Kansanedustaja Kimmo Sasin (kok.) taannoinen lausunto lehtien arvolisäverosta, toimittajista, lehtien merkityksestä ja etenkin paikallislehdistön merkityksestä oli pöyristyttävän ylimielinen.

Sasi kyseenalaisti arvonlisäveron nostamisen nollasta yhdeksään prosenttiin merkityksettömänä. Hänen mielestään sillä ei ole mitään merkitystä sananvapauden ja demokratian kannalta.

Kansan antamalla valtakirjalla eduskunnassa istuvan edustajan kuvittelisi puolustavan sananvapautta jokaisen kansalaisen perusoikeutena. Lehtien arvonlisävero leikkaa armottomasti sananvapautta ja lehdistön elinmahdollisuuksia. Se kohdistuu kaiken lisäksi siihen kansanosaan, joka ei saa lukea lehtiä ilmaiseksi eduskunnan kuppilassa tai lukusalissa, kuten Sasi.

Kaikkein köyhimmällä kansanosalla ei sitä paitsi ole kohta varaa tilata sanomalehtiä. Arvolisävero nostaa lehtien tilaushintoja, jotka jo nyt ovat varsin korkeat. Lehdistölle arvonlisäveron nosto taas merkitsee väistämättä säästöjä lehden sisällössä ja toimitusten vahvuudessa.
 
Tulevaisuudessa lehtiä tehdään entistä pienemmällä joukolla ammattitoimittajia. Tilaushintojen nostoa harkitsevat jo monet lehdet. Sasi olisi esimerkiksi voinut selvittää, kuinka monessa lehtitalossa käydään jo yt-neuvotteluja.

Mutta Kimmo Sasi lukeekin Financial Timesia. Suomalaisia lehtiä seuraamalla ei hänen mukaansa pysy kärryillä esimerkiksi eurokriisistä ja muista maailman tapahtumista. Helsingin Sanomia lukemalla hän sentään pysyy kärryillä kotimaan asioista.

Paikallislehdet Sasi tyrmäsi täysin. Niillä ei hänen mielestään ole mitään vaikutusta demokraattisessa järjestelmässä. Paikallislehdet saavat Sasin mielestä kuolla tarpeettomina.

Uskomatonta puhetta kansanedustajalta. Paikallislehdillä on tärkeä tehtävänsä paikkakunnan ihmisille. Paikallislehdet tuntevat alueensa ihmiset, seuraavat kunnallispolitiikkaa, ottavat selvää kuntalaisille tärkeistä asioista ja selvittävät esimerkiksi, mitä valtakunnan tason päätös merkitsee oman paikkakunnan mittakaavassa.
 
Kävin alkusyksystä Viitasaarella, jonka oma paikallislehti Viitasaaren Seutu on monesti palkittu parhaana paikallislehtenä. Viitasaarella lehteä luetaan tarkoin. Kerran viikossa Viitasaarella on niin sanottu Seutupäivä. Silloin ilmestyy paikkakunnan oma lehti.

Viitasaaren Seutu on rohkea paikallislehti. Se ei ole kunnan käsikassara, van itsenäinen ja rohkea lehti, joka uskaltaa arvostella kunnan päättäjiä ja päätöksiä. Se kaivaa myös suunnitteilla olevia hankkeita ja kertoo niistä jo valmisteluvaiheessa. Siksi myös kunnan luottamus- ja virkamiehet lukevat lehteä ja arvostavat sitä.

Siihen ei Financial Times pysty.

Juha Heiskanen

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*