150 vuotta menestystä

Maanantaina tuli kuluneeksi 150 vuotta kunnallisen itsehallinnon perustan luomisesta. Keisarillisen Majesteetin Armollinen Asetus kunnallishallituksesta maalla 6. helmikuuta 1865 erotti maallisen hallinnon seurakuntahallinnosta. Tätä ennen paikallishallinto oli ollut mahdollista vain kaupungeissa, joissa sillä oli pitkät perinteet raatijärjestelmän muodossa. Uudistus loi koko maan kattavan jaotuksen kuntahallinnolle.

Vastaava uudistus oli tehty pari vuotta aikaisemmin Ruotsissa. Vaikka olimme tuolloin käytännössä osa Venäjää, niin päätöksentekijöiden katse on ollut vahvasti suunnattuna länteen, vai miten on selitettävissä se, että tsaarin vallan alla oleva maa kopioi kunnallisen lainsäädäntönsä vihollismaa Ruotsilta. Rohkeuden puutteesta ei ainakaan silloisia päätöksentekijöitä voi syyttää.

Kunnallinen itsehallinto on vuosisatojen saatossa muotoutunut menestystarinaksi, jossa kunta on pohjoismaisen hyvinvointimallin keskeisin toimija ja elävän paikallisdemokratian kivijalka.

Lähiviikot ovat ratkaisevat, mikä on kunnallisen itsehallinnon muoto ja sisältö tulevina vuosina. Eduskunta on käsittelemässä historiallista sote-uudistusta. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on isojen ratkaisujen edessä. Käytännössä valiokunnan linjauksesta riippuu se, voidaanko puoluejohtajien viimekeväisen sopimuksen mukainen ratkaisu toteuttaa käytännössä. Rivien välistä on jo pitemmän aikaa ollut aistittavissa, että jos ratkaisu löytyy, niin se vaatii hyvin monia muutoksia lakiesitykseen.

Kysymyksiä on vielä paljon, ja tilanne on todella hämmentävä. Sote-uudistus on viemässä kuntien vastuulla olevista palveluista jopa 60 % kunnan ulkopuolelle. Mikäli näin tapahtuu, on olemassa uhka, että kunnista ja kaupungeista tulee vain postikonttoreita, joilla on rahoitusvastuu, muttei edellytyksiä varmistaa toiminnan tehokkuutta ja kuntalaisten veroeurojen tehokasta käyttöä.

Muistissani ei ole vastaava tilannetta, jossa näin suuri yhteiskunnallinen uudelleenjärjestely olisi jo eduskunnan käsissä, ilman, että seurauksia pystytään kunnolla arvioimaan. Epätietoisuutta ja epäilyjä heijastelevat myös Kuntaliiton kuntakentälle tekemän kyselyn alustavat tulokset. Kunnat kokevat selvää epäluottamusta lakiesityksen hallintomallia, kansanvaltaisuutta ja konserniohjausta kohtaan.

Kuntatalouden kannalta ongelmallisia kohtia ovat muun muassa suuret kuntakohtaiset muutokset kuntien rahoitusperusteissa verrattuna kunnan nykyisiin sote-menoihin, kustannusten hallinta, sote-alueen rahoitus tuotantoalueelle sekä investointien rahoitus. Myös omaisuusjärjestelyistä ja niiden muutoksista puuttuu luotettava arviointi. Järjestelmä uhkaa myös lisätä hallintomenoja.

Mikäli eduskuntakäsittelyssä ei kyetä ratkaisemaan kunnalliseen itsehallintoon ja kuntalaisten demokraattiseen päätöksentekoon liittyviä perustuslaillisia ongelmia, on vakavasti harkittava, että hyvin keskeneräinen sote-lakiesitys siirretään vaalien ylitse laajapohjaiseen demokraattiseen valmisteluun, jossa kuntien vaikutusmahdollisuudet turvataan.

Samalla tulisi parlamentaarisesti määritellä kuntien rooli sekä ylikunnallisten tehtävien organisointi pidemmällä aikavälillä. Valmistelussa on syytä ottaa huomioon aluehallinnon sekä keskushallinnon muutostarpeet. Näin varmistetaan uudistusten onnistunut, pitkäjännitteinen toteutus yli vaalikausien.

Olisi myös vakavasti pohdittava, tuleeko hyvin erilaisten alueiden Suomessa noudattaa täsmälleen samanlaista mallia maan kaikissa osissa. Asukasmäärät ja -tiheydet vaihtelevat merkittävästi, samoin palvelujen saatavuus ja järjestämistavat. Tästähän kunnallisessa itsehallinnossa on viimekädessä kysymys.

Kunnallisen itsehallinnon vahvuus on ollut se, että se on löytänyt erilaisia ratkaisuja samanlaisiin ongelmiin. Ratkaisut ovat korostaneet paikallista ongelmanratkaisukykyä ja innovatiivisuutta.

Yhteiskuntajärjestelmämme vahvuus ei viimeisen 150 vuoden aikana ole ollut kunnan alistaminen valtion päätösten toimeenpano-organisaatioksi, vaan hyvinvointimme perustana on ollut kunta, joka toimijana on sekä luova että vastuullinen ja jolla on ollut riittävät edellytykset sovittaa toimintaansa ja resursseja yhteen.

Olen vakuuttunut siitä, että kuntahallinnon 150-vuotinen kivijalka on vahva ja kestää tässäkin ajassa tapahtuvat myllerrykset. Kolminkertainen hurraahuuto kunnalliselle itsehallinnolle!

Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma

Toimitusjohtaja, Kuntaliitto

Kirjoitus on julkaistu alun perin Kuntaliiton blogissa