Aatteet on Hautalan vaatteet – Haavistolla omat
Media maiskutteli jo suutaan; ajateltiin, että tulee karhu vastaan kun lähdettiin sutta pakoon, eli Heidi Hautala, vihr., vaihtuisi ”rikkidirektiivihirmu” Satu Hassiin. Vihreiden uusi kehitys- ja valtionomistajaohjauksesta vastaava ministeri Pekka Haavisto ei kuitenkaan ole susi edes lammasten vaatteissa. Media sanoo yhteen ääneen, että Haavisto on aito yhteistyön hakija; osaava, toista kunnioittava, vaikka onkin tarkka päämääristään. Mutta hän ei ole arrogantti, eikä esiinny kaikkitietävänä!
Jos haluaa vetää suuria linjoja käyttämällä tunnettuja politiikan majakkaloistoja, niin Paavo Lipposen, sd., ”inhokki” hävisi ja ”suosikki” voitti. Selvennys: ympäristöministeri Pekka Haavisto oli Lipposen I hallituksen aikana pääministerin aito suosikki. Samaan aikaan Heidi Hautala ei mahtunut Lipposen kanssa edes samaan EU-vaali-iltaan. Mentaali, puheet ja moraalinen tietämys eivät kohdanneet.
Lipponen koki Hautalan vastenmielisenä ja epäluotettavana poliitikkona. Haavistoon hän luotti. Johtavat vihreät huippupoliitikot erotti politiikantekotapa.
Lähellä on ajatus, että Vihreiden yksittäisessä ministeripäätöksessä piilee syvempi periaatelinjaus; ”besservisserien” ja muiden ”moraaliylemmyysohjaajien” aika on ohi. Valinta olisi yhteistyön suunta, ei fundamentalistinen oikeaoppineisuus. Tätä voi kysyä vaikka Helsingin kaupunginvaltuuston jäseniltä. Haavisto on istunut sekä Helsingin kaupunginhallituksessa että -valtuustossa, vaikkei perinteisessä mielessä kuntapoliitikko olekaan.
Heidi Hautalan kohtalo oli, ettei hän taaskaan muistanut oikein. Normaali-ihmisen kohdalla puhuttaisiin valehtelusta. No, siitä Hautala taisi jäädä kiinni pääministeri Jyrki Kataiselle, kok., mutta poliittinen korrektius muutti prosessin armeliaasti ”huonoksi muistamiseksi”. Ministeriposti meni, mutta ei hätiä; Hautala ymmärtää edelleen horjumatta Greenpeacen kiipeilyharrastuksia valtio-omisteisen Arctia Shippingin yhtiön murtajilla. Haavisto taas ei ole mikään Greenpeace-fani, vaan suhtautuu kriittisesti kaikkeen lainvastaiseen toimintaan.
Hautalan aate on yhtä kuin arktisilla alueilla suoritettavien kaasu- ja öljynporausten vastustamien. Tukea tuli punavihreältä toverilta, liikenneministeri Merja Kyllöseltä, vas., joka haluaa panna jäänmurtajayhtiön tilit erikoissyyniin – periaatteessa hyvä asia, mutta maistuu tässä vaiheessa kyykyttämiseltä.
”Aatteet on mun vaatteet” on Maukka Perusjätkän superhitti vuodelta 1980. Se oli rock-kapinaa ja mukana sellaiset ikonit Hanoi Rocksista kuin Andy McCoy ja Michael Monroe. Oivallus oli loistava! Mutta, se mikä sopii rokkarille, ei sovi ministerille. Ministeri on valittu hoitamaan meidän kaikkien yhteisiä asioita, yhdenvertaisesti, ketään suosimatta.
Vaikka nyt keskustellaan Suomen uudesta Arktisesta strategiasta, rintamalinjat näyttävät kelpaavan malliksi myös oman Lappimme luonnonvarojen hyödyntämisessä. Tunteilla on politiikassa helppo leikkiä. Maanantai-illan 14.10.2013 TV1:ssä esitetty dokumenttiohjelma ”Kaivos ja kunta”, on hyvä esimerkki miten herkillä alueilla liikutaan. Ei ole Sodankylän kuntapäättäjillä helppoa. Voimia sinne. Keskustella ja kuunnella pitää, mutta huutoäänestykset eivät kuulu tasavaltalaiseen menoon.
Samalla tavalla kuin alkuperäiskansoilla Grönlannissa on halu luonnonrikkauksien avulla auttaa oman kansansa elinkelpoisuutta, samalla tavalla se on sodankyläläisillä ajatuksena. Sovittamattomalta näyttävä ristiriita syntyy, kun ”city-viisaat” Helsingistä menevät kertomaan, mitä sodankyläläisten rauhaan kuuluu, ja mitä heidän oikeasti tulisi tehdä. Tuskinpa kunnanjohtaja Viljo Pesonen, valtuuston puheenjohtaja Elsi Poikela, kok., tai kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Tuomivaara, kesk., Sodankylässä hirvittävästi ilahtuvat etelästä huudetuista ohjeista.
Kovin laajapohjaisen hallituksen ongelma on aina sama; siinä yhden tai kahden ministerin puolueet nappaavat kokoonsa nähden ylisuuren vallan. Kun sitten joku ministeriö on saatu, tehdään siellä mitä lystätään. Se näkyy nimityksissä, avustajien toiminnassa ja vaikeiden päätösten välttelyssä.
Tämän kaiken tietysti mahdollistaa epäyhtenäinen, kuuden puolueen, hallituspohja. Poliittista johtajuutta ei ole. Kaikki rakenneuudistukset vaativat hallitukselta poliittista johtajuutta, ei niinkään yksittäisten ministerien tai heidän avustajiensa poliittista ohjausta. Siis johtajuutta. Vasta sen jälkeen voi harkita ohjausta.
Tehdään ajatuskoe: hallitus keksi keventää kuntien menoja miljardilla eurolla, mutta ei sanonut mistä. Ministeriöt pyörittivät vaivautuneina peukaloitaan. Kuntaliitto sanoi asian suomeksi ja selvästi mitä tarvitaan. Tarvitaan poliittista johtajuutta. Tarvitaan laaja yhteiskunnallinen arvokeskustelu, mitä leikataan, mitä säilytetään ja mitä yritetään tehdä tuottavammin. Tällaisen asian heittäminen kunnille muutaman viikon varoajalla on takaperoista pään laittamista pensaaseen.
Mikä tässä oli poliittista johtamista?
