Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen arvioi, että valtionosuusuudistusta varten on kerättävä lisää tietoa. Kuva: Rami Marjamäki

Kuntien valtionosuusuudistus siirtyy vuodella eteenpäin. Alkuperäinen tavoite oli, että uudistus olisi saatu voimaan jo vuoden 2026 alusta.

Kuntien rahoituksen ja valtionosuusjärjestelmän kokonaisuutta ollaan uudistamassa vastaamaan kuntien uutta roolia sote-uudistuksen voimaantulon sekä TE-uudistuksen jälkeisessä tilanteessa, valtiovarainministeriö tiedottaa.

– Uudistuksen tavoitteena on, että erikokoisten kuntien edellytykset järjestää lakisääteiset peruspalvelut kaikkialla Suomessa turvataan, kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.) sanoo.

– Meidän tulee ottaa huomioon niin muuttotappiokuntien tarpeet kuin kasvavien kuntien ja kaupunkien edellytykset investoida kasvuun ja hoitaa sosiaalisia ongelmia, Ikonen jatkaa tiedotteen mukaan.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Pidän erittäin tärkeänä, että uudistus nojaa vahvaan tietopohjaan. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) tekemä selvitys on tärkeä osa uutta kokonaisuutta.

Kuitenkin Ikonen katsoo, että tarvitaan vielä lisää tietoa.

– Tulemmekin teettämään joitakin lisäselvityksiä pikaisella aikataululla. Olen huolissani ylipäätään kuntien taloudellisesta selviytymisestä muuttuvassa ympäristössä, jatkaa ministeri Ikonen.

– Näin iso uudistus pitää tehdä rauhassa ja maltilla. Nyt ei ole kiirehtimisen aika. Myös huolellinen lainvalmistelu vaatii oman aikansa.

Ministeriö tiedottaa myös, että uudistus toteutetaan kustannusneutraalisti siten, että se ei lisää julkisia menoja. Osana uudistusta arvioidaan verotuloihin perustuvan valtionosuuden tasauksen piirissä olevien verojen tarkoituksenmukaisuutta ja tasauksen tasoa.

Samalla tarkastellaan tasauksen piirissä olevien verojen määrää ja tasauksen suuruutta.

Lue myös:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Ikonen puhuu nyt huolellisen lainvalmistelun puolesta. Hyvä niin, mutta kun hallitus on tähän mennessä tehnyt lakeja kiireellä ja perehtymättä vaikutuksiin, niin tämä tuntuu vähän populismilta.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*