Parantava ugrilaisuus meissä
Pitkään aikaan ei ole ollut muodissa korostaa sielunpohjamme ugrilaisia piirteitä. Meitä suomalaisia on muistutettu yhteenkuuluvuudestamme Eurooppaan. Mutta meissä on jotain mikä poikkeaa keskivertoeurooppalaisuudesta, hyvässä ja pahassa. Periugrilainen synkkyys saattaa olla sairastuttavaa kaipuuta johonkin hyvin arvokkaaseen, joka joskus on ollut ulottuvillamme.
On sanottu, että varhaisille ugrilaisille kulttuureille on ollut ominaista ”syvä ja pehmeä luontosuhde”. Entä jos on totta, että olemme pohjimmiltamme yhä metsän miehiä ja naisia? Metsän aika on kehämäistä, vuodenaikojen kierto luonnossa tuo turvaa ja antaa jatkuvuuden tunteen. Luonnon hidas havainnointi on omin tapamme saada tietoa. Nuotion tuijottelu laavulla palauttaa sisäistä tasapainoa.
Paljon olemme tästä alkuperäisestä metsäläisyydestä kadottaneet. Mutta jotain on tallessa: suomen kieli. Kielemme kantaa muistumia muinaisista tavoista ymmärtää ihmisen hyvä paikka luonnon suuressa kokonaisuudessa. Suomen kieli on hyvin konkreettista ja ilmaisuvoimaista. Esimerkiksi sana maa-ilma kertoo, että meille on ominaista jakaa havaitsemamme todellisuus kahdeksi ”puoleksi”, jotka sitten tuodaan yhteen muodostamaan uusi kokonaiskuva. Myös kansanrunot leikittelevät jatkuvasti tällaisella tasaveroisella rinnastamisella. Suomalaiset vierastavat hierarkkisuutta.
Saunakulttuuri on toinen sidos ugrilaiseen perintöömme. Saunominen ylläpitää myönteistä, hierarkioista vapaata suhdetta ruumiillisuuteen. Saunominen on myös aina ollut kosmista yhteenkuuluvuutta ja tasapainoa vaaliva riitti.
Mutta useimmilla elämän alueilla ugrilainen mielemme on joutunut valloitetuksi, kolonialisoiduksi. Monet tutkijat ja filosofit ovat sitä mieltä, että tällainen mielenkolonisaatio on yksi perussyy tämän yhteiskunnan pahoinvoinnille. Samaan tapaan kuin väkivaltaisesti valloitetut inuiitit tai intiaanit myös me suomalaiset olemme taipuvaisia kärsimään masennuksesta, riippuvuuksista tai itsetuhoisuudesta. Valloitettu kulttuuri päätyy häpeämään itseään ja ominta olemustaan.
Löydetään uudelleen henkinen itsenäisyytemme. Ugrilaiseen viisauteen kuuluu, että on tunnettava sairauksien synnyt, jotta ne voidaan parantaa. Väinämöinen ja Louhi olivat syntyjen syvien tuntijoita. Missä ovat tämän päivän syntytiedon kantajat?
Joulun aika voi olla itse kullekin sopiva hetki pysäyttää arjen hektinen meno ja antaa sijaa ugrilaisuudelle itsessään. Jos mahdollista, hidastetaan tahtia jo ennen juhlaa, valmistaudutaan levollisesti suureen käänteeseen. Myös kohtuuden taju on vanhaa syntytietoamme. Tässä ajassa kohtuus merkitsee muun muassa vapautta kulutus- ja teknologiariippuvuuksista. Yksinkertaisempi joulu voikin olla entistä antoisampi juhla.
Suuria kristillisiä juhlia edeltää paastonaika. Tällainen paasto ei ole ilotonta ja loputonta niin kuin jatkuva laihduttaminen. Paasto päättyy riemulliseen juhlaan. Juhlan vietto tuo pintaan ajan kehämäisyyden: lapsuuden muistot elävöityvät. Kristillisen uskon pyhinä pidetyt alkutapahtumat koetaan uudelleen.
Mutta myös jokaisessa arkisessa vuorokaudessa kehämäisyys on parantavaa. Kun yö saapuu, saa hellittää vastuun painon harteiltaan. Yön pimeys on lupaus levosta. Pimeässä voi myös itää jotain uutta.
Me suomalaiset olemme aina osanneet juhlia talvipäivän seisausta ja joulua perusteellisesti. Ehkä siksi, että silloin ugrilaisuus pääsee oikeuksiinsa. Yhteys ugrilaiseen sielunpohjaan on parantavaa. ✦
Pauliina Kainulainen
Kirjoittaja on teologi ja tietokirjailija
