläkään avata, mutta monta selittävää tekijää on jo huomioitu, Hakari huomauttaa.
– Koronasta aiheutui palvelutarpeen kysynnän kasvua, joka patoutui hyvinvointialueidenkin hoidettavaksi.
Kunnat tuottivat osan peruspalveluistaan koronakorvauksilla eikä niitä rahoja sitten siirtynyt hyvinvointialueille. Lisäksi Hakari huomauttaa voimakkaan inflaation, jota on lisännyt muiden muassa Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja maiden välillä käytävä sota.
Sote-kiinteistöjen vuokrakustannusten nousu on myös taustalla.
Markkinatilannekin on ollut vaikeasti ennakoitavissa, ja muiden muassa vuokratyövoiman ostokustannukset ovat kasvaneet, Hakari lisää.
– Siellä on ollut työntekijän markkinat.
Palkkaratkaisut ovat vaikuttaneet tilanteeseen ja palveluasumisen kustannukset ovat kasvaneet merkittävästi.
– Kunnat olivat kilpailuttaneet palveluasumisen tiukoille, ja osa palveluntuottajista on nostanut hintoja hyvinvointialueille siirryttäessä.
Yksityisten palveluntuottajienkin hintojen nostotarpeen ymmärtää, kun ottaa huomioon inflaation ja palkkakustannusten nousun, Hakari jatkaa.
– Tosiasialliset tuotantokustannukset ovat nousseet.
Hankinta-asiat pohdinnassa
Hallitusohjelman perusteella on odotettavissa, että nyt kartoitetaan muiden muassa, miten markkinoita voitaisiin hyödyntää entistä paremmin, kun tuotetaan sote-palveluita.
– Kysymys on osittain siitä, että muutetaanko lainsäädäntöä, kun halutaan mahdollistaa yksityisen tuloa markkinoille.
Jo nyt lainsäädäntö sallii varsin hyvin yksityisten palveluiden hyödyntämisen, Hakari lisää.
– Kysymys on myös alueiden hankintaosaamisesta.
Yhteistyösopimus tehtävälistalla
Hallitusohjelma on käytössä, kun päivitetään sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisia tavoitteita vuosille 2023–2026. Tätäkin asiaa neuvottelukunta edistää.
– Neuvottelukunnan toiminta on lakisääteistä. Neuvottelukunta kokoontuu neljä kertaa vuodessa. Se on muoto, jolla ministeriöt ja alueet yhdessä kehittävät vuoropuhelua, Hakari kertoo.
Syksyllä käydään myös neuvottelut yhteistyöalueiden kanssa. Niissä keskitytään yhteistyösopimukseen, jonka samaan yhteistyöalueeseen kuuluvat hyvinvointialueet ovat laatineet tai laatimassa.
Yhteistyösopimuksessa on sovittu muun muassa hyvinvointialueiden välisestä työnjaosta. Yhteistyöalueita on viisi, ja jokaisella alueella on yksi yliopistollinen sairaala.
Neuvottelukunnan jäsenet saivat edellisessä kokouksessaan katsauksen kahden taannoin käynnistyneen valtakunnallisen erillisselvityksen sisällöistä ja etenemisestä. Selvitykset koskevat sosiaalihuollon porrasteisuutta sekä erikoissairaanhoidon sairaaloiden ja päivystysten porrasteisuutta.
Sote-neuvottelukunnan puheenjohtajana toimii kansliapäällikkö Veli-Mikko Niemi sosiaali- ja terveysministeriöstä. Seuraava kokous pidetään 14. joulukuuta.
Lue myös:
Hyvinvointialueiden talouden tasapainottamistyötä siis tehdään, mutta linjaukset ovat vielä osin epäselviä – vai ovatko sittenkään? Nimittäin julkisuudessa näkyvien tietojen perusteella kysymys on leikkausten runttaamisesta niitä sen lähemmin perustelematta. Kyse on halpahintaisen kaavamaisesta lähestymistavasta, joka ilmentää, etteivät päättäjät ymmärrä sote-ekosysteemin olemusta.
Kun leikkaukset on ulkoistettu hv-alueille, hallitus pääsee pakoilemaan vastuutaan. Perustuslain mukaan sen ensisijainen vastuu on huolehtia terveydenhuollon vakaasta toiminnasta, mutta se on kääntänyt asian epäolennaiseen, budjetin pitävyyteen. Jopa veronalennuksiin on muka varaa, muttei terveydenhuoltoon! Toinen puoli asiassa on, että terveydenhuollossa olisi monia mahdollisuuksia vuorenvarmoihin säästöihin (googlaa Pelkistetty Sote).
1) Suuri osa hyvinvointialueiden hallinnosta kannattaisi siirtää valtakunnalliselle Terveyshallitukselle, jonka asiantuntemus olisi kertaluokkaa aluevaltuustoja suurempi, mutta kustannukset vain murto-osan. Vain näin on mahdollista turvata terveydenhuoltojärjestelmän alueellisesti tasapainoinen kehitys ja kaikkien mittakaava- ja synergiaetujen hyödyntäminen. Tulevaisuuspotentiaali olisi aivan eri luokkaa kuin nykyjärjestelmässä.
2) Terveydenhuollon rahoitus voidaan siirtää kokonaan valtiolle (sote-vero). Maksuttomuuden myötä valtavat määrät rahoitus-, laskutus-, korvaus- ja sääntelybyrokratiaa poistuisivat. Samalla yksityinen ja julkinen puoli saatettaisiin kilpailutilanteeseen. Julkisen puolen maksuttomuuden korvaisi yksityisellä puolella julkisen puolen omakustannushinnan mukainen suorakorvaus. Näin markkinaosuudet määrittyisivät ilman mitään sääntelyä, ja kilpailu pitäisi yksityiset hinnat aisoissa. Saavutettaisiin valinnanvapaus kansalaisille pienimmin kustannuksin, eikä tarvittaisi mitään organisoitua integraatiota yksityisen ja julkisen palvelutuotannon kesken.
3) Lääkejakelu kannattaa muokata hyödyntämään nykytekniikan tarjoamat mahdollisuudet markkinataloudessa koetelluin käytännöin. Se tarkoittaisi jakeluketjun pelkistämistä varmuusvarastointiin yhdistetyksi suorajakeluksi. Valtio hankkisi lääkkeet, jotka hajautettaisiin terveyskeskusten ja sairaaloiden varastoihin. Kaikki turhat välikädet ja kallis päivittäisjakelu jäisivät pois. Jakelu varmuusvarastoista onnistuisi vakavissakin kriisitilanteissa (sota, sähköverkon lamautuminen, jne.). Suurin osa lääkkeiden hinnoista vähintäänkin puolittuisi.