Räjäytetään Lappi
YLE kertoi 4.1.2013, että kaivoslupia tullaan pian myöntämään entistä enemmän ja nopeammassa tahdissa.
Kaivoslupien myöntämisessä tulisi mielestäni ottaa nyt aikalisä. Kaivosten nähdään lisäävän työllisyyttä alueilla, joilla teollisuuden rakennemuutos on vienyt työpaikkoja. Silti lupia ei tulisi ikään kuin paniikkiratkaisuna myöntää tällä tavoin.
Haluammeko todella jättää Lapin tuleville sukupolville täysin myllerrettynä? Mikä merkitys matkailulla on elinkeinona? Entä luontoarvoilla? Haluammeko todella antaa Suomen mineraalivarat halvalla ulkomaisille yhtiöille? Opittiinko Talvivaarasta mitään?
Tämä kartta antaa käsityksen uusien kaivosten lukumäärästä. Kyse on tuhansista valtauksista.
Monet mineraalit ehtyvät tai loppuvat jopa kokonaan seuraavina vuosikymmeninä. On varmaa, että kaivosyhtiöiden kiinnostus Suomeen ei lopu lähivuosina. Tälläisessa tilanteessa kaivoslupia ei tulisi myöntää ollenkaan vaan odottaa, mikä mineraalien arvo tulee tulevaisuudessa olemaan. Ja jos kaivosten perustaminen koetaan tulevaisuudessa välttämättömäksi, niin se pitää tehdä tavalla, jolla Suomi hyötyy niistä eniten pyrkien samalla minimoimaan ympäristötuhot.
Lupien myöntäminen pitäisi ehdottomasti vähintään jäädyttää siksi ajaksi, että lainsäädäntö saadaan ajan tasalle. Louhimiselle tulisi asettaa vero ja samalla käydä perusteellinen keskustelu luonnonvarojen hyödyntämisen periaatteista Lapissa. Kun kaivostoiminta on kerran aloitettu, seuraukset näkyvät vielä satojen vuosien päästä.
Jostain syystä tällainen protektionismi tai luonnonvaranationalismi kuulostaa nykyään vanhahtavalta.
Kehitysmaissa on kuitenkin paljon kokemuksia siitä, mitä luonnonvarojen myynti ulkomaille tarkoittaa, ja mitkä ovat kaivosteollisuuden seuraukset ympäristölle. On surullista, että Suomessa toimitaan nyt samoin lyhytnäköisen edun tavoittelun nimissä.
Samalla on hämmentävää, että maailmantalouden painopisteen siirtyessä myös alkutuotanto näyttää nyt siirtyvän länsimaihin. Olemme tottuneet lukemaan uutisia, joissa ylikansalliset yhtiöt vievät luonnonvarat sellaisista maista kuin Peru ja Kongo ja valitettavan usein jättävät jälkeensä ympäristöongelmia. Nyt Suomi on siinä tilanteessa, että kaikki mahdollisuudet uusien työpaikkojen syntymiseen halutaan käyttää välittömästi.
YLE kertoi 4.1.2013, että kaivoslupia tullaan pian myöntämään entistä enemmän ja nopeammassa tahdissa.
Kaivoslupien myöntämisessä tulisi mielestäni ottaa nyt aikalisä. Kaivosten nähdään lisäävän työllisyyttä alueilla, joilla teollisuuden rakennemuutos on vienyt työpaikkoja. Silti lupia ei tulisi ikään kuin paniikkiratkaisuna myöntää tällä tavoin.
Haluammeko todella jättää Lapin tuleville sukupolville täysin myllerrettynä? Mikä merkitys matkailulla on elinkeinona? Entä luontoarvoilla? Haluammeko todella antaa Suomen mineraalivarat halvalla ulkomaisille yhtiöille? Opittiinko Talvivaarasta mitään?
Tämä kartta antaa käsityksen uusien kaivosten lukumäärästä. Kyse on tuhansista valtauksista.
Monet mineraalit ehtyvät tai loppuvat jopa kokonaan seuraavina vuosikymmeninä. On varmaa, että kaivosyhtiöiden kiinnostus Suomeen ei lopu lähivuosina. Tälläisessa tilanteessa kaivoslupia ei tulisi myöntää ollenkaan vaan odottaa, mikä mineraalien arvo tulee tulevaisuudessa olemaan. Ja jos kaivosten perustaminen koetaan tulevaisuudessa välttämättömäksi, niin se pitää tehdä tavalla, jolla Suomi hyötyy niistä eniten pyrkien samalla minimoimaan ympäristötuhot.
Lupien myöntäminen pitäisi ehdottomasti vähintään jäädyttää siksi ajaksi, että lainsäädäntö saadaan ajan tasalle. Louhimiselle tulisi asettaa vero ja samalla käydä perusteellinen keskustelu luonnonvarojen hyödyntämisen periaatteista Lapissa. Kun kaivostoiminta on kerran aloitettu, seuraukset näkyvät vielä satojen vuosien päästä.
Jostain syystä tällainen protektionismi tai luonnonvaranationalismi kuulostaa nykyään vanhahtavalta.
Kehitysmaissa on kuitenkin paljon kokemuksia siitä, mitä luonnonvarojen myynti ulkomaille tarkoittaa, ja mitkä ovat kaivosteollisuuden seuraukset ympäristölle. On surullista, että Suomessa toimitaan nyt samoin lyhytnäköisen edun tavoittelun nimissä.
Samalla on hämmentävää, että maailmantalouden painopisteen siirtyessä myös alkutuotanto näyttää nyt siirtyvän länsimaihin. Olemme tottuneet lukemaan uutisia, joissa ylikansalliset yhtiöt vievät luonnonvarat sellaisista maista kuin Peru ja Kongo ja valitettavan usein jättävät jälkeensä ympäristöongelmia. Nyt Suomi on siinä tilanteessa, että kaikki mahdollisuudet uusien työpaikkojen syntymiseen halutaan käyttää välittömästi.
