Investoinnin tekeminen on helpompaa, jos tietää, että sähköä saa, kun sitä tarvitsee. Kuva: Ville Miettinen

Tapio Mainio, teksti

Pyhäjoki on saamassa suuren konesalin. Datakeskushankkeiden jalostamiseen erikoistunut Hyperco Oy on ostanut Pyhäjoen kunnalta sadan hehtaarin tontin suurta konesalia varten.

Yhtiö aloittaa yhdessä Pyhäjoen kunnan kanssa alueen kaavoittamisen. Sen pitäisi olla valmis vuoden 2025 loppuun mennessä. Kiinteistökaupasta kerrottiin Pyhäjoella maanantaina.

– Datakeskuksella olisi mittavat talous- ja työllisyysvaikutukset Pyhäjoen seudulle. Alustavan suunnitelman mukaan tontille voisi rakentaa enimmillään jopa 300 000 kerrosneliöä. Se olisi yhtä suuri kuin Fennovoiman Hanhikiven alueen ydinvoimalan kaava, kertoo Pyhäjoen kunnanjohtaja Matti Soronen.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Pyhäjoella on nyt Sorosen mukaan 114 tuulivoimalaa. Kunta kirjasi viime vuonna Suomen kunnista eniten tuulivoimaloiden kiinteistöverotuloa, yhteensä 4 miljoonaa euroa.

– Pyhäjoki tarjoaa kiinnostavan kehitysmahdollisuuden huomioiden konesalien kasvavan sähköntarpeen, sanoo Hyperco Oy:n perustaja ja rahoitusjohtaja Timo Pohjanpalo.

Hyperco aktiivisena Kouvolassa

Vielä tässä vaiheessa ei tiedetä, kuinka paljon datakeskus tarjoaisi työpaikkoja, sillä sen operaattorista ei ole vielä kerrottu.

Tontti sijaitsee Hakusuonnevan tuulivoimapuiston lipeillä. Lähellä on Valkeuden sähköasema, joten konesalin sähkönsaanti olisi varmistettu.

– Olen ymmärtänyt, että Hyperco ei ole datakeskustoimija vaan se on hankekehittäjä. Yrityksen takana on muun muassa eläkeyhtiö Varma sekä Enrothin sukua, Soronen sanoo.

Hyperco kertoi kesällä, että se on hakenut rakennuslupaa Kouvolan Korialle suunniteltua datakeskusta varten. Tontin pinta-ala on 12,5 hehtaaria. Lisäksi islantilaisyhtiö Atnorth rakentaa jo datakeskusta Kouvolan Ummeljoelle.

Lisäksi viime viikolla kerrottiin Googlen datakeskusten tulosta Kajaaniin ja Muhokselle sähkönsiirtoyhtyeyksien lähelle.

Konsulttiyhtiö Hyperco Oy on perustettu vuonna 2020. Sen kotipaikka on Helsinki.

Lue myös:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*