– Ensi maanantaina jatkamme kunnanhallituksen kokouksella, jonka jälkeen pidämme puheenjohtajiston kokouksen, Palosaari kertoo.
Erotus ei ole
ainoa mahdollisuus
Onko vielä jäljellä muitakin mahdollisuuksia kuin kunnanjohtaja Pekka Heinosen erottaminen?
– Kaikki on mahdollista. Kunnanjohtajan erottaminen on monen lukon takana eikä lainkaan yksinkertaista, hän sanoo.
– Mutta henkilökohtaisesti toivon, että asia ratkeaisi keskustelemalla. Kunnassa pitää olla lakisääteisesti kunnanjohtaja. Jos pääsemme yhdessä sopimukseen, että voimme tehdä asioita yhdessä, niin mielellään teemme niin yhdessä kuntalaisten hyväksi. Mutta keskustellaan ensin ja tehdään uudet tiekartat  – uskon ja toivon, että pääsemme tiiviiseen yhteistyöhön, Palosaari toivoo.
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*