Kuntalehti juhlii satavuotista taivaltaan

Kuntalehti viettää 100-vuotisjuhliaan tällä viikolla. Sen kunniaksi Hannu Lehtilä luo katsauksen lehden vaiheisiin.

Suomen Kunnallislehden ensimmäisten numeroiden lukeminen on hämmentävä kokemus. Teemat ja esille nostetut kysymykset tuntuvat kovin tutuilta; kaupunkien välinen yhteistyö, kaupunkialueen laajentuminen, kuntien liikeyritykset ja osakeyhtiöt, kaupanhieronta, puhtaanapito ja terveydenhuolto.

Suomen kunnallisen keskustoimiston julkaiseman Suomen Kunnallislehden ensimmäisen numeron otsikot nostivat tammikuussa 1916 esiin muun muassa kaupunkien yhteistyön, kaupunkialueen laajentumisen Suomessa, kuntien liikeyritykset ja osakeyhtiöt, vertailun kilpailevien tarjousten ja kaupanhieronnan välillä, puhtaanapidon ja terveydenhuollon.

Kun kuusi vuotta myöhemmin Maalaiskuntien liitto ryhtyi julkaisemaan Maalaiskunta–nimistä lehteä 1.1.1922, mukaan tuli tämän päivän toinen vahva teema, sosiaalikysymykset.

Osansa sai itsenäisen Suomen ensimmäiset uudet verolait, mutta muuten Maalaiskunta–lehden kysymykset painottuivat köyhäinavun järjestämiseen ja vaikkapa perusteelliseen artikkeliin, ”Avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten oikeudellinen asema ja kuntien velvollisuuden niiden hoitamiseen nähden”. – Ihan selviä sote-teemoja.

Kunnallislehti oli yhtä aikaa sekä korkeatasoiseksi tarkoitettu aikakauslehti että Suomen Kunnallisen Keskustoimiston äänenkannattaja. Päätoimittajana ja vastaavana toimittajana aloitti lakit.toht. Leo Ehrnrooth, kuten silloin akateeminen oppiarvo lyhennettiin.

Vaikka Kunnallislehti aloitti Venäjän vallan aikana, Suomen suurruhtinaskunnassa, sitä on lehdestä vaikea havaita. Päinvastoin, yhteistyötä harrastettiin ja haettiin lännestä, Skandinavian maista ja Keski-Euroopasta.

Artikkelissa ”Pohjoismaitten ja Venäjän kaupunkikuntain aikakauslehdet”, Venäjä kuittautuu parilla rivillä; siellä kun ei mainittua lehdistöä ole, koska ei ole kunnallista itsehallintoakaan!

Ohjelmajulistuksessaan ensimmäinen Kunnallislehti kirjoittaa: ”Vakuutettuna siitä, että järjestäytyminen ja luova työ kunnallisen itsehallinnon laajalla työmaalla on parhaimmassa mielessä yleistä isänmaallista toimintaa, käy Toimitus hyvin mielin ja toivein edesvastuulliseen tehtäväänsä”.

Sota ei näkynyt
lehdessä

Vaikka Kunnallislehti eli läpi vuoden 1918 sisällissodan ja sen kauheudet, ne eivät lehden sivuille päätyneet. Parissa numerossa tosin ihmeteltiin, voidaanko kaupunkien hallinto ja omaisuus ottaa noin vain taistelevan osapuolen, punaisten haltuun, mutta tämä vaihe meni nopeasti ohi. Lehdessä keskityttiin puhtaasti kunnallisiin kysymyksiin. Niitä käsiteltiin perusteellisissa asiantuntija-artikkeleissa. Lehdessä seurattiin myös tarkasti alan kirjallisuutta sekä nostettiin esille ajankohtaisia käytännön kysymyksiä. Aiheet tulivat laajalta alueelta, mutta muistuttavat aika tavalla nykyisen Kuntalehden skaalaa.

Erona tietysti on se, että silloin ei ollut varsinaisia toimittajia, vaan artikkelit tulivat joko asiantuntijoilta tai suoraan kuntakentältä.

Tärkeä on myös huomio itsenäisyytemme ensimmäisistä vuosista; lehdissä oli harvinaisen paljon kiitoskirjoituksia ihmistä, joita oli kutsuttu rakentamaan nuoren valtion julkista hallintoa ja taloutta. Heistä oli huutava pula, ja mistä parempaa ja kokeneempaa väkeä voisi löytyä kuin kunnallisalalta. Näinhän se menee nytkin: Juha Sipilän, kesk., hallituksessa taitaa olla vain kaksi ministeriä, joilla ei ole kokemusta kunnallispolitiikasta.

Kekkosen työsuhde
jouduttiin purkamaan

Kuntapolitiikan merkitys näkyi myös 1927, kun Maalaiskuntien liiton lakimieheksi nimitettiin Urho Kekkonen. Nuoren lakimiehen toimenkuvaan kuului myös toimiminen Maalaiskunta-lehden toimitussihteerinä. Taitavalle kynämiehelle Kekkoselle se oli varmaan mielekästä puuhaa, vaikka ura liitossa päättyikin 1932.

Eräät lähteet väittävät, että Kekkosen työsuhde jouduttiin purkamaan hänen valtakunnan tason aktiivisen poliittisen osallistumisensa takia.

