Virkkunen päätti maanantaina määrätä toimitettavaksi erityisen kuntajakoselvityksen Auran, Kustavin, Liedon, Maskun, Mynämäen, Nousiaisten, Paimion, Pöytyän, Ruskon, Sauvon, Taivassalon, Tarvasjoen ja Vehmaan kuntien sekä Kaarinan, Naantalin, Raision ja Turun kaupunkien välillä.
 
Kriisikunnan kriteerit täyttävän Tarvasjoen osalta selvittäjien tehtävänä on toteuttaa kuntarakennelain mukainen erityinen selvitys kunnan asukkaiden lakisääteisten palvelujen turvaamiseksi.
 
Selvitystyö alkaa ensi vuoden alussa ja päättyy selvityksen valmistuttua, kuitenkin viimeistään 30.9.2014 mennessä. Tarvasjoen kunnan osalta selvittäjien ehdotus tulee olla valmiina ensi vuoden helmikuun loppuun mennessä ja mahdollinen esitys yhdistymisestä suurempaan kuntakokonaisuuteen huhtikuun loppuun mennessä.
 
Kortelainen on valtiotieteiden maisteri ja Jyväskylän kaupungin muutosjohtaja. Hän on aiemmin toiminut muun muassa Jyväskylän maalaiskunnan sosiaalijohtajana. Myllyntaus on valtiotieteiden maisteri ja julkishallinnon ja -talouden tilintarkastaja. Hän työskenteli pitkään Kuntaliiton kuntatalousyksikössä.  (KL)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*