STM määritteli sote-käsitteet
Sosiaali – ja terveysministeriö on koostanut sote-sanaston, jossa on määritelty sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen valmistelussa tarvittavat käsitteet.
Käsitteitä täsmennetään ja uusia käsitteitä määritellään työn kuluessa.
STM:n sote-sanasto:
Sote
Sosiaali- ja terveydenhuolto
Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)
Sote-integraatio
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuun organisointi mahdollisimman laajasti samalle taholle. Integraatiolla tarkoitetaan tässä yhteydessä hallinnollista ratkaisua, ei organisaatioiden välistä yhteistyötä. Integraation tavoitteena on saada sosiaali- ja terveydenhuollon päätöksenteko, johtaminen ja rahoitus mahdollisimman selkeästi yhdelle alueensa väestöstä vastaavalle taholle.
Järjestämisvastuu
Järjestämisvastuulla tarkoitetaan oikeudellista vastuuta siitä, että lailla säädetyt palvelut ja velvoitteet tulevat säännösten mukaisesti hoidetuiksi. Järjestämisvastuussa oleva kunta tai muu toimija vastaa siitä, että ihmiset saavat tarvitsemansa palvelut laadukkaasti ja oikea-aikaisesti.
Nykyisin: Kunnassa tai yhteistoiminta-alueella, joka huolehtii perusterveydenhuollosta ja sosiaalihuollosta, on oltava vähintään noin 20 000 asukasta, jollei kuntaa koske kunta- ja palvelurakenteesta annetun lain poikkeusperuste. Kunnan on kuuluttava erikoissairaanhoidon järjestämiseksi johonkin sairaanhoitopiirin kuntayhtymään. Sairaanhoitopiirejä on yhteensä 20. Kehitysvammaisten erityishuollon järjestämistä varten maa on jaettu 15 erityishuoltopiiriin. Kårkulla samkommun -kuntayhtymä vastaa lisäksi ruotsinkielisen väestön erityishuollon järjestämisestä.
Kunta-sote -koordinaatioryhmän linjaus: Järjestämisvastuussa ovat asukasmäärältään tietynsuuruiset kunnat, perustason alueet ja sote-alueet (laaja perustaso). Järjestämisvastuun laajuus on erilainen erisuuruisilla kunnilla. Pienimmillä alle 20 000 asukkaan kunnilla ei ole lainkaan järjestämisvastuuta. Perustason alueilla järjestämisvastuu on pääsääntöisesti yhdenmukainen eli rajautuu peruspalveluihin, mutta voi olla poikkeusperustein laajempikin. Kaikilla sote-alueilla on pääsääntöisesti samanlainen järjestämisvastuu, se kattaa kaikki lakisääteiset sote-palvelut. Järjestämisvastuun kantajista säädetään valmisteilla olevassa uudessa järjestämislaissa.
Tuottamisvastuu
Järjestämisvastuussa oleva kunnan, yhteistoiminta-alueen ja sairaanhoitopiirin tulee huolehtia siitä, että tarvittavia palveluja on saatavilla. Järjestäjällä ei kuitenkaan ole velvoitetta itse tuottaa kaikkia palveluja. Järjestämisvastuussa oleva kunta tai kuntayhtymä voi tuottaa palveluja myös yhdessä toisten järjestämisvastuussa olevien toimijoiden kanssa sekä ostaa palveluja toiselta kunnalta, yksityiseltä palvelujen tuottajalta tai valtiolta sekä antamalla palvelun käyttäjälle palvelusetelin.
Palvelujen hankkiminen muualta ei kuitenkaan poista järjestämisvastuussa olevalta kunnalta vastuuta siitä, että kunnan asukkaat saavat lakisääteiset palvelut. Jos palvelun tuottaja ei kykene vastaamaan velvoitteistaan, järjestämisvastuussa olevan kunnan on huolehdittava siitä, että palvelut hankitaan jostain muualta.
Kunta-sote -koordinaatioryhmän linjaus: Silloin kun kunta, perustason alue tai sote-alue ei pysty itse tuottamaan järjestämisvastuullaan olevia palveluja, sen pitää ostaa palvelut toiselta sote-alueelta.
Rahoitusvastuu
Rahoitusvastuu määrittää sen, millä taholla on vastuu lakisääteisten sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoittamisesta.
