Autetaan ajoissa
Työstin heinäkuussa vaalitavoitteitani ja kirjoitin muun muassa, että terveysasemille tulisi saada sosiaalityöntekijöiden vastaanottoja ja että lapsiperheiden kotiapua tulisi voida myöntää myös muille kuin aivan pienten lasten vanhemmille.
Nyt kaupunki aloittaa ensi vuonna kehittämishankkeen, jossa pilotoidaan sosiaalityötä terveysasemille. Kahlaan myös parhaillaan kaupungin ensi vuoden talousarviota läpi vihreiden sosiaali- ja terveystoimen budjettipalaveria varten ja ilokseni siellä kirjoitetaan näin s.85
” Lapsiperheiden perhetyön kotikäynneillä tuetaan vanhempien toimintakykyä ja perheen arjessa selviytymistä. Palvelua kohdennetaan enemmän lastensuojelun tarpeessa oleville ja vammaisten lasten perheille ja jatkossa myös ala-asteikäisten (7-12v) perheille.”
Perheiden uupuminen ja ongelmien syveneminen voi tietenkin tapahtua myös silloin kuin lapset eivät ole enää aivan pieniä. Siksi on tärkeää, että ongelmien pahenemista ehkäisevää apua saa myös lasten ollessa kouluikäisiä.
Avulla tulisi kuitenkin myös ehkäistä lastensuojelun tarvetta. Samasta budjettikirjasta voi lukea, että
”Perhe- ja sosiaalipalveluiden resursseista noin 7 prosenttia kohdistuu ns.peruspalveluihin, kuten neuvola-, koulu-, ja opiskelijaterveydenhuollon palveluihin ja noin 70 prosenttia erityispalveluihin ja korjaavaan työhön. Toimeentulotuki ja työmarkkinatuen kuntaosuus muodostavat yli 20 prosenttia perhe- ja sosiaalipalvelujen määrärahoista.”
Kaikkia asioita ja ongelmia ei tietenkään ikinä voi ennaltaehkäistä, ei kunnan toimesta eikä muuten elämässä, ja myös korjaavaan työhön pitää sijoittaa. Mutta silloin kuin ennaltaehkäisy ja varhain auttaminen on mahdollista, sitä kannattaa tehdä. Jälkikäteen korjaaminen on huomattavasti kalliimpaa. Rahoituksen painopistettä pitäisi yrittää uskaltaa siirtää ennaltaehkäisevään suuntaan.
On helpompi laskea paljonko toimeentulotukien maksuun tarvitaan verovaroja kuin arvioida, milloin ja miten yhden nuoren syrjäytyminen on torjuttu. Tästä johtuu, että ennaltaehkäiseminen helposti jää ensin abstraktiksi käsitteeksi ja sitten vähemmälle huomiolle. Ennaltaehkäiseminen on kuitenkin ihan niitä koulukuraattoreita, sosiaalityöntekijöitä, vanhempia jotka jaksavat tukea lapsiaan, pieniä luokkakokoja, kuuntelevia terveydenhoitajia, neurologista kuntoutusta, jo lastensuojelun piirissä olevien nuorten tukemista ylisukupolvisen syrjäytymisen ehkäisemiseksi, työharjoittelupaikkoja ja niin edelleen. Sitä voidaan tehdä.
Kello on nyt kaksi yöllä ja takana on paitsi budjetin pohdintaa, myös useita tunteja katukampanjointia sekä Espoon Vihreiden vaalilehden luukutusta. Itse äänestin 418 jo viime viikolla, huomenna palaan vielä hetkeksi budjettiin ja keskityn sitten jännittämään vaalitulosta Espoon Vihreiden vaalivalvojaisissa. Kampanja on nyt takana, toivottavasti kiinnostavia haasteita edessä.
