Kyyjärven valtuusto yksimielinen - Raisa Kinnunen kunnanjohtajaksi
Kyyjärven valtuusto valitsi keskiviikkona Raisa Kinnusen yksimielisesti uudeksi kunnanjohtajaksi.
Kinnunen on kauppatieteiden maisteri. Hän on työskennellyt Vesannon kunnan talous- ja hallintojohtajana syksystä 2022 ja sitä ennen talouspäällikön tehtävissä Loimaan, Hyrynsalmen ja Petäjäveden seurakunnissa.
Virkaa tavoitteli 14 hakijaa. Kyyjärvi joutui etsimään uutta kunnanjohtajaa, kun kuntaa vuodesta 2018 luotsannut Tiina Pelkonen valittiin kesällä Punkalaitumen kunnanjohtajaksi.
Varavaltuutettu Jari Lautanen, kok., haikaili Kyyjärven kunnanjohtajana 2013–2018 toimineen ja virkaa myös nyt hakeneen Eero Ylitalon perään, mutta totesi itsekin, että eläkeiän saavuttaneen Ylitalon valinta ei ole mahdollista, koska virka päätettiin täyttää toistaiseksi voimassa olevana. Ylitalo on kertonut hakeneensa Kyyjärvelle herättääkseen keskustelua johtamistyön ikärajoista.