Lahden valtuustoryhmät ovat sopineet valtuustokauden taloustavoitteista. Niiden toteuttaminen edellyttää tiukkaa menokuria ja kaupungin tuloista huolehtimista.
 
Kaupungin nettomenot saavat taloustoimikunnan esityksen mukaan kasvaa korkeintaan 1,5 prosenttiyksikköä.
 
Samoin PHSOTEY:n kaupungin maksuosuuden sallitaan kasvavan maksimissaan 1,5 prosenttiyksiköllä vuodessa. Tälle vuodelle kaupungin arvioidaan tarvitsevan vielä 6 miljoonan lisätalousarvion. Kaupunginhallituksen iltakoulu erilaisia vaihtoehtoja kokouksessaan tänään.
 
Menokuri merkitsee kaupungin palvelujen uudelleen järjestelyjä. Lahti muun muassa aikoo järjestää palvelut nykyistä kootummin ja tehostaa tilojen käyttö. Tämä merkinnee tinkimistä joidenkin palvelujen laadusta tai luopumista joistakin toiminnoista kokonaan.
 
Lahti kaavailee ensi vuodelle tuloveroprosentin korotusta 0,75 prosenttiyksiköllä. Korotus toisi arviolta 12 miljoonan euron tulot.  Vuodelle 2015 kaupunki kaavailee kiineistöveron korotusta.
 
 
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*