Vuoden kaupunginosaksi 2015 valittiin Hakunila Vantaalta. (Kuva: Ville Miettinen)

Suomen Kotiseutuliitto toivoo vinkkejä hyvästä kaupunginosasta, jossa ihmiset ja monet eri yhdistykset toimivat aktiivisesti, jossa on hyvä asua.

Kotiseutuliitto ottaa vastaan ehdotuksia Suomen parhaaksi kaupunginosaksi 30.4. asti. Voittaja julkistetaan Kotiseutupäivillä elokuussa.

– Hyvässä kaupunginosassa on monipuolista, kenties uudentyyppistäkin toimintaa, mutta myös perinteiden vaalimista. Vuonna 2014 linjattiin, että palkittavan kaupunginosan tulee olla myös urbaani, Kotiseutuliiton verkkosivuilla kerrotaan.

Kilpailussa menestestymisen mahdollisuuksia parantaa, jos kaupunginosassa on monipuolista, uudentyyppistä yhteisöllistä toimintaa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Kaupunginosien aktiivisuus ja kansalaistoiminta rakentavat osaltaan viihtyvyyttä ja turvallisuutta sekä lisäävät hyvinvointia, Kotiseutuliitto näkee.

Vuodesta 2001 järjestetyssä kilpailussa on palkittu kaupunginosia eri puolilta Suomea: Vantaalta, Tampereelta, Turusta, Vaasasta, Somerolta, Helsingistä, Lahdesta, Kajaanista, Oulusta, Jyväskylästä ja Varkaudesta.

Viime vuonna palkittiin Vantaan Hakunila, jonka yhteisöllisyys ja runsas kulttuuritarjonta sekä eri ryhmien välillä olleiden ristiriitojen sovitteleminen yhteisin voimin nostivat kaupunginosien kärkeen.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*