Pääkirjoitus: Amikselle arvoa
Hallituksen kärkihankkeena kulkeva ammattikoulutuksen reformi on massiivinen lainsäädäntöhanke, joka vie ammatillista koulutusta kohti yksilöllisempää ohjausta, likeisempää yritysyhteistyötä sekä tulosvastuullisempaa toimintaa.
Uudistuksen edellyttämät toimenpiteet tuovat valtavasti lisäkustannuksia, kun samalla ammatillisesta koulutuksesta on jo leikattu poikkeuksellisen paljon. Siinä missä neljän prosentin korkeakoululeikkaukset aiheuttivat mittavan julkisen kohun ja porun, ammattioppilaitokset ovat sopeutuneet viime vuosina jopa 30 prosentin leikkauksiin kaikessa hiljaisuudessa. Tänä vuonna rahoituksesta leikataan noin 13 prosenttia.
Julkisuudessa herkästi unohtuu, että ammattikouluista valmistuu tuottavaa työvoimaa suhteellisen pienillä yksikkökustannuksilla ja käytännönläheinen koulutus on myös erinomainen keino taistelussa nuorten syrjäytymistä vastaan.
* * *
Aikataulullisesti lakipakettia viedään läpi toisen järkälemäisen hankkeen, sote- ja maakuntauudistuksen, rinnalla.
Tässäkin huomioarvossa ammattioppilaitos häviää selkeästi, vaikka kuntien näkökulmasta seuraukset ovat merkittäviä. Kun sote lähtee, koulutuksen rooli kunnan elinvoiman kehittäjänä korostuu. Monipuolista opetusta tarjoavat alueet ovat vahvoilla kilpailtaessa tulevista veronmaksajista. Koulutustarjonta vetää alueelle tapahtumia, palveluita, yrityksiä ja sitä kautta työpaikkoja.
Kuntien kannalta olennaista onkin, että ammattikoulutuksen järjestäminen säilyy kuntapohjaisena. Lakiesityksen epäillään valmistelevan ammatillisen koulutuksen siirtämistä valtion ohjauksessa oleviin osakeyhtiöihin. Kuulostaako tutulta?
Kunnat houkuttelevat nuoria panostamalla lukioihin, kuten esimerkiksi Pihtipudas, joka on onnistunut saamaan opiskelijamäärät nousuun lukion erityislinjojen ansiosta.
Ammattioppilaitokset kaipaavat vastaavanlaista piristysruisketta ja arvonnousua. Juuri ammattikouluista valmistuvat jäävät useammin kuntaan, eivätkä muuta yhtä herkästi jatkokoulutuksen perässä pois.
* * *
Kiinnostava piirre reformissa on yrityksille sälytetty vastuu. Valtio haluaa, että työpaikoilla oppimista lisätään, mutta vastaavasti yrityksille ei ole tarjolla porkkanaa, valmennusta tai erityistä velvoitetta ottaa opiskelijoita. Työpaikat jakautuvat hyvin epätasaisesti eri puolille maata, isoilla yrityksillä on enemmän resursseja kuin pienillä ja toimialakohtaiset erot ovat suuria. Yritysten motivaatio kasvattaa räätälöityä osaamista tai hyödyntää niin sanottua ilmaista työvoimaa eivät ratkaise näitä ison mittakaavan ongelmia.
Suhdanteet vaihtelevat ja niillä yrityksillä, joilla olisikin tarvetta yhteistyöhön ammattioppilaitosten kanssa, ei välttämättä ole siihen mahdollisuutta.
Esimerkiksi metsäteollisuuden uusi nousu on motivoinut myös nuoria hakeutumaan puualalle, jossa aloituspaikkoja on nyt vähemmän kuin pyrkijöitä. Kunnat ja koulutusorganisaatiot eivät ole varautuneet suuriin sellu- ja biotehdashankkeisiin, jotka luovat joidenkin arvioiden mukaan tulevaisuudessa jopa tuhansia uusia työpaikkoja.
Tämä koskettaa etenkin pohjoisia alueita, jossa haasteena on, että koulutuspaikat annetaan alueiden ikäluokkien koon mukaan, ei niinkään työmahdollisuuksien mukaan. Koulutus toisi nuorta väkeä alueelle ja työpaikat saisivat heidät jäämään, positiivinen kierre olisi valmis.
* * *
Kuntalehden kysely ammatillisten oppilaitosten johtajille paljastaa myös huolen rahoitusmallista, joka esitetyn kaltaisena loisi epävarmuutta ja ennakoimattomuutta, olisi monimutkainen ja vaikeasti arvioitava. Mutta mikäli mittavan reformin rahoitus saadaan kohtaamaan tavoitteet, ammatillisen koulutuksen arvo ja imago voisivat ottaa ison harppauksen eteenpäin osana muuttuvaa ja modernia yhteiskuntaa.
Marja Honkakorpi
Päätoimittaja, Kuntalehti
Kirjoitus on Kuntalehden 1/2017 pääkirjoitus
