Kunnissa kuohui jo vuonna 1917

Sata vuotta sitten alkaneeseen sisällissotaan johtanut kehitys oli sidoksissa myös kunnalliseen elämään. Maaliskuun vallankumous Venäjällä vuonna 1917 nosti Suomessa työväestön keskuudessa vaatimuksia kunnallispolitiikan valtasuhteiden muuttamista valtakunnanpolitiikan valtasuhteiden mukaisiksi. Valtuutettujen ja valtuustojen eroamisia vaadittiin suoraan tai epäsuoraan.

Tampereella ja Raumalla vaatimukset johtivat jännittyneisiin tilanteisiin. Tampereella 14 porvarivaltuutettua suostuikin eroamaan, mikä olisi merkinnyt sosialistivaltuutettujen enemmistön syntymistä, mutta kirjelmöinti valtionhallintoon esti suunnitelman toteutumisen.

Porissa puolestaan syntyi rauhanomaisesti tilanne, jossa porvaripuolueet lupasivat luovuttaa valtuustopaikkoja niin paljon, että valtuustossa paikkajako porvarien ja sosialistien välillä oli 24-24.

Piirityksiä

Yhtenä keinona mielenilmaisuissa ja oikeuksien vaatimisessa vuonna 1917 nähtiin valtuustojen piirityksiä, eli painostustoimia joissa uhattiin väkivallalla. Turussa kunnallisen yleislakon aikaan toukokuussa 1917 kaupunginvaltuusto suljettiin puoleksitoista vuorokaudeksi valtuustosaliin, kun palomiesten lakkoon ei löydetty ratkaisua, joka olisi sopinut työväestölle.

Helsingin maalaiskunnassa, jossa työttömyys venäläisten vallitustöiden päätyttyä oli erityisen vaikea, kiista hätäaputöiden palkkaehdoista johti valtuuston vuorokauden pituiseen piiritykseen elokuussa. Piiritys laukesi vasta, kun valtuusto myöntyi nostamaan palkkoja paikalla olleiden venäläisten matruusien uhattua polttaa sen jäsenet elävältä.

Joulukuussa 1917 piirityksistä tuli suoranainen ilmiö. Vapautensa menettivät Tampereen (4.-5.12. ja 8.9.12.), Viipurin (7.-8.12.), Haminan (8.-9.12.) ja 9.-10.12.), Kotkan (11.-13.12.) sekä Porin (13.-14.12.) valtuustot.

Valta siirtyi vähitellen

Sodan alettua valkoisessa Suomessa kunnallishallinto jatkoi toimintaansa miltei entiseen tapaan, mutta punaisten haltuunsa ottamilla paikkakunnilla tapahtui muutoksia kunnan hallinnossa ja toiminnoissa.

Valkoisten hallussa olevat kunnat muun muassa tukivat suojeluskuntia rahallisesti ja elintarvikkeiden muodossa

Punaisella puolella O. W. Kuusinen oli jo marraskuussa 1917 linjannut, että punaiset ottaisivat vallan kunnissa siellä, ”missä se katsottaisiin välttämättömäksi”. Sodan käynnistyessä poliittinen johto linjasi samoin, mutta punakaartin yleisesikunta puolestaan esitti suoraviivaisempaa vallan ottamista.

Sodan päänäyttämöihin kuuluneella Tampereella kaupunginvaltuusto kokoontui vielä 29.1. ja 30.1., ja lopetti toimintansa helmikuun alussa. Paikallisen vallan siirto tapahtui vähitellen, kuten tapahtui myös paikallishallinnon kumousliikkeen leviäminen ympäröivissä kunnissa.

Kotkassa, josta punainen pääministeri Eero Haapalainen oli kotoisin, kaupunginvaltuuston oli määrä kokoontua tammikuun viimeisen päivän iltana. Punaisen hallinnon ohjeistuksella istunto kiellettiin ja sosiaalidemokraattinen kunnallisneuvosto julisti ottaneensa vallan. Kotkassa vasemmistolla oli kokemusta hallinnosta; se oli ollut enemmistönä valtuustossa vuosina 1907-1909.

Turussa kunnallishallinto siirtyi punaisille 3.2., Viipurissa 29.1., Lappeenrannassa 1.2., Lahdessa 10.2., Heinolassa 22.2. Joissakin kunnissa työväenjärjestöjen vallanotto toteutettiin osittaisena, toisilla paikkakunnilla sitä ei nähty edes tarpeellisena.

Punaisten oli tarkoitus pitää kunnallisvaalit suunnitellun aikataulun mukaan maaliskuussa 1918, mutta valkoisessa Suomessa senaatti päätti helmikuussa, että vaalit lykätään sodanjälkeiseen aikaan.

Terrori osui myös valtuutettuihin

Punaisissa kunnissa valmisteltiin vaaleja vielä helmikuussa, osin yhteistyössä porvaripuolen kanssa. Vaalien perumisen on katsottu osaltaan vaikuttaneen punaisen rintaman heikkenemiseen.

Sodan käännyttyä valkoisen puolen eduksi punaisessa siviilihallinnossa toimineet saivat syytteitä mm. valtiopetoksista. Paikallishallinnon johtajat säästyivät enimmäkseen kuolemantuomioilta, mutta sosiaalidemokraattisten kansanedustajien katsottiin edistäneen kapinaa riippumatta siitä toimivatko he punahallinnon palveluksessa, ja heitä ammuttiin useita.

Punaisten valtuutettuja teloitettiin sodan jälkeen erityisesti siellä, missä sodan loppuratkaisu oli muutenkin väkivaltainen. Kaupungeissa ja kauppaloissa teloitettiin 11,4 prosenttia valtuutetuista ja maaseudulla 13,5 prosenttia. Raumalla 15 punaisesta valtuutetusta teloitettiin kahdeksan.

Kunnallishallinto Etelä-Suomessa punaisilta vallatuilla paikkakunnilla järjestäytyi uudelleen varsin pian sodan päätyttyä. Jo vuonna 1919 pidettiin kunnallisvaalit, joissa ehdolle pääsivät myös sosialistit.

LÄHTEET:

Sami Suodenniemi: Siviilihallinto teoksessa Sisällissodan pikkujättiläinen (Pertti Haapala ja Tuomas Hoppu, toim., WSOY 2009).

Juhani Piilonen: Vallankumous kunnallishallinnossa (Valtion painatuskeskus 1980).