Ruoka-avulta puuttuu laajamittainen koordinaatio – Vantaan Yhteinen pöytä hoitaa sekä inhimillisyyttä että kiertotaloutta
Jani Savelius on ollut elokuusta asti palkkatuella töissä Yhteisen pöydän terminaalissa ja viihtyy loistavasti. "Vapaaehtoisten kaupunkilaisten työpanos on toiminnalle erittäin tärkeää", Savelius sanoo. (Kuva: Ville Miettinen)
Yhteisöllistä ruoka-apua aletaan levittää maanlaajuiseksi Sitran rahoittamassa hankkeessa ensi vuonna.
Mallina muulle maalle toimii Vantaa, jonka Yhteinen pöytä -toimintamalli on poikkeuksellinen myös kansainvälisesti: kaupunki on rakennuttanut syömäkelpoisen hävikkiruoan logistiikkaa varten terminaalin, josta ruoka kuljetetaan kylmäautoilla ympäri kaupunkia yhdistysten, seurakuntien ja asukastilojen ruokajakopisteisiin. Toiminnan rahoittavat Vantaan kaupunki ja seurakuntayhtymä.
Mukana toiminnassa ovat kaupungin työntekijöiden lisäksi Yhteisen pöydän yhteisödiakoni, palkkatuella työllistetyt työnhakijat ja vapaaehtoiset kaupunkilaiset.
Yhteisöllisyys ja kansalaistoiminta ovat Yhteisen pöydän ytimessä: toimintaan kuuluu verkoston yhteisölounaita, joissa hävikistä tehdään ruokaa jota syödään yhdessä, ja yhteisörakentajakurssien järjestämistä Diakonia-ammattikorkeakoulun kanssa tehtävässä yhteistyössä.
Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)
Perinteisiä leipäjonojakin Vantaalta ja myös Yhteisen pöydän verkostosta muutama löytyy, mutta yhä vähemmin, kertoo projektipäällikkö Hanna Kuisma Vantaan kaupungilta.
– Monet tahot miettivät leipäjonon muuttamista yhteisöllisemmäksi. Ruoka-avusta halutaan tehdä inhimillisempää, Kuisma sanoo.
Tämänkaltaisen kehitystyön tueksi Yhteisen pöydän restonomi ja yhteisödiakoni auditoivat eli konsultoivat ruoka-apuverkostoa ja auttavat esimerkiksi yhteisölounaiden tai muun kehitystoiminnan saamisessa alkuun.
– Jossain kohdin auditointi voi tarkoittaa että leipäjono katoaa ja muuttuu muuksi toiminnaksi. Se vaatii konsultaatiota ja neuvontaa ja mukana kulkemista sekä aikaa.
Maanlaajuista kiinnostusta
Idea Yhteisestä pöydästä syntyi Vantaan seurakuntayhtymän matkalla Berliiniin viisi vuotta sitten. Sikäläinen Berliner Tafel -järjestön toiminta herätti kiinnostuksen, ja Vantaan kaupungin johto innostui asiasta.
– 2013 kerättiin jo ruoka-apua jakavaa verkostoa yhteen ja 2014 kaupunki alkoi rakentaa hävikkiterminaalia. Se oli iso askel, koska mikään kaupunki tietääksemme ainakaan Suomessa ja ehkä ei koko maailmassa ole ottanut vastuuta syömäkelpoisen hävikkiruoan hyötykäytöstä, Kuisma sanoo.
Nyt Yhteisen pöydän autot hakevat ruokaa kymmenistä kaupoista, tehtaista ja tukuista, osasta ruoka tuodaan terminaalille. Ruoka-apu jaetaan 40 pisteessä ympäri kaupunkia. Yhteisen pöydän terminaalin kautta jaetaan viikossa noin 30 000 kiloa ruokaa yhdistyksiin, seurakuntiin ja asukastiloihin.
Marraskuussa toimintamalli sai Vuoden keittiöteko -palkinnon ja aiemmin tänä vuonna Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus2050 -päätunnustuksen.
Malli on jo herättänyt maanlaajuista kiinnostusta.
– Yhteensä noin 15 kuntaa tai aluetta tai seurakuntayhtymää on ottanut yhteyttä. Tarvetta konsultaatiolle on selvästi, Hanna Kuisma kertoo.
Ruoka-avun kirjava kenttä
Yhteinen pöytä on ollut Sitran Kiertotalouden tiekartan osana siitä asti, kun tiekartta reilu vuosi sitten julkistettiin.
Nyt Sitra ryhtyy käytännössä yhteistyöhön Yhteisen pöydän kanssa ja haluaa viedä mallia koko maahan. Kuisma pyydettiin Sitran rahoituksella projektipäälliköksi. Tarkoitus on laatia toimintaohjeita ja selvittää, kuinka toimintamallin vaikuttavuutta mm. kuntalaisen hyvinvoinnille voidaan mitata.
Viimeaikaisessa julkisessa keskustelussa on tuotu esiin ruoka-avun kentän kirjavuus ja hajanaisuus. Tämä on havainnut myös Sitran asiantuntija Merja Rehn Yhteisen pöydän toimintaa seuratessaan.
– Kenttä on monimutkainen: siinä yhdistyvät politiikka, uskonto, syrjäytyminen ja vähäosaisuus, Rehn sanoo.
Kiertotalouden edistämisen ohella Yhteisen pöydän sosiaalinen aspekti on merkittävä myös Rehnin mielestä. Ruokajonot eivät ole ihmisarvoinen tapa käsitellä vaikeaan elämäntilanteeseen joutuneita ihmisiä, hän sanoo.
