Kunnanjohtaja oli tehnyt kunnan nimissä tutkintapyynnön
Levi Ski Resort -yhtiön entisestä toimitusjohtajasta ja palkannut lakimiehen laatimaan rikosilmoitusta.
 
Kunnanhallitus haluaa selvittää, onko kunnanjohtaja tässä yhteydessä käyttänyt hänelle asemansa puolesta kuuluvaa puhevaltaa vai onko kunnanjohtaja ylittänyt toimivaltuutensa.
 
Kunnanhallitus kummastelee Lapin Kansan mukaan sitä, että kunnanjohtaja ei ole maininnut kunnanhallitukselle juristin palkkaamisesta ja kunnan puolesta tehdystä rangaistusvaatimuksesta.
 
Kittilän kunnanhallitus pyysi jo helmikuussa Kuntaliitolta lausuntoa kunnanjohtajan oikeudesta tehdä tutkintäpyyntö.
 
Kuntaliiton lausunnon mukaan kunnanjohtaja on voinut asemansa perusteella ja konsernijohtoon kuuluvana tehdä tutkintapyynnön kunnan puolesta. Kunnanhallituksella puolestaan on toimivalta peruuttaa tehty tutkintapyyntö.
 
Uutista muokattu 20.3 klo 10.20: Lisätty kaksi viimeistä kappaletta.

Lapin Kansan uutinen

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*