Suunnitelman mukaan kunnat luovuttaisivat sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen 18 maakunnalle. Muutos on mittavampi kuin 150 vuotta sitten, kun seurakuntien huollolliset tehtävät siirtyivät kunnille. Osataanko tämä muutos tehdä? Lääkärinä ja sosiaali- ja terveydenhuollon hallintoihmisenä uskoin, että kun siirto valmistellaan hyvin, se voi onnistua ja tuottaa maakuntien ihmisille jopa eheämmät palvelut ja hyvän ympäristön. Olihan tavoitteista ensimmäiseksi nostettu palvelujen integraatio.

Sitten tulivat valinnat. Arvovalinnat. Keväällä yritin hahmottaa montako osakeyhtiötä pienenkin maakunnan vähimmillään tulisi perustaa sote-keskuksen, tukipalvelujen, henkilöstöhallinnon, taloushallinnon ja tietohallinnon järjestämiseksi.

Katselin kaavakuvia hallinnoista ja vakuutuin, että pienen koululaisen päänsärky- ja allergiavaivat kahdesti peruskorjatussa koulussa eivät voi kuulua tuolle hallinnolle. Sillä on riittävästi huolta omassa itsessään. Ja sitä paitsi kouluthan eivät kuulu kaavioon, ne kuuluvat kunnille.

Koululaisten elämää ei helpota se, että kuntien mielestä koululaisten päänsärky- ja allergiavaivat ovat selvää sotesoppaa, eivät siis kuulu kunnalle. Kunnan kannalta koulun tilat ovat ongelma vain työsuojeluongelmana – jos siis opettajilla nenä ja silmät vuotavat ja henki käy ahtaalle.

                    *                     *                     *

Auttaisiko tähän valinnanvapaus? Maakunta tosin ei voi valita mitä koulua lapset käyvät. Vanhempia tuskin auttaisi, vaikka he valitsisivat lapselleen parhaan allergialääkärin. Vai auttaisiko enemmän, jos he valitsisivat lapselle toisen koulun? Tai toisen kunnan, ehkä peräti toisen maakunnan?

Tavallisessa arjessa teemme paljon valintoja, tunteella ja järjellä. Teemme valintoja, joiden vaikutukset palautuvat uusilla valinnoilla. Aina ei autokaupassa pärjää, mutta silti voi valita uudelleen. Terveyden kanssa on usein toisin. Emme voi valita valmiista vaihtoehdoista, kun emme tiedä mitä sairastamme. Sosiaalisten ja ympäristön ongelmien kanssa vyyhti on vielä vaikeampi. Lasten terveyden ja hyvinvoinnin keskeisiä ongelmia ei ratkota valinnoilla tai palveluostojen optimoinnilla.

                    *                     *                     *

Palataanpa kouluun, jossa allergiaoireiden lisäksi toisella lapsella on hahmotushäiriö, oppimisvaikeuksia ja niiden myötä vähitellen myös koulupelkoa, ehkä jopa avustajan tarve. Vanhemmat eivät voi valita sitä, että vaikeuksia nyt vain ei olisi. Tosin vähän liiankin usein joku tulee heidän puolestaan valinneeksi sen, että avustajaa ei ole.

Mutta entä sitten, kun koulupelko on sote-maakunnan terapia-asia, mutta oppimisvaikeus kuuluu kunnalle? Puolitammeko avustajan, jonka tarve johtuu osittain oppimisvaikeuksista ja osin sen seurannaisista? Koulupsykologi testaa, mutta parhaimmillaan hänen arvionsa ei näy kenellekään, kaikilla on erilliset tietojärjestelmänsä.

Se mitä voimme valita, on erilaisten arvojen järjestys. Ottaisin mieluummin integroidun maakunnan, jolla on sekä sosiaali- ja terveyspalvelut että ihmisten elinympäristöihin suuntautuva aktiivinen suunnittelu ja kaavoitus. Ja tietysti sillä olisi maakunnallinen suunnitelma, joka turvaisi yhdenvertaisen opetuksen sekä sen kiinteän yhteyden sote-palveluihin. Jos saisin valita, valitsisin maakunnan, joka tukisi oikeasti kuntiensa kanssa terveitä elinympäristöjä sekä lasten ja perheiden arkea.

Maakunnan pitää kantaa vastuu sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja siitä, että palveluissa ei syrjitä. Eniten tarvitsevien on saatava palvelut ensin.

Matti Kaivosoja

Kirjoittaja on perheiden palveluiden toimialuejohtaja Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soitessa ja toimii myös sosiaali- ja terveysministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteisenä selvitysmiehenä.

Kolumni on julkaistu Kuntalehdessä 10/2017.

 

Luitko jo?