Nykyisin: Suomessa rahoitusvastuu on lähtökohtaisesti aina kunnilla. Rahoitusvastuu liittyy järjestämisvastuuseen ja ne ovat pääsääntöisesti samalla taholla, kunnalla. Kuitenkin nykyisin rahoitusvastuu ja järjestämisvastuu eroavat niissä tapauksissa, joissa järjestämisvastuu on siirretty suoraan lain perusteella (esim. sairaanhoitopiiri) tai laissa olevan säännöksen perusteella kuntayhtymälle (kansanterveystyön kuntayhtymä) tai isäntäkunnalla (paras-laki). Näissäkin tapauksissa rahoitusvastuu on kunnalla. Kunnat rahoittavat toiminnan kunnallisveron tuotolla, valtionosuuksilla, asiakasmaksuilla sekä pienessä määrin muilla toiminnasta saatavilla tuloilla.
Kunta-sote -koordinaatioryhmän linjaus: Kunnalla on rahoitusvastuu sote-palveluista. Tämä koskee myös alle 20 000 asukkaan kuntia, joilla ei ole itsenäistä järjestämisvastuuta. Rahoitusvastuun toteuttamiseksi kunta saa valtionosuutta. Rahoitusmalli selkiytetään jatkovalmistelussa.
Valtionosuus
Valtion kunnalle lain perusteella maksama rahoitus, jolla katetaan osa lakisääteisten palvelujen kustannuksista. Valtionosuuden laskentaperusteissa huomioidaan mm. eräitä väestön palvelutarpeeseen liittyviä tekijöitä. Sosiaali- ja terveyspalvelujen valtionosuus on koko maan tasolla noin 31 prosenttia toiminnan kunnille aiheuttamista kustannuksista. Kunnittain osuus vaihtelee huomattavasti. Loput keskimäärin 69 prosenttia kustannuksista kunnat kattavat kunnallisveron tuotolla ja asiakasmaksuilla sekä mahdollisilla muilla tuloilla.
ASUKASLUKUPERUSTE / Väestöpohjavaatimus
Väestöpohja tarkoittaa kunnan asukaslukua tai sote-alueeseen kuuluvien kuntien yhteenlaskettua väestömäärää.
Nykyisin: Sosiaali- ja terveyspalveluja voivat järjestää kaikenkokoiset kunnat. Kuitenkin nykyisistä 304 kunnasta vain 90 järjestää sote-palvelunsa itse, muut kunnat ovat mukana yhteistoiminta-alueissa tai kuntayhtymissä. Sairaanhoitopiirit ovat kaikkien kuntien puolesta järjestämisvastuussa erikoissairaanhoidon palveluista.
Kunta-sote -koordinaatioryhmän linjaus: sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu määräytyy kunnan asukasluvun mukaan. Alle 20 000 asukkaan kunnalla ei ole oikeutta järjestää sote-palveluja, vaan kunnan on kuuluttava perustason alueeseen tai sote-alueeseen. Vähintään noin 20 000 – 50 000 asukkaan kunnalla voi järjestää itse perustason sosiaali- ja terveyspalvelut eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta. Kunnan on kuuluttava sote-alueeseen muiden sote-palvelujen järjestämiseksi (mm. erikoissairaanhoito). Vähintään noin 50 000 asukkaan kunta voi järjestää itse laajan perustason sosiaali- ja terveyspalvelut sekä toimia sote-alueen vastuukuntana, jos sillä on riittävä kantokyky.
Yksittäistapauksissa on kuitenkin mahdollista poiketa asukaslukuperusteista (mm. kielelliset oikeudet).
Kantokyky
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen yhteydessä kantokyvyllä tarkoitetaan järjestämisvastuun kantajan (kunnan tai sote-alueen) sellaisia ominaisuuksia, jotka vaikuttavat suoriutumiseen tästä tehtävästä. Näitä ovat esimerkiksi
• väestöpohja
• talouden vakaus ja kestävyys
• riittävä osaaminen
• henkilöstön saatavuus
• sosiaali- ja terveydenhuollon infrastruktuuri (tila- ja laiteresurssit).
Kantokyvyn tulee olla riittävä suhteessa väestön palvelutarpeisiin ja alueen erityisolosuhteisiin. Alueen väestön pitää saada palvelut yhdenvertaisesti asuinpaikasta riippumatta. Alueen kuntien kesken ei saa syntyä ns. kilpavarustelua (päällekkäisten palvelujen toteuttamista ilman riittävää tarvetta/kysyntää).
Palvelurakenne
Palvelurakenteella tarkoitetaan hallinnollis-organisatorista rakennetta, jonka mukaisesti lakisääteinen sosiaali- ja terveydenhuolto tulee järjestää. Tulevaisuudessa palvelurakenne koostuu kunnista, sote-alueista ja erityisvastuualueista, ja siitä säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevassa laissa. (Termiä palvelurakenne on aiemmin käytetty kuvaamaan sitä, millaisia palveluja ja miten toteutettuna järjestetään; esimerkiksi laitoshoito, avohoito, palveluasuminen, kotiin järjestettävät palvelut.)
