Uutisanalyysi: Vain yhteiskuntasopimus puuttuu…
Eduskuntavaalien jälkeinen kokonaiskuva alkaa hahmottua: hallitusohjelma on nähty, media on suorittanut ministerien ensimakustelun ja hallituksen suuntakin vaikuttaa selvältä.
Nyt piru asuu enää pikkuasioissa, ja korporativismissa. Järjestöjenkin valta on itsekästä, eivätkä nekään ole vailla ylimielisyyden syntiä. – Eikä tämä ole suinkaan mitätön vaara.
Ay-liikkeelle oli huono uutinen valtiovarainministeriön (1.6.2015) laskelma, jonka mukaan hallituksen toimista hyötyvät eniten työlliset, kun taas eläkeläiset, iäkkäät, lapsiperheet, työttömät ja sosiaaliturvan varassa elävät kärsivät eniten. Symmetria vaatisi ay-liikettä – työllisiä – mukaan taakankantoon.
KIPUPISTE nyt yhteiskuntasopimuksen synnyttämisessä. Järjestöjen edunvalvonta perustuu – valitettavasti – paljolti vastapuolen, muiden toimijoiden tai jopa oman kaverin epäilyyn. Nyt salaliittoteoriat kukoistavat ja erilaiset konspiraattorit kantavat ”viisaan miehen viittaa”. Huima ja hallitsematon syyttely alkoi, kun Iltalehti ja Helsingin Sanomat pöyhivät spekulaatioita hallituksen painostuslistasta. Listaa ei ole, mutta ”Lehden (IL) mukaan hallituksella olisi valmius painostaa ay-liikettä riippumattoman työttömyyskassan perustamisella, laittomien lakkojen hyvityssakkojen roimalla nostamisella ja ay-jäsenmaksujen verovähennysten poistolla”, HS kirjoitti 2.6.2015.
SUURI KUVA vaatii kuitenkin kaikkien mukanaoloa. Suomen ekonomistien, valtiovarainministeriön, EU-komission ja vaikkapa Nobel-palkittu Paul Krugmanin viesti on sama: Suomelta puuttuu hintakilpailukyky ja sen palauttaminen kiinteiden euro-kurssien aikana onnistuu vain sisäisen, hitaan ja kivuliaan devalvaation avulla.
Poliittinen päättäjä – hallitus – voi leikata sosiaalisia etuuksia ja säätää veroja, mutta palkkojen tasoon tai työehtoihin sillä ei ole sanomista. Siitä päättävät työmarkkinajärjestöt.
UMPISURKEAN edellishallituskauden aikana etujärjestöt pystyivät keskenään sopimaan merkittävästä eläkeuudistuksesta. Se vaikutti komealta voitolta, mutta perustui osaltaan perspektiiviharhaan. Se ei osoittanut korporativismin – järjestöjen vallan – periaatteellista paremmuutta, vaan faktojen musertavaa voimaa; eläkkeistä sovittiin aikanaan ihan erilaisten elinaikaodotusten pohjalta kuin missä nyt mennään.
Jos ihmisen elinikä pitenee, hänen työssäjaksamisaikansakin pitenee.
Jos globaalin kehityksen ja teknologian myötä työelämä muuttuu, on työehtojenkin muututtava. Jos joka asiaan sanoo ”EI, Ei”, rajaa itsensä vääjäämättä tästä maailmasta ulos. Tämä tietysti tiedetään niin SDP:ssä kuin SAK:ssakin. Antti Rinteellä, sd., ja Lauri Lylyllä, sd., on nyt niin sanottu vaikeutettu pelitilanne: mukana pitäisi olla, mutta mihin maaliin pelataan ja mihin voidaan sitoutua!
YHTEISKUNTASOPIMUSPÖYDÄN ympärille asettuvat voisivatkin muistaa, mitä taloustieteilijä John Maynard Keynes sanoi, kun kollegat syyttivät häntä 1930-luvulla takinkääntämisestä: ”Kun tosiasiat muuttuvat, muutan minäkin mielipidettäni. Hyvät Herrat, mitä te teette?”
Poliittisten pikavoittojen tavoittelu on nyt kovin houkuttelevaa. Mediajulkisuutta ja suuria otsikoita saa helposti, mutta pikavoitot voivat koitua kohtalokkaaksi sekä pelaajalle itselleen että koko maalle. Pitäisi muistaa, ettei sakkipeliäkään voiteta ensimmäisillä siirroilla.
Media on taipuvainen ruoskan käyttöön, monta kertaa ihan varmuuden vuoksi. Mutta toisenlaistakin lähestymistä havaitsee: Esimerkiksi Kauppalehti pitää hallituksen asuntopoliittisia linjanvetoja hyvinä.
Pääkirjoituksessaan (1.6.2015) lehti komentaa ”Nostokurjen nopeasti töihin”. Lehti muistuttaa, että ”leikkauslistojen kauhistelujen taakse on unohtunut, että moni taho on erittäin tyytyväinen uuden hallituksen linjauksiin. Tähän ryhmään kuuluvat erityisesti asuntorakentajat, jotka saavat hallitusohjelmasta jopa enemmän kuin ovat pyytäneet.”
Pörssiyhtiö Lemminkäisen kurssihan jo loikkasi, kun tiestön ja väylien korjausvelkaan luvattiin 600 miljoonaa euroa. Nyt odotetaan, että kun kuntien kaavoitusmonopoli pannaan täydellä käyntiin ja kun turhaa säätelyä vähennetään, niin vuoden päästä jo timpurinvasarat paukkuvat iloisesti.
PITÄISIKÖ KUNNIOITTAA vaalitulosta ja antaa hallitukselle esimerkiksi vuosi aikaa kykyjensä näyttämiseen? Vai aloitetaanko demokratian pelisääntöjen mukaisesti valtaan nousseiden Juha Sipilän, kesk., Timo Soinin, ps., ja Alexander Stubbin, kok., runttaaminen heti?
P.S. Kuntien asioita lähellä ovat nyt vahvat naiset: Anu Vehviläinen, kesk., kunta- ja uudistusministerinä, Anne Berner, kesk., liikenne- ja viestintäministerinä, Hanna Mäntylä, ps., sosiaali- ja terveysministerinä sekä Sanni Grahn-Laasonen, kok., opetus- ja kulttuuriministerinä. Siinä hoituvat kunta-asiat, tiet ja väylät, sosiaaliasiat sekä koulut ja kulttuurilaitokset. Kun listaan lisätään vielä seuraavaksi kahdeksi vuodeksi perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula, kesk., ja hänen jälkeensä tuleva Annika Saarikko, kesk., ovat sote ynnä perheasiatkin hoidossa.
Hannu Lehtilä
Uutisanalyysi on julkaistu Kuntalehdessä 7/2015
