– Otimme vielä viikon aikalisän, Naantalin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Markku Tuuna, kok., kertoo Kuntalehdelle.
 
Maanantain kokouksessa ehdittiin tehdä yksi esitys. Keskustalainen hallituksen jäsen Samuli Santalahti esitti, että hallitus tarjoaisi valtuustolle Jouni Mutasen valintaa kaupunginjohtajaksi. Hannu Aalto, sd., ja Juho Kuustonen, ps., kannattivat esitystä.
 
Jouni Mutanen on Päijät-Hämeen sote-yhtymän johtaja. Hän on toiminut aiemmin muun muassa Siilinjärven kunnanjohtajana.
 
Naantali valitsee seuraajan Timo Kvistille. Naantalia vuodesta 2000 johtanut Kvist irtisanoutui virastaan helmikuun alusta lukien. Hän jäi työkyvyttömyyseläkkeelle.
 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*