Sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään tulevaisuudessa selvästi sairaanhoitopiirejä pienemmillä alueilla, jos asiaa pohtineen työryhmän ehdotus toteutuu.
 
STT:n tietojen mukaan uudistusta selvittänyt työryhmä esittää, että palveluiden järjestäminen olisi 30–40 alueen vastuulla. Alue tarkoittaa joko muutamaa kuntaa tai yhtä kaupunkia.
 
Nykyisin esimerkiksi sairaanhoitopiirejä on 20.
 
Hallituksen linjauksen mukaan sote-alue huolehtii peruspalveluiden lisäksi isosta osasta erikoissairaanhoidon palveluita.
 
STT:n haastattelema lähde ei halua kommentoida asiaa nimellään, koska sote-uudistuksen tiedotuksen on sovittu olevan yksin sosiaali- ja terveysministeriön harteilla.
 
Alueita kiertänyt asiantuntijaryhmä julkistaa ehdotuksensa perjantaina. Ryhmän loppuraporttia odotetaan malttamattomana, koska se tuo vihdoin selvyyttä siihen, miten sosiaali- ja terveyspalvelut käytännössä järjestettäisiin. Odotettavissa on selkeä kartta, johon on merkitty vastuualueiden rajat.
 
Kunnat saavat kertoa kantansa ehdotettuihin aluerajoihin lausuntokierroksella, joka alkaa pian ehdotusten julkaisemisen jälkeen.
 
Muutama lausunut jo rakennelaista
 
Julkisuudessa on arvosteltu sitä, että sote-uudistuksen tarkoista linjauksista kerrotaan vasta nyt.
 
Kunnilla on vain viikko aikaa sulatella ehdotuksia sote-alueiksi, kun niiden jo ensi viikon torstaina pitää ottaa kantaa kuntien rakennelakiin.
 
14 kuntaa oli kuitenkin jo jättänyt lausuntonsa tiistaihin iltapäivään mennessä.
Yli 70 000 asukkaan Lappeenrannan mielestä sosiaali- ja terveyspalveluiden kannalta olisi järkevintä muodostaa Etelä-Karjalasta yksi kunta. Silti se ehdottaa yhdessä naapurinsa, vajaan 30 000 asukkaan Imatran kanssa, että ne jatkaisivat itsenäisinä kaupunkeina.
 
Rakennelain mukaan lähes kaikkien Suomen kuntien pitäisi kertoa marraskuun loppuun mennessä, minkä kuntien kanssa ne selvittävät yhteenliittymistä.
 
Keskisuomalainen Jämsän kaupunki korostaa omassa lausunnossaan, että kuntaliitoksia ja palveluiden järjestämistä pitää selvittää samoilla alueilla.
 
– Muutoin on Suomeen vaarassa syntyä ennennäkemätön hallinnollinen sekavuus, Jämsän lausunnossa varoitetaan.
 
STT–ANNIINA LUOTONEN
 
(STT)
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*