Perussuomalaiset haluaa, että ihmiset hoidetaan sairauden, ei lompakon mukaan, Timo Soini sanoi tiedotustilaisuudessa. (Kuva: Ville Miettinen)

Ministerivaihdos tarkoittaa sitä, että perussuomalaisten puheenjohtajan, ulkoministeri Timo Soinin, luottonainen vaihtuu toiseen. Niin vapautusta sosiaali- ja terveysministerin paikalta pyytänyt Hanna Mäntylä kuin hallintovaliokunnan puheenjohtaja Pirkko Mattilakin kuuluvat Soinin läheisiin.

Mattila oli kevään 2015 eduskuntavaalien jälkeen yksi vahvimmista perussuomalaisten ministeriehdokkaista, mutta häntä ei sitten valittukaan. Mattila ei kuitenkaan moittinut ainakaan julkisesti Soinia, vaan jatkoi ahertamista eduskunnassa.

Mäntylä on myös ahkera puurtaja, joka hankki kannuksensa jo viime vaalikaudella ollessaan parlamentaarisen sote-ryhmän jäsen. Hän oli vaaleissa Lapin ääniharava.

Mäntylä on ollut hyvin varovainen lausunnoissaan, mutta hallituksen piirissä häntä on kuvattu liiankin hiljaiseksi.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Mäntylän kerrotaan tulevan kuitenkin erinomaisesti toimeen perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan, kesk., kanssa.

Soini kiitteli tiedotustilaisuudessa Mäntylää loistavasta työstä. Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu on vielä Soinin sanoin ”vääntövaiheessa” ja se on tiukka paikka perussuomalaisille, jotka viime marraskuun hallituskriisin aikana yrittivät torjua sote-malliin kaavaillun valinnanvapauden.

Soini korosti tiistaina, että perussuomalaisten painopiste siinä on, että ihmiset hoidetaan sairauden mukaan, ei lompakon mukaan.

– Ja julkinen terveydenhuolto säilyy, hän vielä lisäsi.

Tämä tulee olemaan puolueen linjana riippumatta siitä, kuka on ministerinä.

Sote-uudistuksen vääntövaiheen korostaminen tarkoittanee sitä, että heikoista kannatusluvuista kärsivä puolue aikoo nostaa profiiliaan riitauttamalla soten – tai siitä ainakin valinnanvapauden.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Heti uudet rehelliset sote-eduskuntavaalit. PS. Uusi pääministeri ja uusi pääministeripuolue sanoo:

    Kun eduskunta ja Suomen KAIKKIEN kuntien asukkaat ovat samassa pelastusveneessä seuraavien kymmenien vuosien aikana, niin pelastusveneestä on heitettävä ympärillä pyöriville haille tilaaja-tuottajamalli, valinnanvapausmalli ja yhtiöittämiset. Ei kuntien asukkaita, joita Kuntaliitto edustaa. Onko kysyttävää? Ei. Lehti jokaiseen talouteen.

    Luottoluokittajat kiittävät pioneeri Kainuun sotea, Etelä-Karjalan kuntayhtymä-Eksotea, Pohjois-Karjalan Siun sotea — ja kaikkia muita perustuslaillisesti verotusoikeus-itsehallinnollisia vapaaehtoisia sote-sairaanhoitopiirejä, jotka aloittavat varsin pian sosiaali- ja terveyspalvelujen hoitoketjuintegraation. Ottavat käyttöön heti alussa keskinäisellä kanssakäymisellä kaikki tunnetut parhaat kustannuksia hillitsevät menetelmät.

    Kuntalehti:

    ”Sote-uudistuksen vääntövaiheen korostaminen tarkoittanee sitä, että heikoista kannatusluvuista kärsivä puolue aikoo nostaa profiiliaan riitauttamalla soten – tai siitä ainakin valinnanvapauden.”

    Perussuomalaiset ja Keskustapuolue saavat somesta tukea vuosiksi eteenpäin, mikäli ”riitauttamisen” kynnys nousee erittäin korkealle tasolle.

    Kokoomuksen tilalle saadaan puolueita, ja parlamentaarinen työryhmä perustetaan.

    Suomeen perustetaan parhaillaan kaikkiin 20 sairaanhoitopiirin kuntayhtymiin (PeL 121 § 4. momentti) sosiaali- ja terveyspiirit.

    Kun kaikki nämä saadaan itsehallinnollisesti ja kansanvaltaisesti Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin, kuntayhtymä-Eksoten tasolle — kustannukset per asukas 3200 euroa tai parempi — niin kestävyysvaje 3 miljardia euroa saadaan 10 vuodessa kumulatiivisina säästöinä ”kunnallisen itsehallinnon” perustuslain mukaisella tavalla.

  2. Heti uudet rehelliset sote-eduskuntavaalit. PS. Uusi pääministeri ja uusi pääministeripuolue sanoo:

    Uuteen hallitukseen Paavo Väyrysen rehellisyyspuolue.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*