Pyhäjärven valtuusto myönsi viime helmikuussa Rinnevaaralle eron kaupunginjohtajan virasta 5. elokuuta 2012 alkaen. Samalla valtuusto valtuutti kaupunginhallituksen julistamaan kaupunginjohtajan viran auki.
 
Oulun hallinto-oikeuden mielestä päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä ja on muutenkin lain vastainen, kertoo Kaleva.
 
Hallinto-oikeuteen jätettiin valtuuston päätöksestä neljä valitusta.
 
Kaupunginhallitus otti Rinnevaaran irtisanoutumisilmoituksen uudelleen käsiteltäkseen 18. helmikuuta 2013, jolloin Rinne oli ollut jo yli puoli vuotta virkavapaalla. Irtisanoutuminen oli kaupunginhallituksen ja Rinnevaaran välisissä neuvotteluissa kesäkuussa 2012 sovittu muutettavaksi palkattomaksi virkavapaaksi.
 
Kun virkavapaa oli myös  käytännössä toteutunut, oikeuden mielestä voidaan katsoa, ettei irtisanomisilmoitus ole ollut voimassa enää helmikuussa 2013. Oikeuden mukaan asian ratkaisemisen kannalta ei ole merkitystä sillä, että Rinnevaara ei ollut nimenomaisesti perunut
irtisanoutumistaan.
 
Valtuusto ei voi ottaa asiaa käsiteltäväkseen kesäkuussa 2012 päivätyn irtisanoutumisilmoituksen pohjalta eikä ratkaista asiaa Rinnevaaraa kuulematta, Kaleva siteeraa oikeuden päätöstä. (KL)
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*