Hanna Kuisma: Kunnat haluavat eroon leipäjonoista
Kuva: Liisa Takala
- Monet haluavat osallistua ruoanjakoon, tehdä jotain merkityksellistä, sanoo Hanna Kuisma. Kuisman kanssa jakelupisteisiin lähteviä hävikkiruokalaatikoita tarkastelevat Yhteisen pöydän kuljettajat Ari Salonen, Markku Peltola, Heikki Nurmi ja Petri Kallio.
Leipäjonoissa ihmiset seisovat yleensä ulkona. Vantaan Yhteisen pöydän projektipäällikön Hanna Kuisman mielestä ihmisiä ei saa seisottaa pakkasessa, sillä se on ”ihmisarvoa alentavaa ja leimaavaa”. Hänestä ruoka on jaettava sisätiloissa ja mieluiten yhteisöllisinä aterioina.
Kuisma on Yhteisen pöydän ja Sitran eli Suomen itsenäisyyden juhlarahaston projektin päällikkö. Sitra on nostanut Yhteisen pöydän valtakunnallisen ruoka-avun ja kestävän kehityksen malliksi. Yhteinen projekti sai äskettäin nimen Hukaton Vantaa.
Yhteisen pöydän mallissa hävikkiruokaa jaetaan tarvitseville. Mallia sovelletaan kymmenelle alueelle ensi kesään mennessä. Kiinnostuneita kuntia on, etujoukoissa Järvenpää, Helsinki, Espoo, Turku, Lahti ja Tampere.
Pitkälti siksi, että kunnat haluavat eroon leipäjonoista, Kuisma sanoo.
Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)
Ruoka-apua jakavissa pisteissä jaetaan ruokakasseja tai tarjotaan hävikkiruoasta tehty ateria. Osa tekee kumpaakin.
Vantaalla hävikkiruokaa tulee viikossa keskimäärin 20 000 kiloa. Kaupungin työntekijät keräävät syömäkelpoista hävikkiä kaupoista, tehtaat ja tukut toimittavat sitä suoraan isoon hävikkiterminaaliin Koivukylään.
Hävikkiruoka päätyy 65 järjestölle sekä seurakunnalle ja kaupungin toimipisteisiin, kuten asukastiloihin. Viikoittain ruokaa saa yli 5 000 ihmistä.
Rahoittajina ovat Vantaan kaupunki ja seurakuntayhtymä.
Kuismalle sanotaan usein, että eikö ole hienoa, kun hävikkiruoka päätyy köyhien ihmisten pöytään. Siihen hän toteaa ”kyllä ja ei”.
Kyllä siksi, että köyhät ihmiset saavat ruokaa ja hävikkiruoka päätyy hyödyksi.
Ei siksi, että suomalaiset jakautuvat. Valtaosa kansasta valitsee ruokansa, loput hakevat ”jämät tietystä paikasta”. Yhdet maksavat, toiset saavat almuja. Kuisman mielestä se ei ole oikein, sillä ihmistä ei saa tehdä avusta riippuvaiseksi.
TEKSTI: PÄIVI ÄNGESLEVÄ
Lue Hanna Kuisman haastattelu kokonaan tuoreesta Kuntalehdestä.
Mielestäni yhtenen pöytä on määrätyllä tavalla aika hyvä idea, mutta kun käytäntö sanoo toisin. Esim Martinlaakson ruoanjakelupisteestä on hävinnyt liki kaikki lihatuotteet juurikin sinne yhteiseen pöytään ja leipäjonoon tulleet ihmiset saavat joitakin vihanneksia, juureksia ja kuivatuotteita mukaansa. Lempi kermaa on kyllä riittänyt…
Martsarissa on usein 100 ja ylikin ihmistä jonossa, kesällä liki 150 ja he koostuvat, vanhuksista, vammaisista, nuorista lapsiperheistä, työttömistä jne.
Monellakaan ei ole edes mahdollisuutta matkustaa syömään matkojen taakse, kun ei sitä matkarahaa ole aina saatavilla ja lapsiperheillä on vaikeata viedä katrasta mukanaan.
Se ruoka, mitä ennen saatiin jonoon, se sisälsi myöskin lihatuotteita ja juustoja, joskus jopa kahviakin. Niillä ruokatarvikkeilla moni perhe söi jopa muutaman päivän kun ruokaa tehtiin säästeliäästi.Niillä ruuilla syötettiin paljon, siis enemmän ihmisiä kun yhteinen pöytä kerran viikossa ruokkii. Efekti oli sama, kuin silloin kun Jeesus syötti 5000 ihmistä viidellä leivällä ja kahdella kalalla.
Yhteisölllisyyttäkään ei meidän jonostamme puutu, vaan kaikki vakituiset kävijät tuntevat toisensa ja jopa tervehditään kun muualla nähdän.
Viime kesänä joku ilmeisestikin juuri yhteinen pöytä organisaatiosta teki kyselyä joukossamme ja käsitykseni oli, että normi leipäjono ajateltiin paremmaksi kuin syömingit kerran viikossa. Siitä ei ole kuulunut sen enempää, siitä kyslystä meinaan.
Tuossa artikkelissa ollaan sitä mieltä, että ihmisiä ei saisi jonotuttaa pakkasessa.
Pakkanen on pienempi paha ihmiselle kuin se, että joutuu esimerkiksi valitsemaan syökö vai ostaako sillä rahalla lääkkeitä. Se Elovenapaketti, joka on EU:n köyhäinapuna sieltä saatu, on pelastanut monen vanhuksen lääkeannoksen saannin.
Enempi on häpeä siinä, että valtiovalta ei ole huolehtinut vähäosaisistaan kuten sen pitäisi. Enempi on myöskin häpeä siinä,että kaikilla ei ole ruokaa eikä lääkkeitäkään sen takia ,kuin se, että pakkasessa jonottaa elintarvikkeita itselleen ja perheelleen.
Yhteinen pöytä ei ole uusi ja käänteentekevä uudistus ruoka-apukentällä.
Operaatio Ruokakassi on Turun talousalueella jo vuodesta 2008 jakanut jäsenjärjestöjensä kautta sekä ruokakasseja että lämpimiä aterioita erittäin kustannustehokkaasti. Voimme vain uneksi summista joista pääkaupunkiseudulla puhutaan.
Tällä hetkellä noin 95% alueen ruoka-apujärjestöistä saa lähes kaiken jaettavan ruoan Operaatio Ruokakassin kautta. Ja kaikki järjestöt saavat tasapuolisesti lahjoituksena saatuja elintarvikkeita, leipää, lihaa, maitotuotteita, kuivaelintarvikkeita jne sekä tietysti karkit ja herkut sekä mahdollisesti lahjoituksina saadut hygieniatuotteet. Ei ole väliä mistä jakopisteestä haet, saat samat elintarvikkeet kuin naapurikunnassakin saadaan.
Vuonna 2018 jaettiin n. 1351 tonnia ruokaa (n. 26.000 kg/viikko), 186700 ruokakassia ja 30 yhteisöruokailua järjestettiin per kk jäsenjärjestöjen kautta ympäri maakuntaa.
Aikoinaan kritisoin tätä hanketta, se kun vei Hurstilta avustusvarat ja nyt kun googlasin, en löytänyt tuota Lahdesta. Taitaapa olla että ei ole levinnyt sittenkään muualle, mikä on hyvä. Mielummin odotus leipäjonossa ja kassillinen ruokaa, kuin yksi ateria valmiina taitaa olla enemmistön tahtotila.