Perussuomalaisten keskinäiset kahinat vaalitoreilla ja poliisikuulusteluissa toivat lopulta sakkotuomion kunnianloukkauksesta kajaanilaiselle kuntapäättäjällä. Kajaanilainen kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Pasi Kilpeläinen tuomittiin Kainuun käräjäoikeudessa kunnianloukkauksesta 20 päiväsakkoon, jotka Kilpeläisen tuloilla tiesivät 620 euron maksulappua. Kilpeläinen vaikuttaa myös hyvinvointialueen valtuustossa.

Rikostuomion tuottaneet tapahtumat ajoittuvat maaliskuuhun 2023, jolloin poliisi kuuli Kilpeläistä esitutkinnassa todistajan roolissa. Tämäkin esitutkinta liittyi kajaanilaisten perussuomalaisten keskinäisiin tekemisiin ja sanomisiin, mutta tuon esitutkinnan osalta syyttäjä teki asiassa syyttämättäjättämispäätöksen.

Poliisin maaliskuussa 2023 sähköpostitse suorittamassa kuulustelussa Kilpeläinen oli todennut toisessa rikosasiassa tutkintapyynnön tehneen henkilön olevan mieleltään sairas narsisti. Hän totesi poliisille lähettämässään vastauksessa naisen olevan sairas tai lääkityksen tarpeessa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Pasi Kilpeläinen myönsi oikeudenkäynnissä vastanneensa kyseisellä tavalla poliisin esittämiin kysymyksiin, mutta kiisti syyllistyneensä rikokseen. Hänellä ei ollut vastauksia antaessaan loukkaamistarkoitusta, eikä hän ollut tiennyt, kuinka laaja joukko saa hänen todistajana antamansa vastaukset tietoonsa.

Käräjäoikeuden tänään antaman päätöksen mukaan Kilpeläisen naisesta esittämät väitteet eivät perustuneet totuudenmukaiseen tietoon, vaan hänen omaan käsitykseensä henkilöstä. Kuntapäättäjän väitteiden oikeus katsoi aiheuttaneen vastaajalle vahinkoa ja kärsimystä.

Pasi Kilpeläinen tuomittiin maksamaan loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 500 euron korvaus asianomistajalle. Lisäksi hänen maksettavakseen määrättiin asianosaiskuluja ja oikeudenkäyntikuluja yhteensä 1606 euroa.

Tuomio ei vielä ole lainvoimainen.  

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*