Vaalitavoitteet ovat asioita, joita ehdokas erityisesti yrittää edistää päästyään valtuustoon ja/tai lautakuntiin. Haitaksi ei kuitenkaan ole, jos tavoitteet toteutuvat jo ennen mahdollista valintaa.
Työstin heinäkuussa vaalitavoitteitani ja kirjoitin muun muassa, että terveysasemille tulisi saada sosiaalityöntekijöiden vastaanottoja ja että lapsiperheiden kotiapua tulisi voida myöntää myös muille kuin aivan pienten lasten vanhemmille.
Nyt kaupunki aloittaa ensi vuonna kehittämishankkeen, jossa pilotoidaan sosiaalityötä terveysasemille. Kahlaan myös parhaillaan kaupungin ensi vuoden talousarviota läpi vihreiden sosiaali- ja terveystoimen budjettipalaveria varten ja ilokseni siellä kirjoitetaan näin s.85
” Lapsiperheiden perhetyön kotikäynneillä tuetaan vanhempien toimintakykyä ja perheen arjessa selviytymistä. Palvelua kohdennetaan enemmän lastensuojelun tarpeessa oleville ja vammaisten lasten perheille ja jatkossa myös ala-asteikäisten (7-12v) perheille.”
Perheiden uupuminen ja ongelmien syveneminen voi tietenkin tapahtua myös silloin kuin lapset eivät ole enää aivan pieniä. Siksi on tärkeää, että ongelmien pahenemista ehkäisevää apua saa myös lasten ollessa kouluikäisiä.
Avulla tulisi kuitenkin myös ehkäistä lastensuojelun tarvetta. Samasta budjettikirjasta voi lukea, että
”Perhe- ja sosiaalipalveluiden resursseista noin 7 prosenttia kohdistuu ns.peruspalveluihin, kuten neuvola-, koulu-, ja opiskelijaterveydenhuollon palveluihin ja noin 70 prosenttia erityispalveluihin ja korjaavaan työhön. Toimeentulotuki ja työmarkkinatuen kuntaosuus muodostavat yli 20 prosenttia perhe- ja sosiaalipalvelujen määrärahoista.”
Kaikkia asioita ja ongelmia ei tietenkään ikinä voi ennaltaehkäistä, ei kunnan toimesta eikä muuten elämässä, ja myös korjaavaan työhön pitää sijoittaa. Mutta silloin kuin ennaltaehkäisy ja varhain auttaminen on mahdollista, sitä kannattaa tehdä. Jälkikäteen korjaaminen on huomattavasti kalliimpaa. Rahoituksen painopistettä pitäisi yrittää uskaltaa siirtää ennaltaehkäisevään suuntaan.
On helpompi laskea paljonko toimeentulotukien maksuun tarvitaan verovaroja kuin arvioida, milloin ja miten yhden nuoren syrjäytyminen on torjuttu. Tästä johtuu, että ennaltaehkäiseminen helposti jää ensin abstraktiksi käsitteeksi ja sitten vähemmälle huomiolle. Ennaltaehkäiseminen on kuitenkin ihan niitä koulukuraattoreita, sosiaalityöntekijöitä, vanhempia jotka jaksavat tukea lapsiaan, pieniä luokkakokoja, kuuntelevia terveydenhoitajia, neurologista kuntoutusta, jo lastensuojelun piirissä olevien nuorten tukemista ylisukupolvisen syrjäytymisen ehkäisemiseksi, työharjoittelupaikkoja ja niin edelleen. Sitä voidaan tehdä.
Kello on nyt kaksi yöllä ja takana on paitsi budjetin pohdintaa, myös useita tunteja katukampanjointia sekä Espoon Vihreiden vaalilehden luukutusta. Itse äänestin 418 jo viime viikolla, huomenna palaan vielä hetkeksi budjettiin ja keskityn sitten jännittämään vaalitulosta Espoon Vihreiden vaalivalvojaisissa. Kampanja on nyt takana, toivottavasti kiinnostavia haasteita edessä.
