Miltä minusta nyt tuntuu

Kysymyksen Miltä sinusta nyt tuntuu? olen kuullut tuon tuostakin siirryttyäni eläkkeelle ja jätettyäni pitkän vakituisen työuran taakseni. Kohteliaasti tietenkin vastaan  Kiitos hyvältä. Ja positiiviseen vastaukseen on erityinen syykin. Olenhan ollut hyvin etuoikeutettu voidessani omaehtoisesti jättää vakituisen työni ja saadessani eläkkeelle siirtymisen jälkeen tehdä osa-aikaisesti mielenkiintoista työtä Suomen Itsenäisyyden juhlarahastossa (Sitrassa). Tunnen olevani vieläkin mukana tekemässä tärkeää työtä yhteiskunnan hyväksi.

En usko, että olen ainoa eläkkeelle siirtynyt, joka haluaa ja jolla on myös mahdollisuus tehdä voimien niin salliessa jotakin yhteisesti merkityksellistä. Monet meistä haluavat olla siis osa paljon kaivattua työvoiman tarjontaa haluamatta kuitenkaan viedä työpaikkoja nuoremmilta. Työn vastaanottaminen niin kutsuttuna vanhuuseläkeikäisenä on mahdollista ilman rajoituksia.  
Reittejä työhön on monia. Entiset yritysjohtajat näyttävät työllistyvän itsenäisinä yrittäjinä tarjoamalla yrityskonsultointia ja mentorointia. Eläkkeellä oleville hoiva- ja hoitotyön ammattilaisille töitä on tarjolla kaiketi enemmän kuin tarjolla on tekijöitä. Vapaaehtoistoiminta ja -työ ovat merkittävä väylä osallistua monenlaiseen tekemiseen, ja tähän työhön tarve kasvaa koko ajan.
Uudelleen työllistyminen eläkeiässä ei ole kuitenkaan vielä tavanomaista Suomessa. Siihen on varmasti useita syitä. Yksi syy on kielteisissä asenteissa.

Joka päivä kuulemme ainakin mediassa muistutuksia siitä, miten Suomi ja koko Eurooppa ikääntyy, miten elinajan odote kasvaa, miten seuraamukset tästä aiheuttavat huoltosuhteen heikkenemistä, kestävyysvajeen kasvua, miten eläkeikää on nostettava ja työuria jatkettava, jotta työtätekeviä riittäisi, miten vanhuksia hoitavat kädet loppuvat ja vanhushoito kangertelee. 
Olen useasti ihmetellyt, eikö ikääntyvää Suomea voisi lähestyä positiivisemmin, vaikka tunnistaisi ja tunnustaisi realiteetitkin.
Positiivista on ensinnäkin se, että terveydenhuollossa tavoiteltu hyvinvointi ja terveys on kehittynyt niin, että  eliniän on voitu todeta kasvavan.  Olemme siis entistä terveempiä ja elinvoimaisempia ikääntyneinäkin.

Niinpä sopii kysyä, voitaisiinko meidät ikääntyneet nähdä voimavarana, joka on käytettävissä työvoimana, sen sijaan, että jo työelämässä kokenut, osaava työntekijä on ensimmäisenä potkujen kohteena, toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa, jossa väkeä vähennettäessä ensimmäisenä tullut lähtee viimeisenä ulos. Mukavalta ei tunnu silloinkaan, kun kysytään, millaisella eläkepaketilla olet valmis luopumaan, tai etkö jo jäisi töistä pois, tai milloin mahdat jäädä eläkkeelle – eräänlainen irtisanominen sekin. Näin tapahtuu valitettavasti vaikka terveyttä, innostusta, sitoutumista ja osaamista riittäisi vielä jatkaakin.

Löytyykö siis pelkästä eläkeiän mekaanisesta nostostakaan pelastajaa, kun suurin este työllistymiselle siis sittenkin taitaa olla kielteiset asenteet. Ikääntyvät nähdään yhtenä isona yhtenäisenä harmaana massana, kustannuseränä ja suorastaan uhkana. Ja tätä viestiä vahvistetaan toistuvasti.
Työn sosiaalinen merkitys on meille jokaiselle kuitenkin suuri iästä riippumatta. Monelle työ on myös taloudellisesti tärkeä. Niinpä työssä oleville henkilöille, jotka haikailevat eläkkeelle siirtymistä, toistan useasti, ettei eläkkeelle kannata haikailla, se aika tulee nopeammin kuin osaat arvatakaan. Haikailun sijaan: ole aktiivinen, kehitä osaamistasi ja jatka töissä niin kauan kuin se on suinkin mahdollista, näin voit säilyttää vireytesi vanhetessasikin.

Mirjami Laitinen
Vanhempi neuvonantaja, Sitra

Kirjoittaja  on 65-vuotias, viime vuodenvaihteessa eläkkeelle siirtynyt Verohallinnon pääjohtaja.
Kolumni on julkaistu Kuntalehdessä 13/13 ja se on ensimmäinen kolmiosaisesta sarjasta, jossa ihmiset itse pohtivat ikääntymistä ja muitten suhtautumista ikääntyneisiin.