Siv Sandberg: Suomen maakuntahallinnosta tulossa hyvin vahva
Suomen uusi maakuntahallinto laajassa muodossa toteutuessaan on tehtäviltään hyvin vahva verrattuna Pohjoismaiden tai muiden Euroopan yhtenäisvaltioiden vastaaviin hallintoihin.
Näin arvioi Åbo Akademin tutkija, pohjoismaisiin rakenneuudistuksiin perehtynyt Siv Sandberg.
– Euroopan yhtenäisvaltioissa, Pohjoismaat pois lukien, on harvinaista, että toisen asteen itsehallinnolla on taloudellisesti merkittäviä palvelutehtäviä, Sandberg sanoo Kuntalehdelle.
Vaikka aluetasolla voi olla vahva virallinen asema ja verotusoikeus, kuten Alankomaiden provinssilla, sen tehtävät koostuvat yleensä infrastruktuuri-, liikenne- ja ympäristöasioista.
Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)
– Vain Ranskassa toisen asteen itsehallinnolla on merkittävää vastuuta sosiaali- ja koulutuspalveluista.
Lähin vertailukohta: Ruotsi ennen vuotta 1990
Pohjoismaisessa vertailussa Suomen uusi maakuntahallinto olisi tehtäviltään selvästi laajin, jos sitä arvioidaan kunta-alan henkilöstön jakautumisen perusteella. Hallintomuutoksen jälkeen Suomessa noin puolet henkilöstöstä olisi maakuntahallinnossa ja puolet kunnissa.
– Muissa Pohjoismaissa on harvinaista, että vastuuta sosiaalitoimesta, vanhustenhuolto mukaan lukien, olisi siirretty maakunnille. Sekä Ruotsissa että Tanskassa on kuljettu toiseen suuntaan eli sosiaalitoimen tehtäviä on siirretty aluetasolta kuntatasolle, Siv Sandberg sanoo.
Sandberg arvioi, että lähimpänä Suomeen suunniteltua tehtäväjakoa oltiin Ruotsissa ennen vuonna 1990 alkanutta uudistusaaltoa. Ennen uudistuksia noin 45 prosenttia henkilöstöstä oli maakäräjien palveluksessa ja noin 55 prosenttia kuntien palveluksessa.
– Vuodesta 1990 alkaen ensin vanhustenhuolto ja vähän myöhemmin kehitysvammahuolto ja psykiatrian avohuolto siirrettiin aluetasolta kunnille.
Maakäräjätasolla kuntasektorin henkilökunnasta noin 30 prosenttia
Ruotsissa alue- eli maakäräjätason (landsting) lakisääteisiin tehtäviin lukeutuvat nykyisin terveydenhuolto ja erikoissairaanhoito sekä julkinen liikenne. Lisäksi joillakin alueilla on myös aluekehittämisvastuuta. Maakäräjätason osuus kuntasektorin henkilökunnasta on noin 30 prosenttia.
Norjassa aluetason (fylkeskommuner) vastuulla on toisen asteen koulutus, julkinen liikenne sekä osa aluekehittämistehtävistä. Aluetason osuus kuntasektorin henkilökunnasta on yhdeksän prosenttia.
– Norjassa erikoissairaanhoito siirtyi valtion vastuulle 2002. Sitä ennen aluetason osuus oli 24 prosenttia, Sandberg kertoo.
Tanskassa aluetason (regioner) vastuulla ovat erikoissairaanhoito ja aluekehittäminen. Julkisen liikenteen vastuu on jaettu aluetason ja kuntien kesken. Aluetason osuus kuntasektorin henkilökunnasta on noin 22 prosenttia.
– Muualla Euroopassa toisen asteen itsehallinnon osuus julkisen sektorin henkilökunnasta on yleensä mitätön. Esimerkiksi Alankomaissa se on noin 2 prosenttia.
Keskustelua tehtävistä käydään koko ajan
Siv Sandberg kertoo, että keskustelua kuntien ja aluetason tehtävistä ja niiden mahdollisesta siirrosta käydään jatkuvasti muissa Pohjoismaissa. Esimerkiksi aluekehittämistehtävien siirtäminen valtiolta ja kunnilta aluetasolle on ollut pohdinnan alla pitkään.
– Se on ollut hankala toteuttaa lähinnä valtion sektoriviranomaisten vastustuksesta johtuen.
Ruotsissa on viime aikoina keskusteltu jonkin verran myös palo- ja pelastustoimen alueellistamisesta.
– Jos ”Tarastin malli” toteutuisi, Suomi olisi tältä osin askeleen edellä muita.
Sandbergin mukaan muiden pohjoismaiden selvityksissä on tehty tarkka ero viranomaistoimintojen sekä palvelu- ja kehittämistehtävien välillä.
– Niiden yhdistämistä saman katon alle on epäilty, vaikka myös peruskunnilla on hoidettavanaan laaja skaala sekä viranomais- että palvelutehtäviä.
Liittovaltiot asia erikseen
Sandbergin mukaan eri maiden aluetason tehtäväkenttiä vertailtaessa on pidättäydyttävä ns. toisen asteen kuntahallinnoissa (second tier of local government).
Näitä ovat esimerkiksi Alankomaiden provinssit, Kreikan periferiat ja Ranskan departementit.
– Liittovaltiot ja niiden osavaltiot ovat asia erikseen, sillä liittovaltioissa valta on perustuslailla jaettu liittovaltion ja osavaltioiden välillä.
Esimerkiksi Saksassa lähin vertailukohde olisivat piirikunnat (Kreis). Saksassa itsehallintosektorin henkilökunta jakautuu siten, että osavaltioissa henkilökunnasta on 65 prosenttia, piirikunnissa 18 prosenttia ja peruskunnissa 17 prosenttia.
– Saksalle ominaisella tavalla vastuu samasta tehtävästä, esimerkiksi koulutuksesta, voi kuitenkin jakautua useammalle hallintotasolle.