Peruspalvelut ja perustason palvelut
Yleiskäsitteenä: Peruspalveluilla tarkoitetaan useimmiten kuntien tai kuntien yhteistoimintaorganisaatioiden lakisääteisiä sosiaali- ja terveystoimen sekä sivistystoimen palveluja.
Sosiaali- ja terveydenhuollon käsitteenä: Perustason palveluilla tarkoitetaan kunnan tai kuntien yhteistoiminta-alueen järjestämisvastuulla olevia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja (perusterveydenhuolto ja sosiaalihuolto pois lukien kehitysvammaisten erityishuolto).
Kunta-sote -koordinaatioryhmän linjaus: Perustason palvelut sisältävät nykyiset perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon palvelut. Alle 20 000 asukkaan kunta ei voi järjestää itse perustason palveluja, vaan kunnan on kuuluttava perustason alueeseen tai sote-alueeseen.
Laajan perustason palvelut (sote-ALue)
Kunta-sote -koordinaatioryhmän linjaus: Laaja perustaso on sosiaali- ja terveydenhuollon uudenlainen järjestämisvastuun kokonaisuus. Laajan perustason palvelut järjestää sote-alue tai riittävän vahva kunta linjausten mukaisesti. Laaja perustaso sisältää kaikki lakisääteiset sosiaali- ja terveyspalvelut. Näin ollen siihen kuuluu perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen lisäksi koko erikoissairaanhoito ja kehitysvammaisten erityishuolto.
Erityistason palvelut
Nykyisin: Sairaanhoitopiirien kuntayhtymien yliopistollisissa ja muissa keskussairaaloissa tarjoamia laajan väestöpohjan keskitettäviä palveluja. Myös kehitysvammahuollon kuntayhtymien tarjoamat ja jotkut päihdehuollon palvelut kuuluvat tähän ryhmään.
Perusterveydenhuolto
Kunnan tai yhteistoiminta-alueen järjestämisvastuulla olevat lakisääteiset terveydenhuollon palvelut (käytännössä lähinnä terveyskeskusten toiminta).
Lähipalvelu
Yleisimmin sillä tarkoitetaan usein käytettyjä palveluja, joita useimmat ihmiset tarvitsevat elämänsä varrella. Lähipalvelut toteutuvat potilaan ja asiakkaan arjessa ja ovat kohtuullisen helposti saavutettavissa. Lähipalvelut sijaitsevat yleensä joko melko lähellä useimpia ihmisiä tai ne tuodaan potilaan tai asiakkaan arkeen sähköisillä välineillä tai liikkuvina palveluina. Sote-uudistuksessa on tarkoitus muodostaa riittävän kantokykyisiä palvelujen järjestäjiä erityisesti turvaamaan lähipalvelut.
Kunta-sote -koordinaatioryhmän linjaus: Palvelut on järjestettävä kaikille perustason alueen ja sote-alueen asukkaille yhdenvertaisesti ja lähipalvelujen saatavuus on turvattava. Perustason alueiden ja sote-alueiden on laadittava suunnitelma lähipalvelujen toteuttamisesta.
Sote-alue
Kuntien muodostama sosiaali- ja terveydenhuoltoalue.
Nykyisin: Paras-puitelain mukaan perusterveydenhuolto ja siihen kiinteästi liittyvät sosiaalitoimen tehtävät pitää järjestää vähintään noin 20 000 asukkaan kunnassa tai yhteistoiminta-alueella.
Kunta-sote -koordinaatioryhmän linjaus: Kunnat muodostavat perustason alueita ja sote-alueita väestön sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamiseksi. Sote-alue järjestää jäsenkunnilleen laajan perustason palvelut eli kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut (nykyiset terveyskeskuspalvelut, sosiaalihuollon sekä erikoissairaanhoidon). Pääsääntöisesti sote-alue toteutetaan hallinnollisesti vastuukuntamallilla. Ainakin yhden kunnan asukasluvun pitää olla vähintään 50 000 asukasta. Sote-alue voidaan muodostaa myös työssäkäyntialueelle. Tällöin alueeseen kuuluvien kuntien yhteenlasketun asukasluvun on oltava vähintään noin 50 000. Lisäksi alueen kantokyvyn on oltava riittävä (ks. kantokyky).
