Uutisanalyysi: Kerran vielä pojat
Harvoin uusi vuosi alkaa sellaisella toivomusten määrällä kuin nyt. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toivoi sitä ja presidentti Tarja Halonen toivoi sitä oikein sydämestään. Muita toivojia ja vetoojia riittää pilvin pimein yhteiskunnan joka tasolta. – Toiveena on yhteiskuntasopimus, tai työmarkkinasopimus, ihan kuinka vaan. Ja vetoomusten kohteena on suomalainen sopimusjärjestelmä, tarkemmin sanottuna työmarkkinajärjestöt.
Samalla määrällä on myös toivottu, ettei hallituksen vaihtoehdoksi kaavailemaan kilpailukykypakettiin, eli niin sanottuihin pakkolakeihin, tarvitsisi mennä.
Rintama on laaja; ekonomisteista perustuslakiasiantuntijoihin ja työntekijöistä johtokerroksiin pelätään lakkoaallon pyyhkäisevän Suomen turmion kierteeseen. – Ehkä vain joku Elinkeinoelämän keskusliiton, EK:n, ideologinen fraktio uskoo, että pakkolakipaketilla saadaan sopimisen ”uusi vapaus” ja paremmat taloudelliset edut kuin laajalla sopimuksella.
Samanlainen militantti, vain omista eduista lähtevä, ajattelutapa näyttää innostavan myös työntekijäpuolen yhtä avainjärjestöä, AKT:tä.
TOIVEET KOHDISTUVAT viiteen työmarkkinajohtajaan ja kolmeen ministeriin. Avainasemassa ovat työntekijäpuolelta SAK:n Lauri Lyly, STTK:n Antti Palola ja Akavan Sture Fjäder sekä työnantajapuolelta EK:n Jyri Häkämies ja KT:n Markku Jalonen. Kaikki ovat miehiä, ja heitä pidetään järkevinä ja vastuuntuntoisina.
AKT:n kovaa linjaa vetänyt Marko Piirainen on tuntemattomampi, eivätkä EK:n ”kovan linjan herrat” ole uskaltaneet esiintyä omilla nimillään vielä ollenkaan.
Ministerit ovat pääministeri Juha Sipilä, kesk., valtiovarainministeri Alexander Stubb, kok. ja ulkoministeri Timo Soini, ps. Kovin on miesporukkaa. Toivotaan, että järjestelmä sopimisen lisäksi osaisi korjata itseään tasa-arvoisemmaksi!
UUSIN PIIRRE on, että Lännen Media kysyi yli 200 ay-vaikuttajalta, millä tavalla pakkolait vaikuttaisivat ensi syksyn ja talven työehtosopimusneuvotteluihin. Vastaukset olivat karua luettavaa; poliittiset mielenosoituslakot alkavat jo nyt keväällä ja ensi syksynä sitten palkkaneuvotteluissa mitataan kaikki hävitty ulos. – Tuloksen arvellaan lisäävän EK:n ”haukkojen” neuvotteluhalukkuutta.
Seuraavina viikkoina on kysymys sopimisen uskottavuudesta. Työmarkkinasopiminen mittaa nyt itse itseään. Puntarissa ovat paitsi miehet, myös keskusjärjestöt ja liitot molemmin puolin.
Eduskunnassa ei ole vielä ainakaan kuukauteen yhtään niin sanottua pakkolakiesitystä, joten aikaa on. On sanottu, että sopimus syntyisi viikossa, jos vain aitoa halua olisi.
INHOTTAVIN KYSYMYS kuuluu: Mitä teemme sopimusjärjestelmällä, jos se ei pysty ratkaisuihin?
Ruotsalaisille on naureskeltu heidän loputtomasta ”diskuteeraamisestaan”. Ei kannattaisi. Kun Ruotsissa asia on perusteellisesti keskusteltu, tehdään päätös ja siihen myös koko maa sitoutuu.
Välttämätön työelämän uudistus hyväksyttiin siellä jo kymmenkunta vuotta sitten, ja hyvin menee.
On jotenkin säälittävää, että ”pieni ja ketterä Suomi” on lukinnut itsensä niin, että välttämätöntä keskustelua käydään poteroissa, varmistin pois päältä.
VIIME AIKOINA on toisteltu vanhaa viisautta siitä, että ”asiat eivät koskaan ole niin huonosti, etteikö niitä saisi riitelemällä vielä huonommiksi.”
Mauno Koivisto opetti olla provosoitumatta kun provosoidaan. Vaikeassa tilanteessa hänen rohtonsa oli: ”Kyllä se siitä”!
Hannu Lehtilä
Kirjoitus on julkaistu Kuntalehdessä 1/2016
