Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini uskoo, että seuraavan hallituksen muodostaa kolme nykyisistä suurimmista puolueista. Hän kirjoittaa kolumnissaan Maaseudun Tulevaisuudessa, että kukaan ei halua joutua takiaispuolueiden vangiksi.
 
– Kysymys on siitä, mitkä kolme ovat hallituksessa ja kuka on oppositiossa vihreiden ja vasemmistoliiton kanssa. RKP:n vuosikymmeniä jatkunut hallitustaival päättyy, jo on aikakin, hän kirjoittaa.
 
Soinin mukaan hallituskaavailut ovat kulisseissa jo täydessä käynnissä. Hän päättelee, että kokoomus ei ole enää itsestään selvä hallituspuolue, pikemminkin se on suurimmassa vaarassa pudota kelkasta, jos eurokriisi hellittää.
 
– Kokoomuksessa tiedetään tämä. Se hermostuttaa.
 
Nykyinen hallitus syntyi Soinin mukaan siksi, että perussuomalaiset eivät suostuneet EU:n pankki- ja valtiontukien maksajiksi ja takaajiksi. Soinille ei kuitenkaan olisi vaikeaa toimia samassa hallituksessa tukipakettipolitiikkaa tukeneen SDP:n kanssa.
 
– He muuttavat linjansa, ja demareillehan se ei ole mitään uutta. Hehän vastustivat Kreikan ensimmäistä pakettia ja Irlannin pakettia, ja sen jälkeen he ovat muuttaneet mieltänsä ja kannattaneet tukipaketteja, Soini muisteli perussuomalaisten jättäessä Kypros-välikysymyksen perjantaina.
 
– Uskon, että he ajan oloon ymmärtävät, että tämä heidän nykylinjansa on väärä. Nujerruksen kautta armoa, eli myöntävät että linjaa pitää muuttaa.
 
Ei vielä päätöstä eurovaaliehdokkuudesta
 
Ennen seuraavia eduskuntavaaleja Soinilla ja perussuomalaisilla on kuitenkin vielä edessä eurovaalihaaste ensi vuoden kesällä. Vuoden 2009 eurovaaleissa Soini valittiin mepiksi vaalien selvästi parhaimmalla äänimäärällä, mutta hän ei ole vielä päättänyt ensi vuoden ehdokkuudesta.
 
– Minä henkilökohtaisesti ja puolue erityisesti hyötyi suuresti siitä Euroopan unionin parlamenttiin linkittymisestä. Sitä kautta tulivat kansainväliset kontaktit ja talouskontaktit.
 
– Enemmän ajattelen nyt sitä, että saamme hyvän 20 ehdokkaan listan, jolla voidaan taistella suurimman puolueen asemasta eurovaaleissa. Kova tavoite ja voi edellyttää omaakin ehdokkuutta. Se jää nähtäväksi, onneksi tässä on vielä aikaa.
 
(STT)
 
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*