Sote-alue järjestää kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut alueeseen kuuluville kunnille. Poikkeuksena tästä ovat ne vähintään noin 20 000 – 50 000 asukkaan kunnat, joilla on oikeus järjestää perustason sosiaali- ja terveyspalvelut sekä joitakin peruserikoissairaanhoidon palveluja. Näille kunnille sote-alue järjestää muut sote-palvelut. Silloin kun sote-alue ei pysty itse tuottamaan palveluja, sen tulee hankkia palvelut muilta sote-alueilta. Sote-alueen päätökset tehdään kuntien yhteisessä toimielimessä.
Vastuukunta
Vastuukunta huolehtii muiden kuntien puolesta lakisääteisten palvelujen järjestämisestä. Vastuukuntamallin vaihtoehtona on kuntayhtymä. Nykyisin vastuukunnasta on säännöksiä paras-laissa ja kuntalaissa.
Kunta-sote -koordinaatioryhmän linjaus: Perustason alueella järjestämisvastuu on vastuukunnalla. Vähintään noin 20 000 asukkaan kunta voi toimia perustason alueen vastuukuntana. Sote-alueella järjestämisvastuu on pääsääntöisesti vastuukunnalla. Sote-alueen vastuukunnan asukasluvun pitää olla pääsääntöisesti vähintään noin 50 000. Lisäksi sen pitää olla maakunnan keskuskaupunki tai se on luontaiseen työssäkäyntialueeseen perustuva vahva peruskunta, jolla on palvelujen järjestämisen edellyttämä kantokyky. Vastuukunnan on järjestettävä palvelut yhdenvertaisesti alueen kunnille.
Kuntayhtymä
Kuntayhtymä on kuntalain mukainen kuntien yhteistoimintaorganisaatio. Kuntayhtymä voi olla lakiin perustuva, kuten esimerkiksi sairaanhoitopiiri, tai kuntien vapaaehtoisesti perustama. Kunnat osallistuvat kuntayhtymän hallintoon ja päätöksentekoon siten kuin kuntayhtymän perussopimuksessa on sovittu. Kuntayhtymä on viranomainen samoin kuin kunta ja se voi itsenäisesti tehdä oikeustoimia ja omistaa omaisuutta.
Kunta-sote -koordinaatioryhmän linjaus: Sote-alueen kunnat voivat sopia kuntayhtymämallin käyttöönotosta vastuukuntamallin sijasta, jos maakunnan keskuskaupungin tai laajan tason vastuukunnan väestö on alle puolet laajan perustason väestöpohjasta ja vastuukunnalla ei ole riittävä kantokykyä vastata laajasta perustasosta. Kuntayhtymässä äänivalta määräytyy kunnan asukasluvun perusteella.
Erva / Erityisvastuualue
Nykyisin: Sairaanhoitopiirit muodostavat hallinnollisesti viisi erityisvastuualuetta. Erityisvastuualueen sairaanhoitopiirit tekevät keskenään terveydenhuoltolain mukaisen erikoissairaanhoidon järjestämissopimuksen. Kullakin erityisvastuualueella on lääkärikoulutusta antava lääketieteellinen tiedekunta ja yliopistollinen keskussairaala: HYKS, KYS, TaYS, TYKS, OYS). Erva-alueilla ei ole sosiaalihuollon tehtäviä.
Kunta-sote -koordinaatioryhmän linjaus: Erva on sote-alueiden yhteistyöelin (viisi kappaletta), jonka hallintamalli on kuntayhtymä. Jokainen sote-alue kuuluu ervaan. Uuden sote-ervan keskeisenä tehtävänä on turvata yhdenvertaisuus keskitettävissä palveluissa ja ohjata voimavaroja tarkoituksenmukaisesti niin, että vältetään palvelujen päällekkäisyydet ja kilpavarustelu. Erityisvastuualueilla on myös sosiaalihuollon tehtäviä. Sote-alueiden pitää sopia järjestämissopimuksella siitä, miten lakisääteinen erva-alueen yhteistyö toteutetaan.
Sairaanhoitopiirit
Nykyisin: Suomessa on 20 sairaanhoitopiiriä, jotka ovat kuntien omistamia ja rahoittamia kuntayhtymiä. Sairaanhoitopiireillä on lakisääteinen järjestämisvastuu jäsenkuntien erikoissairaanhoidon palveluista. Ne myös tuottavat itse suurimman osan palveluistaan.
Kunta-sote -koordinaatioryhmän linjaus: Sairaanhoitopiirien järjestämisvastuu lakkaa vuoden 2016 lopussa ja siirtyy perustettaville sote-alueille. Myös yliopistosairaalat siirtyvät sote-alueiden omistukseen. Uudistuksen jatkovalmistelussa ratkaistaan se, miten hoidetaan sairaanhoitopiirien henkilöstön, omaisuuden ja vastuiden asema.
