Outi Mäkelä pelkää reunakuntien jäävän metropolin varjoon. Nurmijärvi on itse mukana suuressa kahdeksan kunnan selvityksessä, josta voisi tulla Suomen toiseksi suurin kaupunki. Mäkelä pistäisi metropoliselvityksen kaappiin, kunnes muut selvitykset on tehty.
"Hyvä, ettei otettu metropoliin"
Valtuuston toinen varapuheenjohtaja Kaisa Suominen (kok.) on toista mieltä. Hän on hyvillään, ettei Nurmijärveä otettu metropoliselvitykseen.
– Ei haittaa yhtään, vaikka emme ole metropolissa, pärjäämme yksinkin. Metropoli tuo vain byrokratiaa byrokratian päälle, kun sitä pitäisi vähentää. Helsinki siinä metropolissa vain määräisi, Suominen sanoo.
– Olen ollut alusta asti sitä mieltä, että Nurmijärven on hyvä pysyä itsenäisenä kuntana. Sitä mieltä olemme virallisestikin – selvityksissä olemme mukana vain, koska olemme luvanneet, Suominen painottaa.
Hän ei halua sen enempää Keski-Uudenmaan suurkuntaakaan.
– Mitä siitä hyötyisimme? Päätösvalta vain karkaisi kauas nurmijärveläisiltä. Mitä hyötyisimme siitä, että olisimme toiseksi suurimpia, hän kysyy.
Aikaa ja tupakkia kuluu
– Näissä selvityksissä menee aikaa ja tupakkia. Selvitykset vievät valtavasti aikaa luottamushenkilöiltä. Ne voisi jo lopettaa. Tiedämme paljon Mäntsälän ja Pornaisten asioista, mutta nyt olisi aika paneutua kunnolla myös oman kunnan asioihin, meidän rakkaiden vanhustemme hoitoon ja kouluihin. Minusta olisi hyvä olla itsenäisiä omana kuntanamme ja yhteistyössä muiden kuntien kanssa, Suominen muotoilee.
Myös sote-ratkaisun eteneminen vie osaltaan pohjaa jättikuntaliitoksilta. Suominen ei anna hyvää arvosanaa hallituksen kuntakaavailuille.
– Ehkä tarkoitus oli hyvä, mutta se ei onnistunut, Suominen summaa.
Valtion suunnitelmat kesken
Valtuuston puheenjohtaja Petri Kalmi (kesk.) on samoilla linjoilla. Häntä huvittaa, kuinka hallitus pyytää yhä uusia selvityksiä ennen kuin entisiinkään on ehditty antaa lausuntoja.
– Valtion suunnitelmat ovat pahasti kesken. Paljon porua on tullut tyhjästä: alkuperäinen ajatus suurista kunnista alkaa unohtua, kun päättäjätkin siirtyvät Brysseliin. Eivätköhän asiat asetu pian jo kohdilleen, Kalmi tuumailee.
Hän ei näe kuntaliitoksille ylipäänsä mitään syitä, Nurmijärvelle ne eivät toisi mitään etua. Nurmijärven valtuusto linjasi tämän kannan jo vuosi sitten. Osakuntaliitokset voivat tulla kyseeseen.
Keski-Uudenmaan selvitykseen Nurmijärvi päätti osallistua tässä vaiheessa, mutta seuraavasta vaiheesta kunta irtautuu. Sote-ratkaisu poisti muutenkin perusteita mullistuksilta.
– Monet näkevät, että sote-ratkaisu poisti tarvetta liitoksiltä. Se on aika yleinen näkemys, Kalmi sanoo. Hän arvioi, että myös Pornainen, Sipoo ja Kerava suhtautuvat liitokseen penseästi, Järvenpää on innokkain.
Outi Mäkelän metropolikaihoa Kalmi pitää Mäkelän yksityisajatteluna.
– Hän on yksinajattelija tässä asiassa, Kalmi toteaa.
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*