Uhkien ja mahdollisuuksien risteys - Näin lastensuojelu voi onnistua maakunnassa

Lastensuojelun tila on niin vakava, että perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko, kesk., on käynnistänyt erillisen selvitysohjelman maakunnan lastensuojelumallin askelmerkeiksi.

Kuntaliiton erityisasiantuntijan Aila Puustinen-Korhosen mukaan oikean suunnan löytämiseen on mahdollisuuksia. Niitä on ainakin kymmenen.

1. Palveluverkkosuunnittelu

Vaikuttavan lastensuojelun edellytys on, että lastensuojelu säilyy lähipalveluna. Tästä voidaan huolehtia palveluverkkosuunnittelulla.

Riskinä on, että työ etääntyy arjen ympäristöstä ja kynnys ottaa yhteyttä lastensuojeluun nousee entisestään. Tällöin ilmoitukset tulevat viiveellä ja perheiden tilanne kroonistuu, jolloin lastensuojelunkin mahdollisuudet auttaa ovat heikommat. Palvelujen saavutettavuus voi heikentyä, jos lastensuojelu ei kykene jalkautumaan lähelle perheitä.

– Käytäntö on osoittanut, että asiakkaat eivät lähde lastensuojelun perään, Aila Puustinen-Korhonen muistuttaa.

2. Resurssien allokointi

Resurssien kohdentamisessa on onnistuttava kuntiin jäävien koulujen kuraattori- ja psykologipalvelujen, liikelaitoksen sosiaalihuoltolain mukaisten perhesosiaalipalvelujen ja lastensuojelun kesken.

Riskinä on, että kuntien resurssien niukkuus siirtyy maakuntien resurssien niukkuudeksi.

Kysymysmerkki on, mistä kuntien oppilaitokset hankkivat sosiaalityöntekijän kelpoisuuden omaavat vastaavat kuraattorit.

– Huonoin skenaario on se, että lastensuojelussa kuormittuneet ja uupuneet työntekijät hakeutuvat koulujen sosiaalityöhön, jossa ei ole viranomaistyötä, Puustinen-Korhonen sanoo.

3. Moniammatillisuus

Maakuntiin tulisi Aila Puustinen-Korhosen mukaan rakentaa moniammatillisia tiimejä lastensuojeluun, palvelutarpeen arviointiin ja ruuhkahuippuja sekä tilapäisiä poissaoloja paikkaamaan.

– Tiimeille luodaan tukirakenteet juridiselle ja muulle tarvittavalle erityisasiantuntemukselle, työnohjaukselle ja täydennyskoulutukselle. Jos rakentamisessa ei onnistuta, nykyinen yksin työskentely ja kuormittavuus siirtyvät maakuntaan.

4. Sosiaalihuoltolaki

Vuonna 2015 voimaan tulleen lain toimeenpanon jatkuminen tulee varmistaa, jotta asiakasvirta lastensuojeluun ei kasvaisi. Käytännössä tämä tarkoittaa kotipalvelun, perhetyön ja perhesosiaalityön vahvistamista matalan kynnyksen palveluna.

5. Vastuunjako

Kunnan, maakunnan, sote-keskusten ja muiden toimijoiden kesken on sovittava selkeästi rooleista ja vastuista niin että ne ovat kaikkien tiedossa.

Jos tässä onnistutaan, kuntien sivistystoimeen jäävät varhaiskasvatuksen ammattilaiset, koulukuraattorit ja psykologit tietävät tehtävänsä ja vastuunsa, ja heillä on sovitut yhteistyö- konsultaatiorakenteet maakunnan sosiaalipalveluihin ja koulu- ja opiskelijaterveydenhuoltoon ja erikoissairaanhoitoon. Onnistuminen edellyttää riittävää kuraattori- ja psykologiresurssia.

– Jos tässä ei onnistuta, virta kouluista maakunnan liikelaitoksen sosiaalityöhön vahvistuu palvelutarpeen arviointien muodossa ja asiakasvirta ohjautuu liikelaitokseen. Lapset ja nuoret asiakakkaistuvat vahvasti sosiaalihuollon asiakkaiksi ja varhainen tuki ohenee. Kustannukset kasvavat, Aila Puustinen-Korhonen varoittaa.

6. Rajapinnat

Lastensuojelun ja psykiatrian rajapintaongelmaa tulisi pyrkiä ratkaisemaan sote-uudistuksen yhteydessä, Aila Puustinen-Korhonen painottaa.

– Nyt lähes puolet Suomen väestöstä asuu kunnissa, joissa sijoitetaan usein lapsia sijaishuoltoon siitä syystä, että lapselle ei ole saatavissa mielenterveyspalveluja. Perheneuvolapalvelut eivät vedä eikä erikoissairaanhoito hoida kaikkia palveluja tarvitsevia.

7. Lain ymmärrys

Tietoisuutta ja ymmärrystä lastensuojelulain mukaisesta ilmoitusvelvollisuudesta sekä lastensuojelulle että poliisille on edelleen kirkastettava kaikkialla palvelujärjestelmässä.

– Ilmoitusvelvollisilla on paljon lastensuojeluilmoituksen tekemiseen liittyviä pelkoja, joiden vuoksi ilmoituksia jää tekemättä. Tämä aiheuttaa viiveitä palveluun ja voi vaarantaa lasten turvallisuutta.

8. Yhteistyö ja tiedonkulku

Lastensuojelukyselyssä vain joka kolmas lastensuojelun järjestäjä arvioi yhteistyön terveydenhuollon kanssa olevan toimivaa ja viiveetöntä.

– Yhteistyön ja tiedonkulun kehittäminen terveydenhuollon, varhaiskasvatuksen ja koulun kanssa on haaste tulevan sote-rakentamisessa ja siihen tulisi vahvasti panostaa.

9. Tiimityö liikelaitoksiin

Jokaiseen liikelaitokseen tulisi rakentaa moniammatillinen tiimityö poliisin, terveydenhuollon ja sosiaalityön kesken, jotta lasten pahoinpitely- ja seksuaalirikosepäilyjen selvittämisestä voitaisiin parantaa ja viiveet esitutkinnassa ja perheen tukemisessa eivät haittaisi lapsen ja perheen elämää kohtuuttomasti.

10. Yksityiset hallitusti

Maakunnassa lastensuojelun yksityisten palvelujen käyttö tulee rakentaa tarkoituksenmukaisesti, Aila Puustinen-Korhonen painottaa.

Laatukriteereistä tulee laatia selkeät ja kilpailutus tulee keskittää.

– Tulevalla liikelaitoksella tulisi olla riittävät ja monipuoliset omat palvelut, jotta ei jäädä yksityisten palvelujen varaan näin haavoittuvan asiakasryhmän palveluissa.

Puustinen-Korhonen arvioi, että pienten kuntien pakkotilanne ostaa palveluja omien palvelujen puuttuessa poistuu, kun järjestäjäksi tulee sote-uudistuksen myötä maakunta.

Juttua on julkaistu Kuntalehdessä 4/2018.