Tämä ei kuitenkaan merkinnyt, että Kekkonen olisi lehden unohtanut. Päinvastoin. Valmistellessaan väitöskirjaansa ”Kunnallisesta vaalioikeudesta Suomen lain mukaan” (väitteli 1937), Kekkonen kävi tutkimassa vaalioikeutta silloisessa Natsi-Saksassa. Sosiaalisten aiheiden joukkoon lehti oli kelpuuttanut Kekkosen tarkan analyysin Saksan kunnallispolitiikasta, tai oikeastaan sen julmasta eliminoimisesta. Saksassahan kunnallisvaltuustot lakkautettiin vuonna 1933 ja kaikki valta siirrettiin kansallissosialistisen puolueen (ja valtion) nimeämälle pormestarille.

Kekkosen kirjoitus julkaistiin 1936, ja se päättyy seuraavasti: ”Kunnallishallinto ei Saksassa ole kansalaisten itsehallintoa, jonka mukaisesti Suomen kunnallishallinnon Hallitusmuodon 51§:n nojalla tulee olla järjestetty, vaan se on jonkinlaista valtion laitoshoitoa, jossa kunnan tahto luodaan ylhäältä päin, kansallissosialistisen puolueen valtuutetun ja valtion valvontaviranomaisten yhteistyöllä asetetun kunnan johtajan toimesta.”

Kekkosen ei tarvinnut moralisoida, faktojen kirjaaminen oli vahvempi ase natsien kunnallispolitiikkaa vastaan.

Kunnallislehdet olivat siis vahvasti ajassa kiinni jo 1930-luvulla. Tarkka analyysi Saksan todellisuudesta puhui vastustamattomasti demokratian ja kunnallisen itsemääräämisoikeuden puolesta. Julistuksia ei tarvittu.

Kuvaavaa myös on, että lehdet ilmestyivät koko sotien ajan sisällöltään lähes normaaleina – ei ollut panikointia, eikä hätäilyä, vaan mentiin mahdollisimman vakaasti eteenpäin.

Voimat kootaan
– uusi Kuntalehti 1993

Sodan päätyttyä alkoi ennennäkemätön jälleenrakennuksen aika. Kunta-alalla riitti tekemistä muun muassa siirtolaisten asuttamisessa, rintamamiestalojen tonttien hankinnassa ja kaavoittamisessa. Kunnallistekniikka ja liikenteen kasvu piti saada toimimaan.

Ja kun suuret ikäluokat oli saatu painettua kansakoulun läpi, alkoi suuri kouluremontti, peruskoulun sisäänajo.

Samalla siirryttiin kansanterveystyöhön ja terveyskeskuksiin. Nämä kaikki näkyivät kunnallislehdissä.

Kunnallisalan edunvalvonta oli kuitenkin käynyt repaleiseksi ja aikaansa vastaamattomaksi.

Suomenkielisiä kuntia edustivat Suomen Kaupunkiliitto (1917) ja Maalaiskuntien liitosta vuonna 1969 syntynyt Suomen Kunnallisliitto. Ruotsinkielisten kuntien liitto oli vuodesta 1970 Finlands Svenska Kommunförbund.

Kesti kuitenkin varsin pitkän ajan ennen kuin puoluepoliittinen ratkaisu löytyi ja päädyttiin saman katon alle. Virallisesti asia kerrotaan Kuntaliiton historiassa näin: ”Kuntien edunvalvonnan, palvelujen ja kehittämistoimien tehostamiseksi em. kuntien keskusjärjestöt sekä Kunnallinen työmarkkinalaitos, Sairaalaliitto, Suomen Ammattioppilaitosten liitto ja Suomen maakuntien liitto päättivät fuusioitua Suomen Kuntaliitoksi. Uusi kunta-alan keskusjärjestö aloitti toimintansa 1993.”

Samalla päätettiin perustaa uusi Kuntalehti. Lehden ensimmäiseksi päätoimittajaksi tuli Olli Havu, joka hoiti virkaansa aina vuoteen vuoteen 2011 asti. Häntä seurasi päätoimittajana Hannu Kataja, joka jäi eläkkeelle keväällä 2016. Nykyinen päätoimittaja on Marja Honkakorpi.

Kuntakenttä tarvitsee
Kuntalehden ja nopean netin

Satavuotias Kuntalehti on tänään yhtä suurten haasteiden edessä kuin koko kuntakenttä. Sote ja maakuntahallinto mylläävät konkreettisestikin kaiken uuteen asentoon. Samaan aikaan Kuntaliiton eri työryhmissä haetaan ”uuden kunnan ideaa”. Vaikka valtava kokemus ja alan tutkimustieto ovat käytössä, tehtävä ei ole helppo.

Kuntalehden viimeaikaiset lukijatutkimukset ovat olleet varsin positiivisia. Kuntalehti koetaan tärkeäksi ja luotettavaksi tietolähteeksi. Tämän säilyttäminen on myrskyisinä aikoina erittäin tärkeätä.

Kun tähän lisätään vielä Kunta.tv ja suorat verkkolähetykset sekä some, on Kuntalehden koko paletti koossa.

Tämä kaikki tapahtuu samaan aikaan, kun perinteiset mediatalot joutuvat karsimaan erikoistoimittajia, tässä tapauksessa kunnallistoimittajiaan. Yleistoimittajan on vaikeata seurata tai olla asiantuntevasti perillä esimerkiksi sote-uudistuksesta. Tämä asiantuntemus asuu kohta enää Kuntatalossa ja sitä Kuntalehti hyödyntää. Kuntalehden on oltava tänäänkin ajassa kiinni, kuten se on ollut koko satavuotisen historiansa aikana.

Hannu Lehtilä

Kirjoitus on julkaistu Kuntalehdessä 6/2016