Kuntaliitto odottaa käytännön keinoja hallituksen päättämän kuntatalouden tasapainotuspaketin toteuttamiseksi. Liiton mukaan kuntien tehtävien ja velvoitteiden purkamisen on aidosti tuotava säästöjä kunnille, jotta kestävyysvajeen umpeen kurominen olisi uskottavaa.
 
– On hyvä, että hallitus sai rakennelinjaukset tehtyä. Kansantalouden kannalta ratkaisut ovat välttämättömiä, vaikka johtavatkin palvelujen kriittiseen tarkasteluun, sanoo Kuntaliiton toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma.
 
Kuntaliitto on jo pitkään odottanut kuntien velvoitteiden ja rahoituksen tasapainottamista. Konkreettiset vaikutukset täytyy liiton mukaan nyt laskea niin, että tehostaminen on kuntien ja koko julkisen talouden kannalta vaikuttavaa. Valtio on myös ensi vuodelle lisännyt kuntien tehtäviä.
 
Mäki-Lohiluoma muistuttaa, että väestön ikääntyminen lisää palvelutarpeita joka tapauksessa, eikä esimerkiksi henkilöstön vähenemisen mahdollisuuksista kuntapalveluissa ole mitään takeita.
 
– Kuntien on oltava mukana julkisen talouden kestävyysvajeen korjaamisessa. Pelkkä valtionosuuksien leikkaaminen ei kuitenkaan vielä auta yhtään, vaan siirtää vajetta entistä enemmän kuntien vastuulle, Mäki-Lohiluoma sanoo.
 
Kuntaliitto odottaa, että valtion seisoo johdonmukaisesti tasapainottamislinjauksen takana.
 
– Jokaiseen lainsäädäntöhankkeeseen on saatava mukaan tuottavuusnäkökulma. Muihin uudistuksiin ei ole varaa kuin sellaisiin, jotka parantavat tuottavuutta, sanoo Kuntaliiton toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma.
 
Kuntien tehtävien ja velvoitteiden purkamisella on määrä saada miljardin euron säästöt. Lisäksi kuntien omien toimien ja veroratkaisujen varaan jää toinen miljardin euron tehostamisvaatimus.
 
Jos kahden miljardin euron tasapainotus siirrettäisiin suoraan kuntaveroihin, se tarkoittaisi keskimäärin 2,5 prosenttiyksikön korotusta. Kuntaliitto muistuttaa, että kunnallisverotuksen korotus iskee sosiaalisesti ja alueellisesti epätasa-arvoisemmin kuin valtionverotuksen kiristäminen.
 
Hallitus on tehnyt ensi vuoden valtionosuuksiin yhteensä yli 1,1 miljardin euron leikkaukset. Lisäksi heikko taloustilanne ja palvelutarpeiden kasvu heikentävät kuntataloutta merkittävästi.  Kuntaliitto katsoo, että velvoitteiden purku on välttämätöntä toteuttaa kiireellisessä aikataulussa.
 
Kuntauudistus tehtävä itsehallintoa kunnioittaen
 
Kuntaliitto muistuttaa, että kuntaliitosten taloudelliset hyödyt tulevat vasta vuosien mittaan.
 
Kuntaliiton hallitus on useaan otteeseen linjannut, että kuntauudistus on toteutettava kunnallista itsehallintoa kunnioittaen.
 
Myös kaupunkiseuduilla kuntaliitokset pitää tehdä kuntia kuullen.
 
Päivähoidon rajaukset selkiinnyttävät tilannetta
 
Päivähoidon linjaukset ovat pääosin liiton tavoitteiden mukaiset. Hallitus esittää päivähoito-oikeuden rajaamista puolipäivähoitoon niiden lasten osalta, joilla toinen vanhemmista on kotona. Esitys on Kuntaliiton näkemyksen mukainen. Tämä esitys turvaa edelleen jokaiselle lapselle oikeuden varhaiskasvatukseen.
 
Kotihoidontuen jakaminen tasan äidin ja isän kesken vahvistaa naisten asemaa työelämässä, mutta uudessa tilanteesta todennäköisesti lisää päivähoidon kysyntää kunnissa. Tämä lisää välittömästi päivähoidon kustannuksia. Järjestelmän tulee olla joustava siten, että isätkin siihen tarttuvat.
 
Kuntaliitto korostaa, että oppivelvollisuuden jatkaminen ei saa aiheuttaa kunnille lisäkustannuksia. Oppivelvollisuuden jatkaminen tulee toteuttaa niin, että se parantaa käytännössä toisen asteen koulutukseen pääsyä.
 
Ikäluokkaan nähden aloituspaikkoja on riittävästi, mutta ne tulee kohdentaa nuoriin, joilla ei vielä ole ammatillista tutkintoa. Valtion ohjaamaa järjestämislupamenettelyä tulee joustavoittaa niin, että kunnalla on tosiasialliset mahdollisuudet koulutuspaikkojen turvaamiseen nuorille.
 

Lisää aiheesta:
Kuntaliitto sai budjettiin läpi tavoitteitaan

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*