Niinkin mediaseksikäs aihe kuin julkisten menojen osuus bruttokansantuotteesta nousi kansan tietoisuuteen, kun itse Tasavallan presidentti nosti sen keskusteluun. Sen jälkeen onkin siunailua ja selitystä riittänyt.

Valtiosihteeri Martti Hetemäki avasi asiaa Sitran seminaarissa Finlandia-talolla: Julkisten menojen osuus bruttokansantuotteesta vuonna 2008 oli 49,2 prosenttia, viime vuonna se oli jo 58,6 prosenttia.

Ruotsissakin vastaava luku jää jo kirkkaasti jälkeen, se on vain 53 prosenttia.

Julkiset menot valtiolla ja kunnissa ovat siis jatkaneet kasvuaan siitä huolimatta, että niiden rahoitukselta on pudonnut pohja. Suomen teollisuustuotannon arvo on edelleen noin 20 prosenttia jäljessä vuoden 2008 tasosta.

BRUTTOKANSANTUOTTEESTA puuttuu peräti 15 prosenttia, jotta nykyistä kulutustasoa voitaisiin pitää yllä. Vaikka verotustakin on tällä vaalikaudella jo kiristetty miljarditolkulla, loppu on jouduttu ottamaan velkaa. Sillä tielläkään ei voida jatkaa loputtomiin.

Niinpä hallituksella on taas edessään leikkauslista. Pääministerin mukaan kolme miljardia pitäisi saada säästöillä ja veronkorotuksilla. Helppoa se ei ole, rivit rakoilevat pahasti jo nyt. Joutuuko hallitus sisäisen sovun nimissä luopumaan keskeisimmästä tavoitteestaan; velkahana piti saada kiinni tämän hallituskauden aikana. Oppositio odottaa jo hallituksen hajoamista ja ennenaikaisia vaaleja.


TÄHÄN MENNESSÄ tehdyt ”säästöpäätökset” ovat suurelta osin pelkkä toiveiden lista, sisältöä – konkretiaa ja toimeenpanoa – on kovin vähän. Kunnille sen sijaan on säästöpaineita siirretty sadoilla miljoonilla ilman, että on otettu poliittista vastuuta palveluiden leikkauksista.

Ongelmana on, että myös verojen korotuksissa on tultu kipurajalle – tai sen yli. Elinkeinoelämää edustavan EVA:n veroraportissa viime viikolla muistutettiin, että veronkiristykset hidastavat jo talouskasvua. Olemme kasvua hidastavien verojen korotuskierteessä, mikä pitkittää kansantalouden toipumista…

TALOUSKASVUA pitäisi saada aikaan, mutta miten? Se on ainoa kestävä tapa saada julkinen talous kuntoon.

Samaan aikaan julkisten menojen kasvu pitäisi saada taitettua.

Miten tämä tehdään maassa, jossa huoltosuhde, eli työssä käyvien määrä suhteessa niihin, jotka eivät ole työelämässä, heikkenee kovaa vauhtia. Tämän lehden selvityksestä käy ilmi, että kymmenissä kunnissa ollaan nyt sillä rajalla, että pian huollettavia on enemmän kuin huoltajia. Huoltosuhde keikahtaa väärin päin lähivuosina kymmenissä kunnissa, ja vuonna 2030 yli 100:ssa nykykunnassa huollettavia olisi enemmän kuin huoltajia.

VUONNA 2030 Suomessa lasketaan olevan yli 65-vuotiaita eläkeläisiä peräti 1,5 miljoonaa. Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ansioksi lasketaan nyt se, että heistä yhä useammat ovat terveitä, pirteitä ja työkykyisiä.

Tästä ikääntyvien ihmisten joukosta haetaankin nyt yhtä pelastusrengasta maan hyvinvointiin. Heitä halutaan vapaaehtoistyöhön, takaisin palkkatyöhön, aktiiviseen harrastustoimintaan pitämään huolta läheisistään ja muista ikätovereistaan.

No mikä estää? Normitukset, säännöt ja byrokratia, verotus – ehkä asenteetkin.

Suomessa on yhtäkkiä havahduttu siihen, että meillä ei enää elä kahta tai kolmea sukupolvea, vaan monissa perheissä neljä, jopa viisi sukupolvea. Yhteiskunnan toimintamallit ja ajatustapa pitäisi saada vastaamaan nykypäivää. Koulutetuissa, kokeneissa, hyväkuntoisissa ja harrastavissa ikäihmisissä on voimavara, joka pitäisi saada hyötykäyttöön, sekä yhteiskunnan että heidän itsensä takia.

Palataan kehysriiheen. Keskustelu kuntien tehtävien vähentämisestä ei ole tuottanut tuloksia, päinvastoin; taas keskustellaan aina vain uusista normeista, nyt esillä ovat mm. päiväkotien ryhmäkoot. Kovasti odotetuista kuntakokeiluista tuli näpertelyä. Edelleenkään ei lakeja ja säännöstöjä ole kokeiluille avattu niin, että voitaisiin aidosti etsiä uusia ja tehokkaampia tekemisen malleja.

Vaikka miten kovasti hallintorakenteita purettaisiin, todellisia ratkaisuja on vain kaksi; tehtäväkuormaa pitää vähentää ja ne loput on tehtävä tehokkaammin, uusilla tavoilla.

Vai pitääkö Suomeenkin tulla jo ohjeet Brysselistä? Euroalueen talouspolitiikan koordinaatio on nimittäin ulottumassa kuntiin saakka. Kunnille tulee oma tasapainotavoite, joka sisältää mm. sen, että alijäämät on katettava neljän vuoden kuluessa. Menot on siis sopeutettava tuloihin eikä velaksi elämistä voi jatkaa. Taas palataan samaan kysymykseen: mistä tehtävistä luovutaan?

Hannu Kataja

Päätoimittaja, Kuntalehti

Kirjoitus on Kuntalehden 2/2014 pääkirjoitus

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*