– Haemme tapaa toimia, joka on inhimillinen ja jollakin tavalla korjaava, eikä säilyttävä kuten leipäjonot ovat. Niissä ei pureuduta itse ongelmaan.
– Inhimillisyyden lisäksi Vantaan malli on erittäin ammattimainen. On mietitty perusteellisesti, miten se toimii parhaimmalla tavalla. Vantaa on esimerkki monille kunnille, kuinka eri tahot – kaupunki, seurakuntayhtymä, diakonia, työllisyyspalvelut, kolmannen sektorin vapaaehtoistyö ja yritykset – voivat toimia yhdessä.
”Ruoka-apua ei edes pitäisi tarvita”
Vaikka Yhteinen pöytä usein yhdistetään hävikkiruoan terminaaliin ja tehokkaaseen logistiikkaan, syvempi tavoite onkin kehittää ruoka-apua ja lisätä ruoka-avun saajan hyvinvointia, Hanna Kuisma sanoo.
Kuisma muistuttaa, että hävikkiruokaa Suomessa riittää, ja sen tehokas ja laadukas logistinen hoitaminen on täysin mahdollista, kuten Vantaan toiminta osoittaa.
– Mutta se ei riitä, että ihmisille kannetaan ruokaa isompia määriä ilman, että annetaan muitakin mahdollisuuksia. Yhteiskunnan taholla niitä ovat sosiaaliturvan rakenteet, jotka tulisi olla niin hyvät että ihmisten ei ylipäänsä tarvitsisi käyttää näitä palveluja.
– Kun rakenteet eivät vielä ole riittävän hyviä, tarvitaan väliaikaisratkaisuja – sitä toivomme Vantaallakin, että Yhteinen pöytä olisi väliaikainen ratkaisu. On haastavaa kehittää palvelua jota ei pitäisi olla ja juuri sillä tavalla tukevaa ja voimaannuttavaa toimintaa, että ihminen saisi muutakin elämäänsä kuin sen ruokakassin.
Mikä on kauppiaan vastuu?
Logistiikka toimii, mutta onko sen hoitaminen kolmannen sektorin tehtävä. Tätä ovat sekä Kuisma että Rehn pohtineet.
– Kauppiaat antavat hävikkiä käyttöömme mielellään, mutta mikä vastuu heillä on hävikin tuottamisesta? Onko edelleen reilua, että kolmas sektori kuljettaa ns. syömäkelpoisen biojätteen jonnekin ilman maksua, jos jäteyhtiölle kuitenkin maksetaan samasta? Kuisma pohtii.
Rehnin mukaan kaupan osuus on merkittävä syömäkelpoisesta hävikkiruoasta, jota Suomessa syntyy noin 400 miljoonaa kiloa vuodessa.
– Globaalisti syömäkelpoisesta ruoasta menee 30 prosenttia hukkaan. Jos ilkeästi sanotaan, kolmas sektori huolehtii ilmaiseksi kaupan biojätteestä.
Muutenkin Rehn toivoo asiasta vakavaa yhteiskunnallista keskustelua.
– Kysymys kuuluu, tulisiko kaupan kantaa yhteiskuntavastuunsa Yhteisen pöydän kaltaisten toimijoiden rahoittamisessa ja onko yleensäkin vapaaehtoistyön tehtävä huolehtia yhteiskunnan vähäosaisista? Samaan aikaan kun julkisia palveluja ajetaan alas, odotetaan että kolmas ja neljäs sektori huolehtivat puoli-ilmaiseksi yhteiskunnasta syrjäytyneistä ja syrjäytymisvaarassa olevista ihmisistä.
Kuka ottaa koppia koordinoinnista?
Ainakin Järvenpää ja Helsinki ovat ilmaisseet halunsa lähteä Yhteisen pöydän kaltaiseen toimintaan.
– Järvenpäässä on jo Yhteinen katettu -verkosto, ja Helsinki miettii, kuinka voisi tehdä oman sovelluksensa, Hanna Kuisma kertoo.
Hän uskoo ajan olevan jälleen Suomessa kypsä sille, että uskalletaan kyseenalaistaa vahvasti, miksi leipäjonoja edelleen on.
– Haluamme myös kysyä, onko kukaan oikeasti paneutunut kehittämään ruoka-apua? Meidän mielestämme ei ole.
– On tehty hyvää työtä, missä ei ole ollenkaan mitään vikaa, mutta jos leipäjonoja on ollut jo vuosikymmeniä samankaltaisina, eikö kannattaisi tehdä laajamittaisemmin jotakin toisin ja koordinoidusti ja oikeasti eteenpäin vieden?
Juttua muokattu 2.1. klo 9.50: Täsmennetty Merja Rehnin kommentteja.
Jämsässä on jo 10 vuotta toiminut vapaaehtoispohjalta kauppojen ylijäämäruokaa käyttävä ruokala. Pari kertaa viikossa katetaan pöydät ja jaetaan vielä ruokakassit mukaan. Vuodessa pitkästi yli 4000 jämsäläistä on näiden aterioiden piirissä. Ruokalasta on tullut osa sosiaalitointa, voi rohkeasti sanoa. Ruoka-apua tarvitsevien määrä vain kasvaa. Kaikki hoituu puhtaasti ja sitoutuneesti vapaaehtoisvoimin. Tällä hetkellä heitä on parisen kymmentä ja samalla paikka työllistää pitkäaikaistyöttömiä.
Tärkeää ruoka-avun käyttäjille on paitsi ruoka, myös yhdessä olo ja toisten tapaaminen. Näitä puurtajia on paljon ja heitä tulisi tukea.
ruoka apu pitäisi lopettaa kokonaa kaikki töihin